Muut lajit

Moottorikelkkailun snowcrossin Suomen mestaruuskausi saa loisteliaan sinettinsä Rovaniemellä viikonloppuna. Pro, Pro Lite ja naiset vääntävät pisteistä kumpanakin päivänä peräti kolmen finaalierän verran.
Heikki Huusko ja Max Koivula ovat kiinni MM-mitaleissa ja lähtevät metsästämään myös mestaruutta.
Tulevana viikonloppuna käynnistyvä Trialin MM-sarja kokee tälle vuodelle uudistuksia, jolla lajista pyritään saamaan entistä vauhdikkaampi ja yleisöystävällisempi.
Konkari näytti nuoremmille, että kokemus on valttia moottorikelkkailuendurossa, kun Hannu Härkönen ajoi Kemijärven SM-enduron voittoon ja sinetöi samalla itselleen SM Pro -luokan kultaa.
Toni Bou varmisti viikonloppuna jälleen X-trialin mestaruuden ja lähestyy maagista tasalukua mestaruuksien määrässä.
Peetu Joutsen lähti moottorikelkkailun snowcrossin 14-16-vuotiaiden junioreiden SM-sarjan kärjessä Mikkeliin, ja Lapin Moottorikelkkailijoiden edustaja vahvisti piste-etumatkaansa voittamalla sekä lauantaina että sunnuntaina.
Toni Bou jatkoi voittojen tiellä X-trialin MM-sarjassa.
Jääradan SM-kausi päättyi Ossi Rantalan juhlaan, kun nuorukainen vei kaksi Suomen mestaruutta.
Snowcrossin MM-sarjan toinen osakilpailu päättyi Suomen juhlaan.
Max Koivula kuittasi nimiinsä jääspeedwayn MM-avauksen. Heikki Huusko täydensi suomalaismenestystä.