Urusvuori hiljenee

Foorumit

toi rata on kyl niin syrjäsessä kolossa ettei se ketään estä kulkemasta turun alueella ja varmasti häiritsevämpi asia on ohikulkutien melu. Motocrossi radalle se on hyvä paikka.

Nää nyt on vähän hankalanpuoleisia lajeja mihinkään sijoitettavaksi etenkin, jos metelistä ei piitata FIM:n tyyliin, vaan pikemminkin yllytetään lisäämään.

Vaan tulee yhteiskunta vastaankin, jos asioista pidetään huolta (linkki voi olla vaikea tästä kopioida, otettu SML:n tiedotteesta):

http://moottoriliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/e3cea540963191c1be99127b8e…

Ei tässä Urusvuoren tapauksessakaan kaikki tainnu olla pelkästään meluista kiinni. Taikasana asiaan on varmaankin toi kaava. Kun vahvistettu kaava sanoo jotain, niin sitä ei mikään käytännön tosiasia voi missään julkishallinnossa kumota, ja oikeuteen jos mennään, niin kaava on yleensä se mikä ratkaisee.

Parit esimerkit:

Keskustelin kotikylän virkamiesten kanssa jokunen vuosi sitten talomme alla olevan tontin ostamisesta, kun vuokrasopimus päättyi. Tontin hintaa korotettiin muistaakseni 10% sillä perusteella, että tontti rajoittuu puistoon. Tää puisto on n. 15 metriä leveä hoitamaton kaistale, jonka taakse kaupunki muutti rakennuslupaa kerrostalotonteille niin, että nyt siellä on viisikerroksiset talot. Sillon vakuutettiin, että suojapuusto säilyy välissä. Meni pari vuotta, ja kaupunki olis kaatanut kaikki puut välistä, kun piti saada uusi viemäriputki sinne upotettua. Hirveellä tappelulla koko naapuruston voimin saatiin edes osa näkösuojasta pihoillemme jäämään. Mulle sinänsä ihan muuten sama (kesällähän mulla on aina lomaa ja aikaa olla himassa pihalla...), mutta ihan oman asuntolainan vakuutena olevan torpan arvonkin takia teki mieli vähän edes laittaa vastaan. Ja sitten kun tuli tarve hakea lisää velkaa tontin ostoon, sitä tarvittiin taas lisää, kun tontti rajoittuu \"puistoon\".

Paikallinen maansiirtofirma haki lupaa murskata kallio, joka on ihan tontun p...ssä, mutta kuitenkin riittävän lähellä, että sieltä olis ollut kannattavaa ajaa mursketta kaupungissa oleville työmaille. Muutama lähinaapuri ei valittanut hakemuksesta. Hanke kaatui siihen, että viereinen virkistysalueeksi kaavoitettu järvi on melkein lähempänä kun puoli kilometriä. Eipä auttanut perustelut ympäristölautakunnassa, vaikka esittelijän perustelut oli luokkaa \"siitä mm. menee tärkeä melontareitti\". Lupaa murskaukselle haettiin joulu-maaliskuulle, maisema järvelle olis jäänyt ennalleen. Joulukuusta maaliskuuhun melojien rauha on nyt turvattu ja kylän ainoa paikallisessa omistuksessa ollut alan putiikki siirtynyt saneerauksen kautta isompien pelureiden omistukseen.

Ja vielä sokerina pohjalle paras; Mikkelissä on pelattu fudista, jääpalloa ja mm. ajettu speedwayta ja jääspeedwayta -40-luvulta asti Hänskissä, urheilukentällä kaupungin keskustassa. Viime vuosikymmenet kenttä oli lähinnä talvisin jääkenttänä ja pääsi jo järkyttävän huonoon kuntoon. Kun kaupunki vihdoin päätti kunnostaa kentän ja tehdä sinne tekojään, kolme naapuruston perhettä valitti siitä. Koko kunnostuksessa ei ollut kyse sen kummemmasta, kun että olemassa oleva keskustakenttä peruskorjataan ja jäätä saadaan nykytalvien leutojaksoinakin pidettyä. Kenttä oli jo muuten valmis, enää jo asennettujen kylmäkoneiden kytkennät oli tekemättä, kun valittajat voitti oikeudessa ja valmiit koneet on nyt toista vuotta käyttämättöminä. Oikeuden perusteluissa pääasia oli tietysti kaava. Kenttää kun ei ole kaavoitettu urheiluun. Olihan se tietty kokemus sekin, kun muiden jääpallojunnujen faijojen kanssa viikonloppuna vedettiin letkuja pitkin yötä jäädytystalkoissa huoltorakennuksesta, missä valmiit koneet on seisoneet jo pitkään.

Näiden kokemusten perusteella en voi kun ihmetellä sitä, miten kaava, joka kuitenkin on pelkästään paperia ja bittejä voi jyrätä aina 100-0 todellisen maailman?

Mutta tätä tää taitaa nyt olla koko Suomessa. Kaikesta huolimatta, tsemppiä Turkuun!

Totin kuvaus ei, ikävä kyllä, yllätä.
Kaavoittaminen on ilman muuta hyvin tarpeellista toimintaa, mutta on hyvin altista erilaisille suhmuroinneille. Onhan näitä Sukareita ja Vanhasia nähty.

Tästä pitäisi kuitenkin ottaa opiksi, vaikka kirveleekin. Offroad-lajit vaativat suurehkon maa-alueen ja aiheuttavat kaavoitusongelmista ylivoimaisesti, absoluuttisesti ja ehdottomasti suurimpana melua. (Ei meitä Vicken kanssa melu häiritse, mutta tiedämme sen häiritsevän mm. kaavoittajaa). Toisena ongelmana on radoista aiheutuva liikenne sekä harrastamisen että kilpailujen aikana. Kolmas seikka on itse toiminnasta aiheutuvat päästöt, jotka ainakin minun kokemukseni mukaan on hyvin helppo osoittaa mitättömiksi enkä usko niiden missään ongelmaksi tulevankaan, KUNHAN pyörien pesussa käytettävät kemikaalit jätetään pois niillä paikoilla, joissa ei ole kontrolloitua viemäröintiä.

Joo, tiedän, että Hikiän metsissä ei näitä ongelmia ole, mutta ajetaan Suomessa muuallakin ja kyse on siitäkin, miltä asiat näyttävät.

Ns. \"valittajat\" eivät todellisuudessa ole ongelma tai ei pitäisi. He voivat kyllä viivyttää asioita, mutta eivät estää, ellei valitukseen ole todellista aihetta. Ei pelkkä valittaminen mitään estä. Valitukset tutkitaan ja jos aihetta on, niin sitten ne johtavat johonkin. Suomessa on viime aikoina vähennetty valitusoikeutta juuri siksi, ettei valittamista käytettäisi pelkkään kiusantekoon (sitäkin on). Espoon edesmennyt ympäristöjohtaja kiteytti asian hienosti suunnilleen näin: \"Jos toimintanne täyttää määräysten vaatimukset, on minun PAKKO allekirjoittaa paperinne, vaikka kuinka tekisi mieli vastustaa.\" Ko. johtaja ei ikinä tehnyt meille kiusaa, mutta myös me olimme aktiivisia ja etsittiin yhdessä parannuksia. Asiallisesti hoidettu offroad-toiminta on kaatopaikkoihin verrattuna helppohoitoinen asia virkamiehistön kannalta, kunhan he vain saavat tietoa toiminnasta.

Näin jonkin verran m-radan yhteiskuntakysymyksiä harrastaneena väittäisin, että suurin kupru, jonka ratojen tiimoilta voi tehdä on kilpikonnapuolustus: \"Ei meillä mitään päästöjä ole\", \"Kyllä maailmaan melua mahtuu\", puhuminen viherpiipertäjistä on yksinkertaisesti ja selkeästi yhteiskunnallista lyhytnäköisyyttä.

Offroad-lajien harrastajat ovat minun kokemukseni mukaan poikkeuksellisen selväjärkistä ja kirkkaasti ajattelevaa porukkaa. En ymmärrä, mikä heihin iskee, kun aletaan puhua rata-alueista, kaavoista, ympäristöstä ym. Itse en ole törmännyt virkamieheen tai tarkastajaan, joka ei asiallisesti käyttäytyvään ja järkevästi viestiään perustelevaan kansalaiseen suhtautuisi asiallisesti. Olen käynyt mittailemassa ympäristötarkastajien kanssa ratojen melua enkä ole havainnut asenneongelmia viranomaispuolella, toisella puolella kyllä.

Nämä lajit vaativat paljon tilaa ja tuottavat haittoja. Siksi ne on sijoitettava kaavoissa paikkoihin, joissa haitat voidaan sietää. Mitä isommat haitat, sitä hankalampaan paikkaan rata tulee.

Espoon uudessa hankkeessa lupaprosessin vaivalloisin ja työläin vaihe oli ilman muuta melulaskelmien tekeminen. On ällistyttävää, miten vähällä vaimennuksen paranemisella kaavan vaatima suoja-alue saattaa pudota puoleen tai sallitut ajoajat moninkertaistua. Jos saadaan äänistä muutama desibeli pois, niin ratojen sijoittelu ja ajoajoista neuvottelu helpottuu radikaalisti.

Muutamaa pahasti äänekästä putkea tiheästi asutuilla alueilla saa pitkään selitellä virastoissa.

Tällä vuodatuksella en mitenkään viittaa Turkuun tai muuallekaan. Kaava-asia on ylittämätön: rataa voidaan aikansa katsella läpi sormien, mutta jossain vaiheessa ei-kaavoittamaton toiminta loppuu.

Offroad-lajit asutuilla seuduilla turvataan kahdella yksinkertaisella tavalla:

1. Ollaan yhteyksissä päättäjiin riittävän ajoissa, jo kaavoitusvaiheessa. Jos ollaan jo myöhässä, niin pidetään silti yhteyttä eikä rähjätä.

2. Toimitaan ajaessa niin, että otetaan ympäröivä maailma huomioon.

Kummassakaan tapauksessa ei offroad-väki valitettavasti loista. Endurossa on sentään valonpilkahduksia, FIM aivan toivoton.

Me vanhat likaiset lobbarit pyrimme auttamaan kuskeja, jotta ajaminen voisi jatkua. Lobbaaminen on helpompaa, jos varsinainen toiminta pyrkisi vastaavasti auttamaan lobbareita (valitettavasti taas kerran, loputtomasti ja iäti, pitäkää äänet kurissa älkääkä ajako paikoissa, joihin ei ole kunnollista ja selkeää lupaa).

Kiitos Harri ! Tuota ei voi selvemmin enää sanoiksi pukea.

Tämä edellä oleva asia näistä harjoittelupaikoista ja ratojen sijoitteluista, ja jo olemassa olevien ratojen lupakiistoista, on mielestäni ensisijainen asia SML:n hoidettavista asioista. Kysynkin: Millä tavalla LIITTO on auttanut ja opastanut kerhoja näissä asioissa? Minä en ole 30 vuoteen havainnut mitään toimintaa näissä asioissa. Ruotsissa SVEMO on ollut aina hyvässä yhteistyössa armeijan kanssa, ja se taannut hyvät harastus- ja kilpailu mahdollisuudet. Meillä täällä on LIITTO tunaroinut niin, että parhaat armeijalta vapautuneet alueet on luovutettu \"villiin toimintaan\".

On tietysti totta, että äänillä ja muilla selkeästi asiaan liityvillä häiritsevillä asioilla on merkitystä. Suurin merkitys on kuitenkin sillä kuinka asioita kokonaisuutena hoidetaan. Tässä meidän urheilussamme ei ole mitään järkeä, mutta ei ole missään muussakaan urheilussa. Jääkiekon hiilijalanjälki on varmasti monisatakertainen moottoriurheiluun verrattuna Suomessa. Äänikin halleissa on niin kova, että työsuojeluviranomainen varmasti kieltäisi kaikilta halliin pääsyn.

Kuitenkin ihminen kaipaa urheilua, se on ollut aina mukana elämässä, tavalla tai toisella. Nyt vaan jonkun, jolla on halua ja kykyä, pitäisi pystyä muuttamaan tämä SML oikeasti tämän urheilualan edunvalvontajärjestöksi. Kääntämään ohjaus LIITON puolesta kerhotoimintoja tukevaksi ja valtakunnallista arvostusta saavaksi.
Ystävällisin terveisin
Pappa

Eräällä toisella foorumilla kirjoittikin eräs nimimerkki mielenkiintoisesti tähänkin rata asiaan sopivasti:

\"Miksi kukaan isompi taho ei koskaan puolusta moottorimiehiä silleen oikeasti. Kun vihreillä arvoilla lyödään, niin ei siinä mikään moottoriliiton kannanotto riitä.
Onko Viherpiipertäjät paremmin järjestäytyneitä ja ottaneet paremmin selvää siitä, että mistä naruista vetämällä saavutetaan tavoite.

Aina vaan tuntuu siltä, että moottorimiehet (siis ne harrastajat ja kilpailijat) seisoo linjassa ihan yksin ja järjestöpuoli syö pullaa takalinjoilla.\"

Terve! Pappa ( Pentti Raittila) puhuu asiaa, mutta yhteen tekee mieli itekin harrastajana kommenttia laittaa: \"että toi villi toiminta\", eihän sellaista sinällään mielestäni ole. Vaikka enskakisoja järjestetään niin sanotusti \"liiton valvonnan ulkopuolellakin\" on nämä edellä mainitut tapahtumat ( kisat) aina hyvin organisoituja ja viimosen päälle toimivia. Porukat jotka näissä käy haluaa yksinkertaisesti harrastaa tätä \"jaloa\" urheilumuotoa. Mikäs sen sopivampaa tähän suomen talveen ja aina kiristyvämpään pakkaseen ....

Kunnon talvi taas näköjään luvassa, mikäs sen mukavampaa ja vielä... näitä harrastekisoja järjestävät tahot Suomessa ovat itsekin rekisteröityneitä moottorikerhoja / yhdistyksiä joissa porukka eli jäsenet koostuu alan harrastajista. Eli samaan hiileen puhalletaan kaikki, siitä se lähtee... Liiton toimintaa kun en niin tunne, niin en kommentoi. Mutta ajo tilaisuuksia harrastajille suomen maassa riittää, on sitten vanhempi tai nuorempi harrastaja. Kiitos järjestäytyneen ja todella harrastaja ystävällisen toiminnan.
Ja pakko \"mainostaa\" itsekin lauantaina enskatapahtumaan ajamaan menossa. -Ville-

Tässä on vaan se juttu, että ne kerhot, jotka eivät kuulu Suomen Moottoriliitton, eivät saa LIITON mielestä järjestää mitään tapahtumia. Samalla vaaditaan, että ne kuskit, jotka ovat oallistuneet näihin tapahtumiin suljetaan pois kokonaan LIITON luvilla järjestetyistä kilpailuista. LIITTO on myös käytännössä estänyt omilta kerhoiltaan kaiken tällaisen vapaan kisailun, laittamalla niihin armottomat lisenssi-, vakuutus-, ja lupapakot. Näin on tämä kenttä nyt selkeästi jakautumassa kahtia.(ainakin enduron osalta) Tämä on LIITON politiikan tulosta. Ei ole korvia kuunteluun, on vain äänekkäitä suita huuteluun.
Ystävällisin terveisin
Pappa

:P Hyvä Pappa itsekin olet ollut valitsemassa tai jos et liiton miehiä niin katsoppa peiliin,liitto on sama kuin jäsenistö joka äänestää edustajansa sinne ok. Liittokokous tulossa,eikö mietitytä.

:)Pankaas pappa siellä mikkelissäkin speedway toimintakikin henkiin,kun siellä on näitä vihreitäkin aika paljon on. speedwayhan on yksi vähemmimin saastuttavimmista moottoriurheilu lajeista,ja kaiken lisäksi sopii kaupunkien keskustoihin niin kuin euroopassa muutenkin on tapana tuoda laji ihmisten luokse ei toin päin.PS.vinkkinä. :)

Ne eivät ole vihreitä,ne ovat virheitä!Eli virheet!
Näiden hömötiaisten ajtusmaailma on niin vieraantunut normaali elämästä.
http://hommaforum.org/index.php/topic,36135.msg488865.html#msg488865

Lahden Vihreiden pj, Hämeen Vihreiden vapapj, valtiotieteiden tohtori ja ihmisoikeustaistelija Petri Honkanen esittää bensan hinnan korottamista kolmeen euroon.

Aikalailla omituiseksi karkasi tämä juttu. Siis... vihreitä ei pidä syyllistää näissä asioissa mitenkään. Nämä ovat ihan tämän pienen motukka harrastaja piirin juttuja. Elikkä, jos \" vanhanliiton miehet\" ovat yhdessä rintamassa, niin olkoot. Se vaan johtaa siihen, että tämä LIITTO ei kohta tiedä missä mennään. Onko enää mitään järkeä erotella kilpailuja LIITON hyväksymiksi tai sitten ei. Kun ei se oikea LIITTOKAAN enää tajua missä mennään. NO nyt oli hyvät pikkujoulut MMK:lla. Ja on ihan selvää, että hommia vielä jatketaan näissä VANHAN LIITON kuvioissa. Mutta kuinka kauan? Näitä mitetteitä voisi joku lukea ihan viran puolesta!!!(opetusministeriön palkoilla)
Ystävällisin terveisin
Pappa
PS anteekisi kirutuis vihreet: syy pikujoulut