Viikonlopun endurokilpailun aikataulu on muuttunut

Kilpailun aikataulu on muuttunut, kisa alkaa klo 10.00. Kaikki luokat ajavat samassa lähdössä. Katsastus alkaa klo 8.00. Jälki-ilmoittautumisia ei enää oteta vastaan aikataulun muututtua uuteen formaattiin.

Ajoajat A+B 4 kierrosta, C ja Veteraanit 3 kierrosta, Naiset 2 kierrosta. Kierroksen kesto on nopeimmilla n. 30 minuuttia.

Siirtymiä ei ole, vaan huollosta suoraan pätkälle, eli kylmä ei ainakaan tiellä ajamisesta tule.

Uutinen: Viikonlopun endurokilpailun aikataulu on muuttunut

Foorumit

Saakeli, taas joutuu lähtemään tien päälle ennen postinkantajia ja kapakoista poistuvia!

Valitettava muutos johtuu huomattavasti suunniteltua pienemmästä osallistuja määrästä. Aamun aikatauluhan itse asiasssa myöhästyy tunnin, mutta tosin iltapäivän lähtö aikaistuu kolmella. Yhtkaikki päivä loppuu ajoissa ja valoisan aikaan päästään kaikki jo suuntaamaan koteihimme. Viimeisetkin kuskit ovat kahden aikoihin maalissa.

AIkataulu lisämääräyksessä oli laadittu suurin piirtein tuplamäärälle osallistujia ja nyt kun kaikki ilmoittautuvat käytännössä vime tipassa ei mahdollisia aikataulumuutoksia voi julkistaa ennen kuin osallistumisaika päättyy.

Olemme pahoillamme muutoksen aiheuttamista ongelmista kuljettajille.

Jouni
www.rck.fi