Tomac lauantain paras Pariisissa

Eli Tomac juhli voittoa lauantaina Pariisissa.
Kuva
Tiedote
Eli Tomac voitti Pariisin supercrossin avauspäivän loppuunmyydyllä stadionilla.

Pariisin supercross pyörähti käyntiin lauantaina illalla täyden katsomon edessä Paris La Défense Areenalla. SX1-luokassa illan ensimmäinen sprint-kilpailu ei tarjonnut suurta jännitysnäytelmää, Eli Tomacin viedessä voiton kohtuullisen helposti. Toinen sprint-kilpailu oli puolestaan todella mielenkiintoinen, Tomacin ottaessa johdon haltuunsa alussa. Ken Roczen oli kuitenkin päässyt sinuiksi radan kanssa ja ensimmäisessä lähdössä kolmanneksi ajanut saksalainen ohitti Tomacin ja otti voiton.

d

Illan pitkässä finaalissa Roczen sai hieman heikomman lähdön, Tomacin ottaessa kärkipaikan. Roczen ajoi vähitellen Tomacin kiinni ja pääsi viimeisellä kierroksella jo lähes rinnalle, mutta Roczenin kannalta aika loppui kesken. Näin ollen Tomac voitti myös illan kolmannen lähdön ja samalla hänet kruunattiin illan voittajaksi, Roczenin ollessa kakkonen. Justin Brayton kaatui toisen kilpailun lähdössä, mutta siitä huolimatta konkari oli illan kolmas. Cooper Webb ei pärjännyt vauhdillisesti koko illan aikana kärkikuljettajille ja oli neljäs. Cedric Soubeyras oli viides, ennen kaatuiluihin sortunutta Marvin Musquinia.

SX2-luokassa Chris Blose voitti illan kaikki kolme starttia.

Alla illan kokonaistulokset.

j