VOI PERKELE TAAS SE ALKAA !!!!!

Nimättäin luvaton ajo Hankoniemellä täällä ei perkele vieköön yhtään luvallista paikkaa ulkopuolisille.Sain juuri uudet luvat kun edelliset paloi viime vuonna ja taitaa olla turha toivo enää saada uusia.NYT vedän ensin turpaan ja sen jälkeen uudestaan vielä pari kertaa on mienaan vitutus päällä ja puolen metrin pamppu mukana.terveisin JUKI

Foorumit

On se niin hienoa kun jotkut kansakunnan kynttilät eivät osaa/pysty/ymmärrä, että voisivat ajatella muutakin kuin omaa, roikkuvan vatsan alapuolella sijaitsevaa napaansa. Toisaalta, jotkut pitävät siitä kun puolen metrin pamppu mössähtää sinne, missä muilla on arka paikka. Otan osaa, ja jos voisit kerran tai pari hivauttaa minunkin puolestani.

Lyöthän sitten myös minun puolesta!

Kyseinen alue,jossa sankarit ajelevat on Puolustusvoimien harjoitusalue ja siellä on räjähtömättömiä ammuksia joten erittäin vaarallista aluetta.jos ei tiedä mihin menee.Enkä usko,että niin tyhmää on,joka ei tiedä mikä on maastolaki.
Joten pysykää poissa ja antakaa meidän ajaa keillä on lupa,pääsemme nykyään todella harvoin ajamaan.Ennen saimme
ottaa mukaaamme myös muita halukkaita,mutta sen maahdollisuuden pilasivat viime vuoden tapahtumat.Kaikki nimet ,jotka saan tietää
tulen julkaisemaan,tuskin siitä on apua,mutta toivon että kerhot reagoisivat edes vähän.Toivottavasti ei nähdä ko.alueella.Hangossa on erittäin hieno motocroorata,jonka ympä-
ristölupa on katkolla ensi vuonna ja nämä tapahtumat eivät ainakaan luvan saamista edistä,koska toinen alue missä sankarit ajelevat on erittäin suosittua metsästysaluetta ja olette onnis-
tuneet pilaamaan muutaman jahdin.Alueilla kiertää nyt Sotapoliisi
ja metsästäjät ja muutama moottorikerhojen jäsen joten riski jäädä kiinni kasvaa,porukoilla on tunteet aika pinnassa,joten
ylilyönnit ja osumat mahdollisia.