Miten saada etujarru toimimaan taas?

Kertokaapas helpoin tapa ilmata etujarru. Nestesäiliö täynnä ja jarrusylinteri tyhjä! nim. aloittelija

Foorumit

Paina alhaalta jarrunipasta ruutan ja letkun avulla nestettä jarruletkuun avaamalla kiintolenkillä nipan ilmausruuvia. Paine ruuttaan, ruuvi auki ja purista ruutta melkein tyhjäksi. Huom! Sulje ilmausruuvi kuitenkin ennen kuin ruutan letkussa nestepinta on noussut nipalle asti. Pyydä kaveria tarkkailemaan samalla nestesäiliössä nestepintaa ja imemään ylimääräinen ylimenevä jarruneste varovasti kankaanpalaseen tai rättiin. Varo kuitenkin ettei säiliö pääse tyhjäksi. Purista ruutalla nestettä niin kauan letkuun että säiliöön ei enää nouse ilmakuplia ja kahvaan alkaa tulla tuntuma.

Jos em. menetelmällä ei tuntuma ole vielä riittävän hyvä, siirrä seuraavaan konstiin.
Irrota jarrusylinteri etuputkesta ja nosta sylinteri niin ylös kuin jarruletku antaa myöden nousta ja kiinni vaikka nippusiteellä johonkin koukkuun. Tarvitset tähän irrallisen jarrulevyn palojen väliin. Huomaa, että levy ei saa päästä pois palojen välistä. Sitä varten tarvitset toisen kaverin pitelemään levyä.
Sitten jarrukahvan vierestä säiliö täyteen nestettä ja pumppaa jarrukahvasta vetelemällä.
Seuraavaksi sylinteristä ja levystä kiinni pitävälle kaverille käteen rätti/kankaanpalanen (johon letkusta yli tuleva neste pääsee taas imeytymään) ja toiseen käteen 10mm lenkki jolla avaa sylinterin ilmausruuvin kun etujarrukahvassa on riittävä paine.
Säiliö täyteen nestettä ja muutama pumppaus kahvasta ja paine päälle (kahva saattaa vieläkin mennä aika syvään). Paina kahvaa ja samalla toinen kaveri avaa ilmausruuvin nopeasti auki heti perään kiinni. Tätä toistetaan niin kauan kunnes tuntuma kahvaa alkaa parantua (edes vähän). Muista lisätä nestettä koko ajan säiliöön, jotta ilmaa ei pääse menemään letkuun.

Jos tämäkään ei auta, jätä vaikka yön yli sylinteri ylös roikkumaan jarrulevy palojen välissä. Jätä etujarrukahvaan paine päälle kuminauhan avulla. Seuraavana päivänä toista etujarrupumppaus-menetelmä (joka edellä esitettiin).

Nämä on yksinkertaisia kotikonsteja ilmaamiseen. Jos tuntuu liian vaikealta, käänny mopoliikkeiden puoleen. Useilla liikkeillä on erikoistyökalut etujarrun ilmaamiseen.

Itsellä on ainakin hienosti ilmaukset toiminut näin:

Läpinäkyvä letku kiinni ilmausnippaan. Letkun toinen pää tyhjään pulloon. Sitten vaan pumppailee ja pitää huolta, että nestettä riittää koko ajan säiliössä. Pumpatessa seuraa letkua ja kun siellä ei enää mene ilmakuplia, niin sitten ruuvi kiinni ja kovaa ajoa.

Tähän liittyen. KTM EXC300 -07 etujarru kiukuttelee. Hakkaa männät sisälle jolloin joutuu pumppaamaan pari kolmekertaa ennenkuin nappaa ja tämähän ei ole kovin kivaa kun edes joskus saa vauhdin nousemaan. Mikä avuksi? Sellaista juttua kuulin että olisi tuon jarrun (brembo) ominaisuus. Eli onko ketään keksinyt ratkaisua sen korjaamiseksi?

Ainakaan brembon paremman mallin jarrussa ei ole tuota vikaa :o

Jos pyörässäsi on siis kotarin vakio brembo niin siinä sxs brembossa ei ainakaan ole sellaista vikaa.

Ettei olis levy vaan mennyt kieroksi,se ainakin tekee sen joutuu pumppaamaan.En oikein tajunnut sitä hakkaamis sanan tarkoitusta.Itsellä ei kyl ole mitään tohon viittaavaa vikaa kotareissa.

Levy on suora. Alkuperäisellä oli pahempi ja uudella levyllä tuli vähän paremmaksi.
Hakkaaminen on ehkä huono sana, mutta männät pakenevat takaisin sylinteriin sisälle. Niin kuivalla kelillä kuin märälläkin.

Tarkista pyörän laakerit ja että jarrusatulan liut on rasvassa.

laakerit vaihdettu, liukutapit voideltu. ulkoiset asiat siis pyritty kaikki tekemään.

Kuluuko jarrunestettä ? Eihän tuo sylinterien \"pakeneminen\" muuten oikein ole mahdollista, kuin että jarrunestettä vuotaa jostain ulos...sehän voi \"vuotaa\" myös sitten sieltä kahvan sylinteristä jarrunestesäiliöön, ja sitähän ei huomaa sitten muuten kuin vaihtamalla sen.
Eli jos ei nestettä vuoda ulos, minä vaihtaisin kahvanpuolen sylinterin. Bremboon ehkä saa jopa pelkän sylinterinkin sinne, ettei koko kahvahässäkkää tarvii ostaa ?

Olen kans miettinyt asiaa,ja ainoa vaihtoehto on et jarrukahva päästää paineen läpi,mut jos purkaa kahvapään niin ei jarrusatula mitenkään kyl tule ulos.Tule Eetu hakemaan koko jarrukahva niin saat koitettua,on 1 ylimääräsenä.PÄÄSET maal käymään samalla :)

Siis sisään mene.

\"jarrulevy on suora\"

Oletko mitannut rengasta pyörittäen heittokellolla levyn pinnasta, kun etupyörä levyineen on pyörässä kiinni?

Vaikka uusi jarrulevy on suora, asennettaessa lika tai siipeensä saaneet kiinnityspinnat aiheuttavat helposti heittoa sen verran (kelluvassakin levyssä) että levy \"jumputtaa\" ajossa ja lyö jarrupalat liian kauas.

Joko Valtteri on saanut ilmattua jarrun, kun keskustelu on jo
siirtynyt vikojen etsintään, vaikka ei vissiinn ollut kyseessä
muuta kuin neuvon tarve.
Terv. T

Heittoa ei löytynyt kellollakaan. Täytyneepi varmaan sitten nisulaa tulla sinne \"maalle\" morjestamaan täältä \"saaristosta\" jossain välissä jos ajamaan edes kerkeäisi.

Kiitokset vaan kaikille neuvoja antaneille! Etujarru on nyt ilmattu! Jos olet uusi lajin parissa niin älä epäröi ottaa yhteyttä. Kaveria kaipalis pähkäilemään pyörän huoltoa tallille ja mettään ajamaan. -V

Niin ja pääkaupunkiseudulta.

Terves.. jos nyt en ihan väärin muista niin joskus gaasu gaasun brembo kettuili, kun olin rasvannut liu-ut \"tosin en muista millä rasvalla\" niin samaan tapaan.. toimiiko jarru siis pumppaamalla? ja onko rasvaus tehty juuri ennen vikailujen alkua vai vasta vikaa etsiessä?

Valtteri, ajeletko Hansiksella? Tule moikkaamaan kun näet. Ajelen oranssilla kotarilla. ;) :P
Ja kaverina on usein Yamaha-kuski.

nimim. myös aloittelija
P.S. Tunnistaa tällä hetkellä myös numerosta 316.