Salinin hylkäys aiheutti keskustelua

Salin olisi ilman hylkäystään ollut SM-luokassa 14. Hänen tuloksensa kuitenkin hylättiin sen takia, ettei Salin tuonut pyöräänsä uusintakatsastukseen.
Uutinen: Salinin hylkäys aiheutti keskustelua

Foorumit

Vereraanien v40 luokan tuloksia ei ollut ilmoitustaululla ennen palkintojen jakoa ,eikä senkään jälkeen kuin vasta noin puolituntia myöhemmin. Palintojen jaossa vasta ruvettiin ihmettelemään missä on kuljettaja kun ei näy missään listassa,ja jälkeenpäin selvisi, että oli unohtunut laittaa kuskille luokka ponderin numerolle. Joten näinköhän on ollut saliinillakaan mahdollisuutta tutkia tuloksia kuin vasta palkintojen jaon jälkeen, koska samaan aikaan ajettiin molemmat luokat. No veteraanien tulokset saatiin lopulta kohdalleen tosin palkinnot oli jo jaettu. Ps.ei siellä muuten ilmoitus taululla ollut myöskään a:n tuloksia koska yritimme myös sitä listaa etsiä, että olisiko kuskin nimi siinä paperissa.

Minkäs säännöstä tuo numerokilpi homma katsotaan. Endurossahan pitää kaikissa kilvissä olla oikea väri,crossissa riittää etu kilvessä, cc:n säännöissä ei kait mitään mainintaa.

Ihmetyttää miksi kukaan olisi lähtenyt kisaan katsastamattomalla pyörällä. Kilpailunjohtaja sanoi puhelimessa etä Salin ei ollut ainoa ketä ei käynyt uusinta katsastuksessa. Olisikohan katsastaja ilmaissut uusinta katsastuksen epäselvästi tai jopa unohtanut mainita siitä kaikille joilla oli väärät numeropohjat. Ps. Lopetamme Motocenterin ja keskitymme maahantuontiin ja tukkumyyntiin jota olemme tehneet vuodesta 2004 lähtien nimellä Atlok Oy.

Julkaistut tulokset ovat urheilusäännöstön vastaiset.Urheilusäännöstössä,13 §,sanotaan mitä kilpailun viralliset asiapaperit ovat ja mitä tietoja niiden pitää sisältää.Nyt julkaistuista tuloksista ei selviä edes se mihin luokkaan kilpailija kuuluu,eikä kerho ym.