Riihimäen MM-kisat

Kisathan oli näin katsojan kannalta loistavasti järjestetty,mutta ihmetystä herätti se,että miten Riutan pätkällä päästettiin autoja ajamaan ek:n poikki?Kyllähän luulisi että pätkä on viimeisen päälle suljettu tämän tason kisoissa??Kyllä se ainut järkkäri sillä kohdalla oli aika ison vastuun alla,kun välillä vedetään siimat sivuun..Mutta onneksi siinä ei mitään sattunut,ja autot pääsi vallin yli,mutta riskit on kyllä isot.

Foorumit

Aivan loistavat kisat tosiaan oli, mutta itsekin huomasin liikennejärjestelyissä pientä hässäkkää. Urheilukeskuksen yleisöparkin läpi kulki siirtymäreitti, oli järkkäreilläkin tiukat paikat pitää autot, pyörät ja kävelijät poissa toistensa tieltä. On varmasti haastavaa järjestäjille huomioida kaikki, mutta yleisö ja kilpailijat voisivat liikkua aivan omilla reiteillään (takavasemmalta) kisapaikoille. Onhan siinä fiilistä kun pyörät pöräyttää ihan vierestä, mutta monet tulee kuitenkin perheen kanssa kisoihin niin turvallisuus kai ennenkaikkea. Siitä huolimatta mukavaa oli kisoissa!!!

oli kyllä hienot kisat. järjestysmiehille kanssa maininta hyvästä palvelusta, jokuselta kysyin pysäköinnistä , katselupaikoista ja aikataulustakin ja kyllä jäi hyvä fiilis... piti oikein käydä käsiohjelma ja t-paita ostoksilla ihan kannatuksen vuoksi ja tankata ittensä tiineeksi makkarasta. nuin se homma kuuluu hoitaa:)

Oli hienot kisat. Tosin opasteet paikalle olisivat voineet paremmatkin olla, mutta löysihän sen kisakeskuksenkin sitten. Ajoissa ehdittiin pe perille ja kyllä toi Supertesti oli parasta Suomen endurossa ikiaikoihin. Kaksinkamppailuissa oli kuitenkin jatkuvasti mielenkiintoisia pareja, kiitos pariutustavan. Nähtiin epäonnistumisia omituisiin ajovirheisiin, agresiivista ajoa ja \"varman päälle\" ajamista. Silti esteet oli ajettavia, rumpueste mielestäni sopiva puhuttaessa ammattilaisista ja muut kelvollisia vaikka SM-sarjaan (jossa tuota voisi hyvin soveltaa - kyllä vetäis väkeä). Erot suoritustavoissa eri esteillä ja ajotavoiss amuutenkin, sekä kamppailut ja viimeinen este ihan kalkkiviivoilla - upeeta!

Siellä kisakeskuksessa ei se pyörien ja katsojien reitti tainnut olla sama, mutta mm. Rodrig Thain ajoi aika törkeästi läpi väkijoukon. Riutalla ihmeteltiin vähän MotoJyskyn porukan pyörimistä paikalla kesken kisan, muttei se tainnut ketään häiritä? Laskettelurinteessä oli porukkaa pilvin pimein, 2. kierroksella tien läheltä löytyi mainio katselupaikka (maallikkokin näki miten esim. Salminen menettei kahdessa mutkassa 1+2 s. ja miten kuskien vauhti oli vs. ed. ja seur.), sinne tosin ei juuri katsojia eksynyt. Extremeltä löyty peränurkalta oikein mäkikin, muttei taaskaan mitään kohtuutonta. Yhtä lukuunottamatta kaikki ajoivat ylös... näkispä nuo miehet Kärmekselläkin ;)

Sunnutaina olin sitten Erkylässä ja siirtymällä. Erkylän pätkällä katsahdin kahdesti ympärilleni ja totesin, ettei semmoista paikkaa taida ollakaan missä ei yhdellä silmäyksellä näkisi vähintään sataa katsojaa. Jos Himoksen CC:ssä -07 oli 10000 katsojaa, oli täällä varmasti yhtä paljon. Ja käsittämätöntä oli ammattilaisten vauhti - harrastajalle pelkkää luukutusta oli näille miehille nopeatempoista kiihdytys-jarrutus -repimistä ja käy varmasti fysiikan päälle!

Kaiken kaikkiaan pätkät löysi hyvin ja ne oli tiiviillä alueella, joten katselupaikkojan oli helppo löytää. Paikalliset antoivat paljon vinkkejä ja elämys oli taattu. Ainut mikä harmitti, oli siirtymätien sulku, ettei päästy la katsomaan sitä sitten lainkaan. Järjestelyt katsoja näkökulmasta oli mun mieleen lähes täydelliset, oli makkaraa, sämpylää ja kahvia joka pätkällä, opasteet ja näkyvät lähdöt ja maalit. Ainoto miinukset tulee oikeastaan perjantailta, kahvin yms. myynnin voisi laittaa erilleen kaljajonosta tai kaljan jonottajille pari hanaa lisää.

Näitä siis lisää! Ja kun homma pelaa, mainitaan kohta tulosruudussakin muutakin kuin suomalaisvoittajat. Onneksi (vaikak tuskin se onnella tuli) olkoon Aholalle vielä, lauantaina tais olla pikkasen perhosia mahassa kun vähän hökellystä\" oli havaittavissa, mutta su oli aika itsevarmaa menoo ;)

Riihimäelle täydet pisteet täältäkin.
Järjestitte endurobileet parhaasta päästä.
Tässä jokunen harrastelijan näpsy:
http://picasaweb.google.fi/navikaattori/MM09?authkey=Gv1sRgCJe86Y7rhLr3…

Oli todella mahtavaa seurata tätä kilpailua. Hieno suoritus järjestäjiltä. Tästä ei enään hirveän pitkä matka olisi siihen että kisoja tulee kohta seuraamaan täysin uutta porukkaa. Ehkä kuskipuolella olisi voinut olla vielä enemmän Suomalaisia nuoria yrittämässä.

tänään 2130 näyttäis tulevan urheilukanavalta riihimäen kapinoista kuvaa.

Kisat ja pätkät olivat täyttää MM-kamaa, mutta nuhteita antaisin järjestäjälle katsojaoppaan kartoista. Aivain käsittämätömän epäselvää p..kaa, vaikka porukalla yritimme saada niistä \"selvää\" niin jouduimme muilla keinoin etsimään tiemme pätkille... ahola prkkle!