SANTRAN SYHERÖT Enduro ajotapahtuma Siikaisissa 09.03. 2013 - tule ja osallistu ajotapahtumaan !!!

Reitti on maastoon piirretty moottorikelkalla ja on siis todella jouhea ajaa . Kysymyksessä on KUNNON LUMIKISA, lunta 30-50cm. Reitti sisältää kaikki elementit: metsää, peltoa, suota, mäkeä, metsätietä ja jäärataa. Monipuolinen ja hauska, pitkähkö reitti tiedossa siis, joten nyt jos koskaan kannattaa lähteä ajamaan !

Pituutta tulee tuo +10km / kierros joten ajettavaa päivälle tulee ihan kunnolla.

"SANTRAN SYHERÖT" ajotapahtuma on omistettu paikalliselle kuuluisuudelle "Siikaisten Santralle" (Salme Elo) joka teki Siikaisten vahvaa murretta tunnetuksi radiossa sekä maakunnan eri tapahtumissa. Santra oli liikkeellä samoihin aikoihin kuin toinenkin SEC-ajotapahtumien nimi-innoittaja "Kokemäen Uuno" (Osmo Pertola) eli johon tuo Uunon Kierros-ajotapahtuman nimi pohjautuu. -Tervetuloa siis kaikkialta Suomen maasta hienoon enduro kulttuuri ajotapahtumaan, paikanpäälle voi tuoda koko perheen nauttimaan lauantai-päivästä, paikalla Siikaisten Sammin kyläyhdistyksen puffetti, jonka tuotto menee rakenteilla olevan Sammin kylätalon hyväksi. ILMOITTAUDU SEURAAVASTA LINKISTÄ http://satakuntaenduro.com/index.php?page=signup&id=28 Tapahtuma on myös yleisölle avoin.

Tervetuloa mukaan ! Lisätiedot www.satakuntaenduro.com

Foorumit

Katso hienot reittivideot 09.03.tulevasta Santran Syheröt enduro ajotapahtumasta ja ilmoittaudu mukaan ajamaan Siikaisten Sammiin, reitillä upeaa spooria ja lunta, nyt kannattaa tulla kauempaakin Tervetuloa !!! www.satakuntaenduro.com