Kilpailujen ilmoittaminen 2020 kalenteriin

SML:n jäsenkerhot voivat ilmoittaa kilpailuja vuoden 2020 kalenteriin vielä parin päivän ajan.

SML:n kaikkien lajien kilpailukalentereita ryhdytään muodostamaan piakkoin. Kilpailujen järjestäjät voivat ilmoittaa kisan kalenteriin vielä parin päivän ajan, sillä ilmoittaminen täytyy tehdä 15.9.2019 mennnessä.

Enduron osalta kilpailukalenterin muodostamiseen vaikuttaa ensi vuonna elokuun 31. päivä käynnistyvä Six Days Enduro, jonka aikaan ei ainakaan SM-kilpailuja voida ajaa Suomessa. Lisäksi enduron lajiryhmän Jarkko Valtonen kertoo, että tällä hetkellä tiedossa on jo monta järjestäjää, jotka anovat kilpailuja helmikuulle. Kun viikonloppuja helmi- ja maaliskuun aikana on rajallinen määrä, niin välttämättä kaikki eivät välttämättä saa kilpailua haluamalleen päivälle.

- Meillä on periaatteena se, että ajamme niiden etuja, jotka anovat kilpailuja ajoissa. Lajiryhmällä on kokous jo ensi tiistaina, jolloin kalenteria ryhdytään miettimään, Valtonen kertoo.

Motocrossin osalta puolestaan rajoittava tekijä on ainakin Suomessa ajettava MXGP-kilpailu, joka kaasutellaan Kymiringillä 29.-30.8.

Kilpailujen ilmoittaminen SML:n 2020 kalenteriin tapahtuu täältä.