MX D

Kirjoittaja: MARKO KINNUNENMX D-luokka on vihdoin toteutunut Suomen maaperällä. Kiitos siitä kuuluu Panttilan Elinalle, Konttisen Tomille sekä motocrossin lajiryhmälle. Ensimmäisen naisten näytöslähdön aikoihin asiasta oli pohdintaa ja todettiin, ettei taida vielä olla ajankohta kypsä oikean luokan perustamiseen. Vuodet vierivät ja asiat ovat muuttuneet.

Asialle päätettiin tehdä jotain. Naisten enduroleiri muutettiin crossipainotteiseksi, jotta saataisiin tyttöjä mukaan. Näiden muutaman vuoden aikana naisten crossileiri on kasvattanut osallistujamäärää ja ilahduttavasti mukaan on tullut nuoria tyttöjä. Tätä nuorta tyttöjoukkoa meidän tulisi tukea, jotta he saisivat mahdollisuuden kehittyä kuljettajina. Positiiviset ja kannustavat harjoittelukokemukset luovat pohjaa kestävälle harrastukselle ja jopa kilpailutoimintaan. Halua ja intoa näyttää tytöillä olevan, mutta vanhempien tuki on ehdoton edellytys viedä harrastusta eteenpäin. Liitto on antanut mahdollisuuden tavoitteelliseen kilpailutoimintaan, joten nyt se on enää kuskeista ja riittävästä tuesta kiinni. Niinhän se on, että näistä tytöistä ne kasvavat vielä naisten endurokuskitkin.

Naisten motocross –luokan ottaminen kisaan yhtenä ajettavista luokista tulee olemaan kerhoilta suuri kädenojennus juniorityttöjä ja naisharrastajia kohtaan. Osa kilpailujen järjestäjistä saattaa epäröidä osallistujamäärän vuoksi, mikä on ymmärrettävää. Konttisen Tomi kirjoittaa Rapakat.fi –sivuilla varteenotettavan neuvon:” Mielestäni ei kannata yrittää saada liian monta kilpailua järjestetyksi, koska uusi luokka ei jatkuvuuden kannalta kestä monessa kilpailussa vain muutamaa ajajaa. Eli aluksi ei kannata kasata liikaa osallistumispaineita ajajille, vaan valita kilpailut, johon osallistuisi mahdollisimman moni ja näin saada niistä laadukkaat tapahtumat.”

Olisipa kiva nähdä suomalainen nainen naisten motocrossin MM-kisoissa jonain päivänä.

Mukavia ajoja kaikille säistä huolimatta!
-Minna K-