Päitsi 2013

Päitsi 2013 on taas takana ja asiallinen keskustelu ja kannanotot kilpailun edelleen hengissäpitämiseksi ja kehittämiseksi ovat paikallaan.
Oma näkemys kisasta 2013:

Ensiksi onnittelut kärki kolmikolle ja Roni Nikanderille ensimmäisestä kiinnityksestä, sekä kaikille muille järven kiertäneille.

- Aikaisempi ajankohta oli varmasti hyvä uudistus. Tietysti keli voi olla mitä vaan, mutta aikaistamalla on suuremmat mahdollisuudet parempaan keliin.
- kaksipäiväisyys oli varmasti kuljettajien mieleen versus kolme päivää.
- Uusi pistelaskusysteemi on huono. Nyt on muistettava että Päitsi on Suomessa koko enduron selkäranka ja jos se katkaistaan seuraukset voivat olla hyvinkin negatiivisia pitkällä aikavälillä, eli mielestäni 1,5 kertaiset SM- pisteet ovat oikea ratkaisu kilpailun historiallisen luonteen ja arvostuksen kannalta. Se takaa että kärkimiehet on mukana mikä puolestaa takaa edes jollain tavalla mediakiinostavuuden ja sponsoreilla jotka satsaavat kuskeihin on mahdollisuus saada edes jotain takaisinpäin. Fakta on kuitenkin se että tavallisen ihmisen silmissä ja mediassa Päitsi=Enduro. Ja kuskeille jotka nurisevat kilpailusta, jos olet valinnut lajiksi Enduron ja aiot näkyä kannsallisella tasolla, niin Päitsi on ajettava. Lisäksi kilpailun järjestäjän suuntaan alleviivaan edelleen että kilpailuun tulisi saada kunnon rahapalkinnot. Jos formaatti on Päitsi ei rahapalkintojen hommaaminen luulisi olevan mainosalan ammattilaiselle mikään ongelma.Tämän kun saatte tehtyä, huomaatte varmuudella sen positiiviset vaikutukset joka sektorilla.
- Veteraaniluokkien osalta kisa cupin osakilpailuksi 1,5 kertaisin pistein niin saadaan nekin luokat täyteen.
- Tämän vuoden aikataulu ainakin A- ja B luokkien osalta aivan liian tiukka, liikenneturvallisuus vaaraantuu.
- jos kilpailun maali pitää olla Helsingissä niin silloin paikka pitää olla kisan historiallisen arvon tunteva Olympiastadion tms.
Jos tällainen paikka ei ole mahdollista on kilpailua turha viedä Helsinkiin. Esim. Maalin ollessa Vierumäellä kilpailu voisi olla vaikka yksipäiväinen ja silti tulisi Päijänne kierrettyä. Median kiinostus kilpailua kohtaan lähtee edellämainituista seikoista ei kilpailun maalipaikan sijainnista. Lisäksi yksipäiväisyys pudottaisi kuluja oikeasti ja silti se olisi Päitsi niin medialle kuin suurelle yleisöllekin.

Muilta osin kunnia ja kiitos HMK:lle ja niille lukuisille ihmisille jotka talkoohengessä pitävät tätä historiallista perinnettä yllä.

Terveisin.

Marko Ojala

Foorumit

Monista asioista mainitsen nyt yhden tärkeän seikan. Asfalttitieltä pimeän aikaan käännyttäessä pienelle metsäautotielle täytyisi merkintään panostaa.
Lauantai-iltana ainakin tosi moni B-kuski ajoi risteyksen ohi vaikka merkki oli hyvin näkyvissä. Tuosta aiheituu vaarallisia U-käännöksiä ja kireät siirtymä aikataulut kiristyvät lisää. Voisikohan jatkossa noihin pimeässä ajettaviin siirtymiin laittaa heijastimet risteys kohtiin?