Tammivuoreen ajamaan 29.12 kinkun sulatukseen

Moro

Pidetään huomenna ajosessiot kinkun sulatuksen merkeissä. Ihan harrastuspöristelyä vaan. Tarkoituksena hieman isommalla porukalla ajaa, jotta saadaan reitin pohjat kovettumaan paremmin tuohon pakkaslumeen.

Reitti on n. 10 km perinteistä suomi enduroa. Lähtöpaikalla on nuotiolaavu johon voi tuikata tulet ja paistella makkaraa ajotaolla.

Kaikki on tervetulleita

Itse menen ajamaan puolen päivän pintaan, mutta soita jos tulet aiemmin, niin opastan reitille. 0400-511321

Paikkahan on pohjois-pirkanmaalla, Vilppulassa.

Navikuukkeliin:
Tammilahdentie 15 Vilppula

Foorumit

Taisi tulla hieman lyhyellä varoitusajalla, joten otetaan uusiksi 6.1 loppiaisajeluiden merkeissä. Ellei nyt sitten heitä -30 pakkasia... Pakkasrajana voisi pitää tuommoista -18 paikkeilla.

Eli virittelen loppiaisena tulet laavulle ja vietetään loppiaista enduroajelun merkeissä valoisa aika. Alustavasti vaikka klo 11 maissa alettaisiin pöristelemään. (Saa toki tulla vaikka aamu hämärissä)

Ajetaan em. Tammivuoren reittiä ja käydään naapurissa muutaman sadan metrin päässä Kaltilanmäen lenkilläkin täräyttämässä muutama kierros. :)

Jos on kysyttävää, niin marko@tamminiemi.com toimii tuon kännykän lisäksi

On tullunna sun polulla poikettua ennekin ja loppiainen on jo siten \"ryövätty\" perheeltä siihen... vaan kuinka on tuo siirtyminen Kaltsuun, voiko punakilpienskallakin molempia ajaa?

Moro

Voidaan joko siirtyä autoilla, tai sitten kurvata metsäautoteitä Kaltilanmäkeen. Jos ajaa ensin Tammivuoressa ja sitten Kaltilassa, ja Kaltilasta kurvaa kotiin, kannattanee siirtyä autolla. Silloin on eväät ja muut kamppeet mukana, eikä tarvitse hikisenä kurvailla mopolla siirtymää.