Päitsin yö-osuudet

Kirjoittaja: MARKO OJALANyt tuntuu keskustelu pyörivän taas Päitsin yö-osuuksien ympärillä niin puolesta kuin vastaankin, joten tässä yhden harrastajan mielipide lisää ja ehkä vähän mietittävääkin päättäjille.

Ymmärrän hyvin, että perinteitä tulee vaalia, mutta mielestäni on aika monta järkisyytä miksi pimeäajosta tulisi luopua kyseisessä kilpailussa.

1. Kilpailijoiden turvallisuus:

- tosiasia on, että kärkikuskit vetää hyvillä valoilla lähes yhtä kovaa pimeässä kuin päivälläkin. Nähdäkseni riskit pimeällä, että jotakin sattuu ovat näinollen huomattavasti suuremmat.
- Jos jotakin sattuu, voin satoja ensihoitotehtäviä lääkärihelikopterin lentäjänä suorittaneena sanoa, että avun vieminen pimeään metsään, siellä potilaan joka saattaa olla vakavastikin loukkaantunut, hoitaminen ja poiskuljetus on erittäin paljon hankalampaa ja hitaampaa kuin päiväoloissa.

2. Liikenneturvallisuus

- Nyt täytyy muistaa, että reitistä johtuen suuri osa kilpailusta ajetaan yleisillä teillä.
Nykyliikenteen joukossa kun kilpailu ajetaan tiukalla aikataululla "tuhannen" watin xenonit päässä ja pyörässä, joita tuskin -60 luvulla oli, niin vaaratilanteita syntyy varmasti ja vieläpä sivullisille ihmisille, jalankulkijoille joiden päälle häikäistynyt autoilija ehkä ajaa.

3. Kustannukset

- Kaikilla ei todellakaan, edes A-luokan kuskeista ja muista puhumattakaan, ole halua tai varaa hankkia kahta xenonia kypärään ja yhtä pyörään, joten näinollen antaa kyllä hurjasti tasoitusta jos ajaa vähänkään huonommilla valoilla. Sen tietää jokainen, joka on yllämainitun tyyppisiä valoja kokeillut.
Päivänvalossa kaikki näkevät kuitenkin suhteellisen tasaväkisesti.

4. Katsojat ja Media

- Pimeässä ei ohi ajavasta pyörästä näe edes numerokilpeä. Ei semmoista kukaan järkevä ihminen kovin kauaa jaksa katsella, eikä se oikein mielestäni mediaakaan palvele.

Summa summarum:

- Jos pitää pimeässä kilpaa ajaa niin tehdään se suhteellisen pienellä koko kilpailun keston ajan yleiseltä liikenteeltä suljetulla alueella, mihin riittää tarpeeksi ensihoitohenkilökuntaa riittävän turvallisuuden aikaansaamiseksi, (stadionenduro)
Päijänteen Ympäriajo hienona kilpailuna ei tällaiseen mielestäni sovellu.

Kirjoittaja: TOM NORDMANViime vuonna vedin Nuden pätkällä pellolle tultaessa ojan vastapattiin, kun meni ja piti orkkis-tuikulla yrittää. Tätä edellisenä vuonna eksyin pimeässä kun lumi tukki valot, peitti jäljet ja merkit

Kirjoittaja: EETU HEIKKILÄSamallahan voidaan päitsi muuttaa 7päiväiseksi niin saa nukkua tarpeeksi pitkään aamuisin jos ei satu huvittamaan herääminen, ja ajetaan vain tunti päivässä niin ei väsykään yllätä.

Jos vähäkään omaa rakenteluintoa ja kokeilunhalua niin toimivat xenonit niin pyörään kuin kypärään saa 250eurolla ja harjoitteluaika talvella lisääntyy huomattavasti, ellei omaa työpaikkaa jossa voi käydä viikolla ajamassa 12-14 välisenä aikana

Mielestäni pimeä kuuluu päitsiin ja lisääkin sitä sinne haluaisin.. Pidän pimeässä ajamisesta enemmän kuin valoisalla koska on huomattavasti mielenkiintoisempaa jopa näin C-luokkalaisena

Kirjoittaja: Jouni PatjasTerve!

Monella palstalla on tästä aiheesta juttua ollut viime päivinä. Enpä haluaisi olla näiden rohkeiden pimeäpätkiä vaativien ihmisten housuissa sillä hetkellä, kun jotain vakavaa kisassa sattuu.

Kuinka moni silloin kiertää puheitaan/vastuutaan kisaorganisaatiossa sillä, että vapaaehtoistahan kisojen ajaminen on. On toki vapaaehtoista, mutta puolitoista kertaiset pisteet houkuttavat kilpaa ajavia, onko silloin varaa jättää Päitsi ajamatta, vaikka ehkä ei pimeässä ajamista pidäkkään turvallisena ja järkevänä?

Kovasti tuntuu pimeää puolustavia olevan myös kuskeissa, joille tärkeää on vain osanotto ja toivottavasti ympäriajo onnistuneesti. Väitänpä, että tällä porukalla ei ole rahasta kiinni valojen hommaaminen, mutta eipä se vauhtikaan ole mitään riskirajoilla etenemistä.

Jännä juttu sinänsä myös se, että lajiryhmä ohjeistaa enskakisoissa olevien crossiratojen hyppyjen välttämistä turvallisuuteen perustuen, mutta pimeässä voidaan kyllä vetää kilpaa pitkin metsiä.

Entäs sitten kun joku kaatuu ja ajautuu sen verran sivuun polusta, ettei valotonta kuskia tai pyörää huomaa ohi ajaessa? Onhan kuskia etsitty tuntitolkulla kesälläkin valoisan aikaan ja kuskikin oli ilmeisesti ihan reitillä, tosin etsijät kiersivät reitin vierestä...

No, toivottavasti kaikki kuitenkin menee hyvin ja pimeän takia ei kenellekkään satu onnettomuuksia kevään kilpailuissa.

Ei muuta kun herneet nenään ja hanaa!

T: Jouni
www.rck.urli.net

Kirjoittaja: MARKUS TUOMINENEI KANNATA OSALLISTUA KYSEISIIN YÖ KILPAILUIHIN JOS PELKÄÄ PIMEÄÄ JA MÖRKÖJÄ .KUKAANHAN EI PAKOTA KILPAILUUN OSALLISTUMAAN JA NE JOTKA OSALLISTUVAT TIETÄVÄT MYÖS RISKIT.

Kirjoittaja: Hannu MäkiPimeän osuuden poistaminen veisi pois myös suuren osan Päitsin ideasta/tunnelmasta. Ajaminen on todellakin vapaaehtoista, eikä edes ne SM-pisteet ketään pakota ajamaan. Ennemmin kuitenkin SM-arvo pois, kuin pimeät osuudet.

Ainoa kritiikki jonka tässä asiassa ymmärrän on tultava kilpailun järjestäjiltä, en tiedä onko heiltä sitä tullut? Jos järjestäjät hyväksyvät riskit, sen jälkeen kuljettajat voivat tehdä omat päätöksensä...

Kirjoittaja: SIRKKU KANNISTOJo kaksi kirjoittajaa edellä toivat hyvin esiin yhden erityisesti pimeässä ajamisene liittyvistä vaaroista: entäs sitten kun jotain sattuu? Itse olin vuosi sitten perjantai-iltana hiekkatien ojassa mopon alla, eikä ohi ajavat ilmeisesti edes huomanneet.

Myös valoista mainittiin jo, maastoon soveltuvat valot ovat turvallisuusriski liikenteessä, kuten ovat onnettoman tehonsa vuoksi pyörien alkuperäiset ajovalotkin. Kärhä se muistelee jotain 60-lukua, ei taida muistaa miten pyörien ominaisuudet ovat siitä kehittyneet. Niin on varmasti vauhditkin samassa suhteessa, minkäs takia sitä tehtaat muuten panostaisivat vuosi vuoden jälkeen tuotekehitykseen? Joten valojenkin tulisi olla yhä tehokkaampia, pimeässä kun tapaa käydä niinkin, että sen vauhdin huomaa liian kovaksi vasta kun tulee yllätys.

Luin sen Kärhän haastattelun Endurospecialista ja ihmettelin sekä "Konstan" laskuoppia, että väitettä ettei muissa kuin A-luokissa pimeän osuuksia vastustettaisi. Lienee Kärhä puhunut sitten vain A-kuskien kanssa. Ei niistä pimeän osuuksista nimittäin siellä Kunto-luokassa ainakaan pidetty, kuka ajoi lainassa olevilla Xenoneillä, kuka rämpi mopon omilla tuikuilla. Kaikkia "illanpitkitystauolla" juttukaverina olleita tilanne vain harmitti, pimeän tuloa ei kukaan innolla odottanut.

Olisi se kiva tietää sekin mistä saa toimivat Xenon

Kirjoittaja: RafaelloHöpö höpö Sirkku. Pörssistä saa kaksi kappaletta H7 xenon-valoja jännitteen säätimineen hintaan 129e. ELI 129 jaetaan kahdella se tekee vajaat 65e /kpl + umpio. (129/2= näppäile nämä laskimeesi, kun sitä kumminkin käytät)
Toisen voi laittaa vaikka mopon umpioon ja toiseen hommaa sitten vaikka spotin ja liimaa ne kyrpärään.
Eikä tosiaankaan "Hardenduro"-harrastajien vieläkään tarvi lähteä Päitsille kun ei siitä selviä.

Kirjoittaja: JESSE SANDENC-luokan kärjen vauhtiin pimeällä riittää kyllä tavallinen H4 umpio ja kypärään sunsboy työvalo ja akku reppuun. Kustannukset alta 100e.

Jos haluu parempaa valotehoa, niin otetaan esimerkiksi KTM 2t enska:

mangneton käämitysmuutos 0e kun tekee ite, todella helppo.
tasasuuntaa/ylijännitesuoja 35e
akun teline penkin alle 7e
5,2Ah akku motonetista 15e
H4 umpio 20-40e tekee ite telineen.
xenon muutossarja h4 60e.
Piuha/liittimet max. 10e
Yht. n 165e

Kypärävalo:
vaikkapa Sirius lisäpitkä umpio telineellä 16e
akku 7.2Ah motonetista 15e
Xenon muutossarja 60e
piuha+katkasija 10e
h. noin 100e + vara-akku 15e

Tällä pitäs riittää ainakin B-luokan kärkeen.

Eikä tämä ole kertainvestointi, kyllä näillä ajelee muutenkin kuin päitsin. Suurimmalla osalla valot on muutenkin. Normaalisti töissä käyvän kun on treenattava viikollakin, jos päitsille haluaa ja silloin on valot oltava.
Ajetaanhan ralliakin pimeellä.

Kirjoittaja: JORMA FORSTENAsia ei tietenkään minulle mitenkään kuulu,....Päijänteen ympäriajo on enemmän,kuin pelkkä endurokisa.Se pitää yllä luotettavuusajojen perinteitä.Ajetaan sitä maksimaalista vauhtia,että näkee myös maalivaatteen!Vaaditaan myös malttia ja varmuutta ajamiseen.Ja kilometrejä riittää "päiväsaikaan kirimiseen".Ymmärrän kyllä turvallisuus näkökannat,mutten kaikkien "reikäpäiden"riskinottokykyä.Maalissa pisteet jaetaan!Kilpailun "nopein"kuski voi löytyä sairaalasta,mutta kilpailun parhaat kuskit maalista!

Kirjoittaja: JUHA NISULAJoku henkilö tuntuu aina olevan erimieltä asioista,mutta kyllä Päitsille kuuluu pimeät osuudet ilman muuta,ja en muista yhtäkään kisaa mikä olisi kyseistä henkilöä miellyttänyt,joko on liian raskasta tai liian helppoa,tai liikaa siirtymiä.Tuskin valokustannukset vuotta päälle mahdottomia ovat ja ajaa oman taidon mukaan,niin ei niitä vahinkoja enempää tule,ja onhan enduron riskit tiedossa.P.S olkapääleikkauksesta toipuva.

Kirjoittaja: SEMANNI OYLyhyt on muisti , vai johtuneeko omasta iästä ? Nimittäin aikoinaan ajettiin Euroopassa EM-sarjaa , johon kuului useita yökilpailuja. Ne lopetettiin useiden hautajaisien jälkeen sulassa sovussa , kun todettiin vauhtien nousseen olosuhteisiin nähden vaarallisiksi. Ei ollut xenoneja , vaan ei se muuta tosiasiaa et
suuret riskit jo päivällä ajettaessa kilpaa , tuplaantuvat yöllä.
Jos kyse olisikin kokoontumisajosta ja puhtaasta harrastamisesta , asia olisi vilpitön ja kannatettava , mutta kun suurinosa ajaa kuitenkin kilpaa ilman järjen häivää , allekirjoittanut mukaanlukien,on mielestäni turhaa kaivaa vertanenästä
tässä asiassa. Kaikki kunnia Konstalle ja hänen mielipiteelleen , mut niin kauan kun ei kypärä ole omassa päässäni , eli kun vielä ajatus vähän ikäänkuin toimii,joudun kyllä olemaan päiväkisan kannattaja , vaikka pimeällä ajo kyllä oman viehätyksensä omaakin.
Olisiko tässä demokraattisen äänestyksen paikka ?
Maailma muuttuu , ehkä Päitsikin joskus .

Kirjoittaja: Hannu MäkiNo kertokaapa päiväihmiset kuinka se Päitsi toteutetaan ilman yöosuuksia?

Perjantaina suora siirtymä Lahteen yötauolle, josta jatketaan Lauantaina nelostietä Jyväskylään. Siellä yleisö EK ja sitten voikin ruutata Jämsän Rollssiin syömään. Tästä kerkiää sitten kätevästi kaksnelosta takasin Lahden Onnelaan ennen kun alkaa jonoa kertymään ovelle. Sunnuntaina voikin ajaa täyden päivän, johon kankkunen tuo vielä lisähaastetta...

No joo, provokaatio, mutta onko oikeasti olemassa jotain ajatuksia?

Kirjoittaja: TIMO TEPPONENAjettiinhan se ennenkin ,muutetaan vaan kiertosuunta ja pidetään yö tauko Joutsassa,pelas monta vuotta ihan hyvin,taikka nykyinen systeemi mutta päivä loppus jo Jämsään.Muutenkin koko kisan ajankohta pitäs siirtää vähän aikaisemmaksi,luulis olevan helpompi saada lupia kun olis vielä etelä-Suomessakin maat jäässä.Vielä kymmenen vuotta sitten Päitsi oli 17-19.4,nythän etelässä on melkeen jo ekat kesä kisat samaan aikaan..

Kirjoittaja: TOMMI KIVIMÄKIAika turha jeesustella täällä siitä että pitäisikö aja pimeässä vai ei. Vanha viidakon sanonta: Jos ei tykkää hommasta, aina voi äänestää jaloillaan. Joten eiköhän se ilmottautuneiden lukumäärä kerro aika paljon...
Ja kyllä aika pervo saa olla jos jaksaa rämpiä pimeään märkään metsään ihailemaan mopojen valoja, muuta ei niistä näe.

Kirjoittaja: TONI SALOPäitsi on Päitsi!!

Kaikki legendaarinen ja perinteinen yritetään pilata, ainut oikea kommentii tähän keskustelluun, NE EI PELAA JOTKA PELKÄÄ!!!
Itse en ole menossa ajamaan, mutta syy ei ole pimeä. Syy on että tuskin pääsisin ajamalla koko reissua läpi. Tämä syy uskoakseni on monelle tätä "pimeää" asiaa kritisoineelle se SUURIN syy.

Vai mitä Sirkku??

Kirjoittaja: TINO TURTOPaljon eri näkemyksiä siitä ajetaanko kisaa pimeällä vai ei. Oma mielipiteeni on että ei, vauhdilla tai luokalla ei ole merkitystä mikäli vahinko sattuu, enkä usko että tässä asiassa on rahallakaan merkitystä. Itse ajoin päitsillä 2006 crossipyörän himmeellä etuvalolla (kypärävalon akku tyhjä) nuuttilan pätkän perjantai yöllä ja voin vakuuttaa että pimeää oli ja äitiä tuli ikävä. Olen kyllä ajanut valoisalla metsästä pois pohjeluu poikki, sekä tarvinnut apua viruessa tienposkessa reisiluu poikki. Kokemuksesta tiedän että 15-20 min vakavasta loukkaantumisesta alkaa shokki ja silloin tarvitaan jo ulkopuolista apua pelkästään avun pyytämiseen. Moniko on miettinyt mikäli nuuttilan pätkällä tapahtuu vakavampi onnettomuus, niin miten kauan vie kun apua on paikalla, miten loukkaantunut saadaan hoitoon ja pahimmassa tapauksessa saadaan henki pelastettua? Onko järjestäjä varautunut näihin tilanteisiin realistisin arvioin? Ei ole pitkääkään aikaa ole kun erittäin mukava ajokaveri menehtyi törmättyään puuhun ja seuraukset eivät ole silloin lasten kateltavaa.

Mutta jokainen päättäköön omat riskinsä itse ja kokemusten kautta jotkut jopa oppivat.
nimim. Vaara ei ole toinen nimeni

Hannu, ei sitä päitsiä aina yöllä ole ajettu, mutta tuskin tuon kisan järjestelyjä ratkotaan huutoäänestykselläkään

Kirjoittaja: MARKO LAINEEiköhän siirretä se Päitsikin heinäkuulle ja lappiin niin voidaan saada lunta ja ei tule pimeä. ;)

Tai kielletään kaikki valot ja ajetaan sokkona ekat kilometrit ja pari minuutin välein kerätään reikäpäät pois. Sen jälkeen voi ne täysjärkiset aloittaa loppukilpailun. ;)

Riskejä on olemassa ajettiin yöllä tai päivällä. Yöllä vaan ne täytyy ottaa paremmin huomioon. Voihan olla että se jätkä näkyy sieltä puskasta kypärävalon avulla paremminkin yöllä kuin että se olis päivällä ilman valoja samassa paikassa. Onhan siitäkin kokemuksia, kuten jo edellä mainittiin.

Ja kaikkihan muistaa että siellä reitillä ei olla ihan yksin. Jokaisella on auttamisvelvollisuus ja jokainen sieltä metsästäkin on pois saatu, niin aiemmin kuin tänäkin vuonna. Maltti on valttia.

Ja hyvää kisaa kaikille reitille lähtijöille!

Kirjoittaja: Toni Immonen Minä en näistä yöpäitsistä tiedä mitään. Omat kokemukset rajoittuu 90-luvulle jolloin järvi kierrettiin toisinpäin. Yötauot olivat järvenpäässä ja joutsassa. Kyllä se kierros oli silloinkin ihan riittävä extreme kokemus niinkuin päitsi on lähes aina oli sen muoto mikä tahansa.

Minun mielestä päitsin vertaaminen yöralleihin turvaallisuuden suhteen melko ontuvaa. Ei sinne nuden mettään tai muuallekaan mitään ampulanssi saa kovin nopeasti. Kuten joku aiemmin mainitsi. Lisäksi rallikuskeilla on melkoiset turvavarusteet kun taas enskakuskilla ei ole kuin omat henkilökohtaiset varusteet. Noita perusteluhan löytyisi vaikka kuinka paljon niitä ruvettasiin kaivamaan. Yö osuuksien puolesta onkin sitten vähemmän järkiluonteisia perusteluja.

Lisäksi jos päitsillä pitää olla pimeän ajo-osuuksia niin miksei sitten kierrettäisi koko kierros kahdessa päivässä kuten antiikin aikoina? Miksi pitää viettää kaksi yötä lahdessa? Silloinhan tulisi kunnolla tuota yöajoa eikä kärjen osalta vaan muutamaan pätkää. Sitten saisi kunnolla valoihin sijoitetuille rahoille vastinetta?

Jos tälläisiä yökisoja halutaan niin eiköhän ne olisi järkevämpi ajattaa stadion enduro tai cross country henkisissä kisoissa. Kuten jo joku aiemmin mainitsi. Yöpäitsit kuuluvat omasta mielestäni menne

Kirjoittaja: JUHA NISULAKuin tästä pimeellä ajamisesta on tänä vuonna herätty kirjoittelemaan,on siinä kilpailussa ajettu pimeellä vuosia,ja Tinolle niin kyllä se tapaturma laittoi täällä mettän keskelläkin ajattelemaan lajin vaaroja jotka tähän lajiin liittyy,mut kyllä ainakin minulla on semmoinen käsitys,et jotka ovat vuosia ajaneet kovaa,niin ajaa ne kovaa vaik ajettais 2 metrin hangessa ja puitten välis yöllä tai päivällä,niitä sanotaan LUONNONLAHJAKKUUKSI.

Kirjoittaja: SIRKKU KANNISTOKuten Juha huomaat, se eräs jonka väitit olevan "eri mieltä" näyttääkin olevan "samaa mieltä", vai kuinka? Helpointa on olla otamatta kantaa, silloinhan kukaan ei tiedä mistä tykkäsit ja mistä et.

Kuten tuossa joku jo totesikin, onnistuu se Päitsi ihan luonnonvalossakin. Toki kaksi taukoa samassa paikkaa on etu, vaikkapa vaatteiden kuivatusta ajatellen. Mielestäni ei kuitenkaan C/K pimeiden pätkien määrä pitäisi olla ainakaan enempää kuin A-luokalla, etenkään pitkän lauantain jälkeen.

Ajatukseni esitin yleisesti, en omaa etuani ajaen tai itsekkäistä syistä. Itse en ole Päitsille lähdössä, etenkään pimeälle päitsille. En varmaan pääsisi läpi. Ensimmäiseksi pitäisi jotenkin koplata joku tuommoinen junnupeli kilpiin, jotta saisi vähän tuntumaa tiellä ajamiseen, eikä vaan suoraan Päitsille. Muiden kisojen siirtymät on siihen nähden lyhyitä ja merkityksettömiä. En ymmärrä miksi eräät henkilöt kokevat tarvetta jatkaa panettelemistani aiheesta, tai ylipäänsä aloittaa se.

Kirjoittaja: TINO TURTO
hmm noi voi olla että ne ns LUONNONLAHJAKKUUDETKIN törmää suomen mäntyyn ja samalla kyydillä lähtevät kuin taviksetkin. Mutta mitä nyt luonnonlahjakkuuksiin tulee niin eiköhän se tule kovalla harjoittelulla ja kulttuurissa jossa kasvaa vai syntyykö vain venäjällä lahjakkaita kiekkoilijoita ja Jämsässä sekä lahdessa enskakuskeja no nyt tais jälleen kerran mopo lähtee vanttuusta

Kuljettajien yhteisestä turvallisuudestahan tässä on kyse

Kirjoittaja: Toni ImmonenLaittaisiko joku faktatietoa, miksi aikanaan yöpäitsit loppuivat? Turvallisuudenko takia vai jonkun muu syyn takia. Ja minä vuonna ne tarkalleen loppuivat(-86?)? Millois ne alkoivat uudestaan?

Kirjoittaja: raimo tuokko1987 rakennettiin valot Strömmin Kellen kanssa sivari- Maicoon, joten kait silloin ajettiin pimeelläkin. Muistikuvat on heikot kun keskeytys tuli lauantaina Jämsässä. Seuraavana vuonna rakennettiin Transalp Hondasta kilpuri ja silloin ajettiin pimeessä vikat pätkät ennen Joutsenlampea. Molempin vuosina taisi olla pimeää myös perjantai-iltana ennen Järvenpään yötaukoa. Ainakin sv-luokalla. Ei varsinaista yöosuutta siis ollut.
Ei nämäkään yöpäitsi- vuodet silloin kauaa kestäneet silloin 80-luvun puolivälissä. Olisko jollakulla "Vilua ja märkää"- Päitsihistoriikki? Siittä vois yöpäitsiasian historia selvitä.

Kirjoittaja: NiffeMyös fysiikan lait on hyvä ottaa huomioon siten, että puuhun törmätessä on se 50 km/h alkaa olla aika kriittinen nopeus ihmisen kehon kestämän hidastuvuuden kannalta. Siihen vähän lisää, niin voi pyyhkäistä nimen lähtöluetteloista yli (lopullisesti) LUONNONLAHJAKKUUDELTAKIN. Jos ajetaan koko päivä ja yö ja siihen päälle huonosti levänneenä vielä seuraavakin päivä, alkaa vaikuttaa myös fysiologiset seikat, kuten ihmisen hoksottimet alkavat jäädä hitaalle eli ajetaan tavallaan TYHMÄNÄ. Ajetaan siis kuin jurrissa, josta seuraa taas monenlaista turhaa riskinottoa ja väärinarviointeja, jotka tietenkin kuuluvat lajin luonteeseen, niin kuin loukkaantumisetkin. No niinhän se suuri yleisö haluaa edelleenkin leipää ja sirkushuveja, kuten extremen eteneminen otsikoissa todistaa.

Kirjoittaja: FMS/ PEKKA VAARULATuurilla na laivatkin seilaa .....eli on vain ajan kysymys, koska vakavampaa sattuu pimeyden takia. Turvallisuus olisi tosiaankin otettavan huomioon tässäkin kilpailussa.
Ite olen tuon lätäkön kiertänyt -84 ja -89 ja kumpaiset kierrettiin valoisaan aikaan eli kyllä onnistuu, jos halutaan, mutta jotta taas välissä -87 valoilla...no ne jotka päitsin "yö-historian" tuntee eivät täällä taida kirjoitella.
Mielestäni olis parasta , että tuo pimeäosuus ajettaisiin vain siirtyminä. Näin saisivat perinteen vaalijat tuon "päitsin pakollisen yön" ja kuskit voisivat paremmin valita käyttämänsä (turvallisemman ?) vauhdin.

PS. yö ajamista on tullut kokeiltua (noilla kunnon kypärä Xenonilla ~110

Kirjoittaja: PENTTI RAITTILATässä edellä kaikki ovat pysyneet kiitettävästi asiassa. Toivottavasti sitten minäkin? Tähän Päijänne-Ajoon liittyy niin paljon tunteita, että järki helposti hautautuu niiden alle. Se on kai jotenkin samaa kuin Kitzbyhel noissa alppilajeissa. Tai sitten se edesmennyt Eläintarhan-Ajo tässä suomalaisessa moottoriurheilussa. Ehkäpä myös maailman legenda Le Mans on samassa sarjassa. No... "Eltsu" jouduttiin lopettamaan liian monien kuolonuhrien takia. Le Mans jatkaa, mutta sitä ei hyväksy enää mikään virallinen moottoriurheilujärjestö. Kuinnioitan suuresti kaikkia niitä henkilöitä, jotka vastaavat Päijänne-Ajon järjestelyistä. Moottoriliiton sääntökirjassakin on yksiselitteisesti todettu, että tärkeintä on turvallisuus. Terveisin Pappa

Kirjoittaja: JUHA MATTILAPäitsin ollessa minullekin suuri innoittaja, en malta olla muistelematta hiukan kisan historiaa. Ihan hatusta. Viisaammat ja muistavammat korjatkoot muistikuviani (olen seurannut Päitsiä vuodesta 1970 ollen kisassa joskus mukana kilpailijana ja toimitsijana): 1970-1976 kisa oli kaksipäiväinen yöosuuksin, pisimmät tauot taisi olla Lahdessa ja Jyväskylässä tunnin tai kahden mittaiset. Kiertosuunta oli vastapäivään. Vuonna 1977 taisi säännöt muuttua virhepisteiden osalta, ja yötauko oli Joutsassa, tosin vain neljä tuntia (?), jolloin pimeän osuus oli lyhyempi. Kisa oli edelleen kaksipäiväinen kiertosuunnan ollessa vastapäivään. Vuonna 1978 Päitsi oli puhtaasti valoisan aikaan ajettava kaksipäiväinen kisa, kiertosuunnan ollessa vastapäivään (tauko Joutsassa). Seuraavana vuonna (1979) kiertosuunta vain muuttui (tosin Joutsan tauolle tultaessa oli jo aika hämärää, viimeisillä jopa pimeää?). 1980-1985 samoin muuten, mutta ainakaan 1984 reitti ei kiertänyt Jyväskylän kautta, vaan Korpilahdella oli veden ylitys lossilla! Taisi hämärän osuus jäädä vähemmälle tutuksi tulleen kesäajan astuessa kuvioihin. Vuosina 1986 ja 1987 oli pimeällä ajettava osuus lyhyen tauon jälkeen Jyväskylästä (illasta) Heinolaan (aamuun) jatkuen edelleen päivänvalossa enemmittä tauoitta. Kisa oli vielä kaksipäiväinen. Jälleen 1987 alkoi usemman vuoden päiväkisaputki. Tosin 90-luvun alussa kisasta tuli kolmepäiväinen (nuoremmat ja viisaammat tarkentakoot). Olikohan sitten 2002 seuraava varsinainen pimeäosuus perjantai-iltana. Kiertosuunta oli myötäpäivään edelleen. Vuonna 2003 ajettiin myös pimeässä perjantai-iltana tauon ollessa Heinolassa (kiertosuunta oli vastapäivään). Lauantai-illan tauko oli kuitenkin Lahdessa. Vuodesta 2004 Päitsin tauko onkin ollut Lahdessa molempina iltoina kiertosuunnan ollessa vastapäivään (pimeän osuudet tunnetusti molempina iltoina).
Muistaakseni vääntö päivä/pimeäkisasta on perustunut aina juuri turvallisuuteen ja nostalgiaan/haastavuuteen.
Ennenvanhaan kilpailijan etunumerokilpi näkyi hyvin pimeässä, kun kilpi oli etulokasuojan jatkeena (joillakin numeron ollessa valon yläpuolella kilpailija jäi tunnistamatta pimeän aikaan). Nythän etunumerokilven poistaminen pimeän ajaksi on sallittu (?).

Ottamatta kantaa pimeässä ajamisen mielekkyyteen (olen ajanut Päitsillä vain auringon vaihtelevassa valossa), sanoisin, että niihin valoihin täytyisi tulla joku tolkku. Siellä ajetaan vaikka minkälaisilla valoilla (ihan selkeästi sääntöjen vastaisillakin). Valojen kytkennät ovat monissa pyörissä laittomia (esim. takavalo erillisellä kytkimellä). Heijastimet puuttuvat lähes kaikista pyöristä reitin puoliväliin mennessä. Valoja käytetään sääntöjen vastaisesti (kortillisten pitäisi tietää, koska tulee vaihtaa lähivalolle!). Tosin onhan siellä ollut pyöriä, joista on puuttunut pimeän aikaan kokonaan lähivalo!

Säännöillä on merkitystä. Onhan se moneen kertaan todistettu, että kilpailussa tasavertaisuudenkin takia kaikkien tulee noudattaa yhteisiä sääntöjä. Säännöistä piittaamattomuus on tosi typerää, kun sillä vaarannetaan myös omaa turvallisuutta (näkyvyys, toisten huomioon ottaminen) muiden turvallisuuden ohella. Entäs se lajin julkisuuskuva? Jos korttipelissäkin noudatetaan yhteisiä sääntöjä (vaikkei fuskaaminen kenellekään vaaraksi olisikaan), niin miksei sitten liikenteessäkin noudatettaisi yhteisiä sääntöjä (riskien minimoimiseksi).

Yksi älyttömyys mielestäni on renkaat vähäisillä ja vähälumisilla osuuksilla. Jos haluttaisiin optimoida pito ja ajettavuus, niin nykyään lyhyemmillä nastoilla pärjäisi varmasti kokonaisuus huomioiden paremmin. Miksi pilata renkaat ja pito jo alkumatkasta (suurin osa ajaa yksillä ja samoilla renkailla koko kisan!)? Saatavilla on järkevämpiäkin renkaita. Painossakin säästäisi (125-kuutioisilla ainakin olisi merkitystä tehojenkin kannalta). Siirtymät tuntuisi edes vähän mukavammilta.

Kirjoittaja: TUOMO RIIHILAHTINiin no!

Järjestäjäthän ne eivät kyllä siellä henkeänsä menetä, jos joku ajaa puuhun! Joten eiköhän lajin harrastajat juuri ole niitä, jotka voivat ja joiden pitää kritiikkiä esittää! Ilmeisesti on kuitenkin niin, että jotain todella vakavaa pitää ensin sattua, ennenkuin lusikka tässä asiassa otetaan käteen?! Lumen aikaan tilanne vähän helpottuu, mutta ainakin viime keväänä Päitsi ajettiin täysin mustalla maalla. Omakohtaisesta kokemuksesta voin todeta, että H4 - ja lisäpitkästä rakennetulla kypärävalolla ei paljon naurattanut kun Evon pimeitä hiekkateitä piti laskea urku auki! Jälkeen päin tuli mieleen, mitä jos joku maajussi olisi tullut pimeällä traktorilla vastaan...??? Ja totta on, että pakkohan kenenkään ei ole osallistua, mutta kärkijätkillä on sponsoreiden takia jo hieman painetta. Lisäksi pelkään pahaa, että jos sm- arvo otetaan kisalta pois, laskee koko kisan arvostus, osanottajamäärät ja sitä myöten kisa voidaan pikku hiljaa haudata... Joku ehdotti aiemmin, että asiasta äänestettäisiin, tässähän mainio lehti offroad pro voisi näyttää erinomaisuutensa ja järjestää nettisivusojensa kautta epävirallisen äänestyksen asiasta? Vaikkapa kaksi eri äänestys kategoriaa; ne jotka puhuvat omasta kokemusta (eli Päitsin kiertäneet) ja sitten ne jotka vielä haaveilevat tästä unelmasta!

Turvallisia enskapolkuja kaikille!