Nissinen: ”Ihanko totta? Onko noin?”

Pekka Nissinen ajoi uransa parhaan suorituksen Siilinjärvellä.
Kuva
Jani Hovi
Pekka Nissinen ajoi Siilinjärvellä uransa parhaan SM-sijoituksen. Totaalin kakkossija oli yli kaikkien odotusten.

East MX -tiimin Pekka Nissinen yllätti itsensäkin ajamalla Siilinjärven SM-crossissa MX1-luokasta eräsijat 7 ja 2, jotka oikeuttivat totaalin kakkossijalle.

- Ohoh, onko noin? Ensimmäinen erä meni pikkuisen penkin alle niin enpä olisi uskonut. Jos nyt varmistetaan kuitenkin, ennen kuin juhlitaan. Aiemmin paras taisi olla viides sija, niin monta pykäläähän se parani ihan kerralla.

Erät olivat sinun kohdaltasi aivan erilaiset. Ensimmäisessä erässä ajo näytti jopa vähän vaikealta.

- Varmaan puristin ja jännitin siinä. Minulla menivät sormet jo alkuvaiheessa ihan tunnottomiksi, enkä tuntenut kytkin- ja jarrukahvaa ollenkaan. Kurviajo meni ihan tökkiväksi ja ajo oli sellaista pelkkää selviytymistä. Varmasti toisen erän loppu oli vähän samanlaista, mutta erän alkupuoli meni hyvin. Sain heti alussa tehtyä alamäessä monta ohitusta.

Oliko toisessa erässä vaikeaa löytää oikeat ajolinjat?

- Alussa piti vähän etsiä, mutta kyllä sieltä sitten alkoi löytyä sellaisia selkeästi helpompia, että pääsi pahimpien reikien yli ja sai jostain haettua tukea. Välillä piti kyllä haudata vehkeet kuraan ja potkia jaloilla vauhtia.

Oliko tämä sellainen sijoitus, jota lähdit hakemaan?

- Kyllähän ulkopuoliset sanoivat ennen kisaa, että ”Pehi” ottaa podiumin Siililtä, mutta itse pidin realistisena, että ajaisin molemmissa erissä viiden joukkoon. Ensimmäisessä erässä epäonnistuin siinä, mutta menihän tämä toinen erä paremmin kuin odotin. Sillä lailla laskin, että siinä on kolme nopeampaa kaveria edellä, mutta jokainen kisa on aina erilainen.

Ajoitte tiimikaveri Mäkisen (Tommi) kanssa suorituksia ristiin.

- No joo, vuorotellen. Toinen ajoi ensin hyvin ja sitten toinen. Pakkohan minun oli petrata, kun vanha mies ajaa noin hyvin.