Suomelle tupla kultaa!!!
18.9.2004 - 20:34
|
Kirjoittaja: Jukka LaitiolaSuomi voitti sixillä Word Trophyn ja Junior Word Trophyn MAAILMANMESTARUUDET. Onneksiu Olkoon
Foorumit
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kirjoittaja: Matti Lempinenmoi veijo
ootko ollut kärme kustaa endurossa
onko sulla kyseisen kisan reittikarttoja ja lähtölistoj jos on voisinko saada ne
aiotko mennä 6.12 katsomaan kyseistä kisaa
mistä mun kannatas lähteäö materiaalia
Kirjoittaja: Jukka LaitiolaJa ei mennyt huonosti Hämeenlinnan moottorikerhollakaan. HOPEAA!!
Kirjoittaja: Pentti RaittilaOnneksi olkoon kaikille Suomen joukkueille, ja niissä ajaneille. Erityisesti Peltolan Tomille, jonka suoritus ensikertalaisena on hämmästyttävän hyvä. On siellä tainnut tänään olla aikamoinen sekamelska. Kun "polakit" pääsevät vauhtiin, niin täysi kaaos on aina lähellä. Olisikohan endurokomissiossa sen verran "miestä", että panisivat koko maan kisojenjärjestyskieltoon muutamaksi vuodeksi. Suomi taitaa nyt tippua pois kaikella tavalla, ja Ruotsiakin uhkaillaan. Mutta onko se jokin MM-kilpailu, jota ajetaan tulevaisuudessa vain Välimeren maissa ???? Pitäisikö tänne Pohjoismaihin ja Baltiaan perustaa kilpaileva sarja??? Mietiskelee Pappa.
Kirjoittaja: Maunu Laitinenyentin kommenttiin onnen tasapuolisesti kaikille joukkueesa olleille. tosi hieno homma se että gtuli kultaa tossa juniori kisaskanssa .
Kirjoittaja: Maunu Laitinentuossa iti luikea että yhdyn pentin kommenttiin ja onnittelen kaikkia joukkueessa olleita tasapuolisesti.
terv.maukka
Kirjoittaja: VEIJO KÄMÄRÄINENMielenkiintoinen tuo Puolan kisan järjestely fiasko. Kävin ekka kerran Puolassa joskus .87 Jeliniagorassa kisaturistina SIXIssä. Se oli vielä sitä sosialismin aikaa. Hommat toimi hienosti. Tuntui, ettein etes viitoituksia tarvita, sen verran varusmiehiä oli opastamassa. Siviili liikenne seis, heti kun mopon pärinää kuului. Pyöriä ja huoltoautoja vartioitiin "rynkyt" olalla, ei näkynyt varkaita (iloisii tyttöjä vaan , en sano ketä siteeraan)....Nyt tuli tuo kapitalismin taivas Puolankin ylle. En usko sen nyt pelkästään muuttaneen toimintaa. Mutta muutos on todella merkittävä. Tseppiä vaan Suomen SIXIn suunnittelijoille. Minut ainakin saa mukaan talkoisiin, talkoohengessä....Kähmy