Tervetuloa Sivuvaunu-urheilun pariin

Kirjoittaja: MIKA HIETALAOffroad kilpailukausi on myös sivuvaunu väellä takanapäin.Näin vuoden lopulla on mukava katsella mennyttä vuotta.Oli erittäin onnistunut idea koota ja yhdistää kolme hienoa sivuvaunulajia yhteen.TuMK yhdisti oikein konkreettisesti jäärata-,crossi- ja endurokilpailunsa omaksi RACING-BIKE sivuvaunucupiksi.

Kilpailukalenterin sovittaminen niin että kaikkien SM-sarjojen ajaminen onnistui samoilta kavereilta ja vielä samalla pyörällä oli varmasti Suuri työ.Kalentereiden yhteensovitus kuitenkin onnistui mainiosti ja tästä KIITOS näiden kolmen lajin lajiryhmille ja kaikille sivuvaunuharrastuksen puolestapuhujille.

Kilpailukausi alkoi helmikuussa jääratakilpailuilla jatkuen talvella sekä jäärata- että endurosarjoilla.Toukokuussa saimme jatkaa samalla kalustolla myös crossin SM-sarjassa kilpailemista.Näin vuorotellen lajia vaihtamalla pääsimme kilpailemaan useasti ja saimme kaluston todelliseen hyötykäyttöön.Viimeisen crossi SM:n ajoimme sitten 19.10 Joutsassa,joten kilpailukausi oli venynyt jopa 9:n kuukauden mittaiseksi.

Tämä kertaus lajia tuntemattomille mutta siitä kiinnostuneille.Laji on sopiva todellisille harrastajille ja offroad-lajeista ja yhdessä lajinparissa puuhastelusta pitäville.Mielestäni olemme sopineet hienosti samoille varikoille ja jopa samoihin talleihin rakentamaan kalustoa ja kehittämään sitä.Meillä `sivuvaunupiireissä`myös SuomenMestarit on lajin fanaattisia HARRASTAJIA.

Esimerkkejä kaluston sopivuudesta kaikkiin kolmeen lajiin:

Sipilä/ Hasari sama pyörä kokokauden tuloksia:jäärata SM 1,Crossi SM 2, enduro SM 4,myös endurossa SM-osakilpailuvoitto

Kun laji herättää kiinnostusta ja tahdot tai tahdotte porukalla kokeilla niin ottakaapa yhteyttä niin järjestetään mahdollisuus kokeiluun.Nyt on hyvä aika valmistautua tulevaan kauteen ja tehdä oikeanlaiset kalustohankinnat.Neuvot ja ohjausta oikeanlaiseen kalustoon on myös saatavilla sivuvaunuharrastajilta.Ottakaa yhteyttä vaikka teksteillä ja kysymyksillä tälläkin palstalla.

Itse odotan lajinpariin runsaasti todellisia harrastajia ja muutamia huipulle tähtääviä urheilijoita.Kansallisen/kansainvälisen tason

enduro ja crossi kuskit tarttukaa ideaan ja tulkaa kokeilemaan ajotaitojanne kolmipyöräisellä.Nyt ennen ensikautta on varmasti joku sopiva aika koeajopäivälle.

Kirjoittaja: ALLAN JAATINEN

Kärme-Kustaa ajetaan tänäkin vuonna 6.12-02

Luokat luokka1avoin

2ei Aluokan ajajia

3BisnesClass avoin firmoille yhdistyksille ja porukoille jotka haluavat viihtyä luonnossa sekä tukea juniorijoukkueen SIX DAYS matkaa

Osaanottomaksut:20e Bisnessclass:20e+160e joka rahastetaan klpailun jälkeen mainosslaskuna.puhelin numeroni on0400478105