video

Icon
Anu Nummela tunnusti tänään kisan jälkeen, että Panssari CC on aina hänelle vaikea kilpailu. Tänään tuloksena oli kuitenkin voitto.
Eero Remes nousi heti Panssari CC:n alussa kärkeen, eikä antanut muille mahdollisuuksia. Tässä Remeksen kommentit kisan jälkeen.
Snowcrossin MM-kilpailun voi katsoa suorana lähetyksenä lauantaina.
Enduron Suomen mestaruuden vuonna 2020 voittanut Paavo Henriksson lopetti uransa puolitoista vuotta sitten. Viime viikonloppuna mies nappasi Järilän CC:stä matkaenduroluokan voiton ja nyt hän miettii myös paluuta SM-tasolle.
Snowcrossin Pro-luokan Suomen mestaruus ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen. Tässä video kauden viimeisestä finaalista.
Yli 70 minuuttin mittainen video Järilästä, jossa on mukainen jokainen lähtö omana videonaan ja lähes kaikki kisan kuljettajat.
Koostevideo cross countryn SM-avauksen yleiskikilpailun ja naisten SM-luokan kärkikuljettajien suorituksista.
Miro Niemi ajoi kolmanneksi SM-sarjan avauksessa Järilässä, mutta ilman hyvää tuuria miehen kilpailu olisi voinut päättyä jo alussa.
Roni Salin ajoi toiseksi cross countryn SM-avauksessa Järilässä. Kisan jälkeen mies kertoi kuinka vaikeita ensimmäiset kierrokset olivat käsien puutumisen takia.
Koostevideot East Rutherfordin supercrossin finaaleista.