Tuloksii???

Kirjoittaja: Tuleekohan Tampereelt tuloksii??? ja tuleeks sielt mitää kuvii tai jotai???

Kirjoittaja: Markku LaukkaLähtöluettelosta kyllä selviäisi kuskin nimi, jos sellaisen löytää jostain, edellyttäen että numero näkyy kuvassa.

Kirjoittaja: nimetönei aina pitäis vaan valittaa, toinen tekee parhaansa (ja vähän viä päälle9, niin eikös sen pitäis riittää ? koittakaas joskus itte pitää tulos- ym. muuta palvelua, ei se oo 15 minuutin hommaa...

Kirjoittaja: Markus StrömNiin. Tiedän että lähtöluettelosta löytyy nimi, mutta pointti onkin siinä että silloin kaikki kuvat pitäisi käydä yksitellen läpi. Tällä hetkellä kuvien nimet tulevat automaattisesti ja myös sivut tehdään automaattisesti. Tämä säästää paljon aikaa ja vaivaa.

Ei ole oikein suurta intoa käydä läpi n. 50-300 kuvaa, kun viikonloppuisin työpäivät venyvät jo muutenkin lähes poikkeuksetta aamu neljään. Esimerkiksi tulevana sunnuntaina, jolloin ajetaan kilpaa Orimattilassa, niin se tietää herätystä kello 07 aikoihin, jotta paikalla oltaisiin hyvissä ajoin ennen kilpailun alkua. Siellä ollaan sitten koko päivä kuvaamassa ja kirjoittamassa muistiinpanoja ylös, jotta saadaan illalla tehtyä raportti.

Kun kilpailut ovat ohi ja tulokset saatu käteen niin kello on lähempänä viittä. Siitä lähdetään kehittämään valokuvat ja kun pääsen takaisin toimitukseen, kello on pyöreästi 19-20 paikkeilla. Sen jälkeen aletaankin kirjoittamaan raporttia itse kisasta, tulokset pitää saada sähköiseen muotoon ja valokuvat pitää skannata juttua varten. Ennenkuin tämä kaikki on tehty kello on paljon ja päivä on ollut pitkä.

Lyhyenä yhteenvetona vielä todettakoot, että yhden miehen työllä ei vain yksinkertaisesti ole voimia/aikaa käydä läpi kaikkia valokuvia. Tätä nettisysteemiäkin on ollut pakko koko ajan automatisoida enemmän ja enemmän, sillä muuten tarvitaan lisää työvoimaa tämän lehden ylläpitämiseksi.

Kirjoittaja: mämut ne ketkä tosi aktiivisesti seuraa kuskei ni ne tuntee joka kuskin vaik jarrukahvast

Kirjoittaja: oon iha samaa mieltä että kuviin kuskien NIMET!!!
ja sitten että ottakaa nyt ihmeessä kuvia nuoremmista ajajista ja eri luokista!!!
eipä tässä muuta että hyvältä vaikuttaa!!!!!

Kirjoittaja: Kuvia pyrimme ottamaan tasaisesti hieman jokaisesta kuljettajasta/luokasta. Valitettavasti aina ei aika riitä kaikkien luokkien kuvaamiseen, mutta pyrimme kuitenkin tietynlaiseen tasapuolisuuteen.

Kirjoittaja: Kuvapalvelun sivut generoidaan automaattisesti negoista yhdellä ohjelmalla. Tästä syystä kuvat on nimetty vain scanxxxx.jpg, jne. Jos haluaisimme lisätä kuljettajan nimen/luokan kuvainformaatioon, niin joutuisimme tekemään käsityötä todella paljon.

Valitettavasti meillä ei tällä hetkellä ole resursseja käydä läpi kuvia ja nimetä/numeroida niitä henkilöiden tai luokkien mukaan. Ehkä joku päivä tähänkin asiaan tulee muutos. Nyt on tyytyminen siihen mitä on..