Selkäsuojista

Kirjoittaja: ANTTI NURMIOnko kellään kokemuksia katupyöräilyyn tarkoitettujen selkäsuojien käytöstä motocrossissa tai endurossa. Ne kun näyttäisivät olevan vähän jämäkämpää tekoa kuin hartiasuojat/rintapanssarit yleensä. Onko mahdollista käyttää selkäsuojaa ja sen päällä vielä normaalia rintapanssaria/hartiasuojaa? On kai se mahdollista, mutta miltä ajo silloin tuntuu. Tuleeko kuuma ja kankia olo?? Perinteiset rintapanssarit ovat tietysti keveitä ja hengittää hyvin, mutta ainakaan selkäpuolelle niiden tarjoama suoja ei mielestäni ole kovin hyvä.

Kirjoittaja: SIRKKU KANNISTOOlen käyttänyt kyseistä AP:n suojaa, tosin Miniä, kohta vuoden. Sen ainoat viat ovat hiostavuus (vaahtomuovi selkää vasten koko matkan) ja suojaamattomuus iskun tullessa pienelle alueelle. Eli luultavasti suojasta menee jo hiukan ohjaustankoa pienempi tappi läpi (puhkeaa). Tämä oli kuitenkin ainoa järkevän kokoinen suoja pienikokoiselle ja hinnaltaan erittäin sopiva, n. 60e.

Kirjoittaja: tomi nieminenMulla on Dainesen suoja Stormilta. Nivelletty selkäosa henkseleillä ja vyöllä. Katuajoon tarkoitettu, joten piti hieman modifioida :) Alaosa meni melkein häntäluulle asti, eikä sopinut crossikäyttöön. Katkaisin alaosan pois heti vyön alta ja hienosti toimii. Hinta oli about 90

Kirjoittaja: HENRI HARD

Kirjoittaja: JOONA OINONENTerve.
Suosittelen todellakin selkäsuojan käyttöä niin enskassa kuin crossissakin
Käytimme nuoremman (13.v) aikaisemmin ap:n suojaa joka oli ihan hyvä,paitsi yläosasta tuppas hankaamaan niskaa ja jää vähän pömpölleen.
tälle kaudelle hankittiin ufo:n selkäsuoja ja istuu ihan hyvin harttareiden alle ja
pysyy paikoillaan ns.olkahenkseleiden ansiosta. näissä selkäsuojissa on myös
ns.tyrävyö mukana.

Kirjoittaja: MIKA LEINONENRuotsalainen AP ainakin valmistaa selkäpanssaria joka ylettää häntäluusta niskaan ja mahtuu mukavasti normaalien crossipanssareiden alle. Alkutotuttelun jälkeen ei kyllä ajossa huomaa panssarin selässä oloa mitenkään. Kokoja on pikku junioreista senioreihin. Täällä pääkaupunkiseudulla ainakin Örthen myy AP -suojuksia.

Kirjoittaja: ANTTI NURMIOk! Kävin AP:n sivustolla ja suoja tosiaan näytti aika ohuelta ja keveältä että varmaan toimii hartiasuojan alla ihan mainiosti. Luin muuten kyseisiltä sivuilta että Ruotsissa on Svemo:n (Ruotsin moottoriliitto) toimesta vaadittu jo vuodesta 1993 hyväksytyn selkäsuojan käyttöä kaikilta kilpailevilta lisenssi kuskeilta. Ei varmaan pahaa tekis jos Suomessa otettais sama käytäntö, vaikkei aina viittiskään ottaa mallia sieltä länsi naapurista.