Lasten ei pitäisi ajaa kilpaa

Ljungqvistin suurin kritiikki kohdistuu 65- ja 85-luokkien EM- ja MM-kilpailuun, joissa jaetaan liian suuret tittelit lapsille. Ruotsissa on jopa liiton puolesta linjattu, ettei maassa järjestetä nuorten arvokilpailuja. Suomessakin ajetaan 85-luokassa Suomen Cupia, koska kuljettajat ovat liian nuoria saamaan ”Suomen mestari” -statuksen.

Uutinen: Lasten ei pitäisi ajaa kilpaa

Foorumit

Kyllä se perjantai illan polkupyöräily, kaverit ja retkeily perheen kanssa on 65cc kuskille tärkeämpää kisoissa kuin se itse kisa, joka kestää 2x10 minuuttia.
Muuten lasten crossia ja kavereita on suomessa liian vähän ilman kisojen tuomia kavereita. Olisi aika yksin ajelua.

Suomi kun ei paria nuorta lukuunottamatta maailmalla pärjää niin sitkö ei aja toisetkaan?...jos muutettas kerralla että vain ilmajäähdytteisillä 2T viissatasilla ajetaan enää arvokilpailuja.

Sepon kanssa samoilla linjoilla. Omat pojat harrastelleet 4-vuotiaasta lähtien ja tyytyväisiä olleet.

Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää, että lapsi harrastaa monipuolisesti. Eli ei keskityttäisi siihen "päälajiin" liian nuorena. Vaikka esim. hiihdossa kilpaillaan jo melko pienenä, niin ei siinä mitään suomenmestaruuksia vielä pikkulapsille jaella.

Niinkin saattaa käydä, että lapsi tympääntyy lajiin, jos liian varhain tuputetaan liikaa. Parhaat tulokset tulee niin, että lapsi itse pitää lajista ja vanhemmat tukevat ja mahdollistavat sen lajin harjoittelun.

Kuin myös se että kuinka lapsen kasvun käy jatkossa jos pienestä pitäen täytyisi olla paras tai oikeastaan miten asioihin suhtaudutaan sitten isompana,pitäisikö silloinkin olla kaikessa paras..

Mielestäni se mestaruus voisi hyvinkin olla tarjolla ikään katsomatta, ei noi pikkuihmiset siitä välitä tuon taivaallista tuliko se vai ei. Silti he ovat kisoissa todellakin tosissaan touhuamassa ja tekevät parhaansa sillä mitä se päivän fiilis sattuu olemaan. Meille vanhemmille sillä olisi suurempi vaikutus ja treeni kertoja sekä osallistumisia kilpailuihin tulee sitäkautta enemmän, ja sehän olisi kerhoille hyväksi. Luonnollisesti toki se näkyisi myös mopo ja varuste kaupoissakin kun vanhemmat haluavat menestystä ja paineet heillä olisi kovemmat parempaan kalustoon. Tuskin se uusi mopo vauhtiin vaikuttaisi, mutta se voisi lisätä motivaatiota ja ainakin meillä se on vaikuttanut tukijoukkoihin ja heidän määrään. Tosissaan olemme olleet niinkuin lapsien kanssa vain voi olla ja aina on lähdetty koko perheen voimin hauskaa pitämään. Paljon on naurettu ja nautittu, mutta on myös itketty ja kiukuteltu. Tavoitteet kilpailuissa on ylittyneet huimasti sekä paljon on saatu kavereita ympäri Suomen ja tutustuttu hienoihin perheisiin.

Mikä se on hän joka on Suomessa luokkansa eniten pisteitä kerännyt kun kisat on ajettu jos ei mestari?

Ps. Tuolta voi kurkata poikien touhuista. http://vaajatoukat.omasivu.fi/scuderia-toniko/

Kärkölän Spoorifylli on kyllä Tässä asiassa Kurren ja Jööranien kanssa samaa mieltä.
Olen nähnyt liian läheltä useita ikäviä kehityskaaria, liian nuorena tehtyjen absoluuttisten valintojen seurauksena.
En tarkoita että totaalikilpaileminen on kaikille välttämättä tuhoisaa, mutta vaarat ovat erittäin suuret, niin fysiikan kuin psyykkeenkin puolella.
MX-valmennukseen kuuluu olennaisena osana "Psyykkeen" ohjelmointi katastrofitilanteen sattuessa !
Jos nyt mietit ? mitä Spoorifylli tarkoittaa ? Mieti tilannetta jossa 10v. poika tai tyttö vammautuu loppuiäksi .
Aikuisten valmennuskurssilla aikoinaan liiton talossa piti Hannu Alho crossi C-valmentajakursseja , jossa yksi osa-alue oli henkinen valmistautuminen , pahimman skenaarion sattuessa . Miten selviät henkisesti
sen jälkeen ?Aikuinen ymmärtää riskin , ainakin teoriassa , mutta on kova vastuu ottaa se 10v.lapsen puolesta.
Itse ainakin kauhullamietin tilannetta , kun lapsi myöhemmin rullatuolissa kysyy, miksi annoitte minun
joutua tilanteeseen jonkaseurauksena istun nyt tässä lopun elämää ?
Onnettomuuksiahan toki voi sattua missä ja milloin vain , mutta luoda äärikilpailutilanne EM ja MM-arvoineen
pienelle lapselle, joka haluaa isän ja äidin ja kavereiden sankariksi.......
Jos olette varmoja , vaarat selitettyänne , että lapsenne ne ymmärtää oikeasti , siitävaan sitten.
Vai olisiko leikkimielinen ajoharjoittelu ilman äärikilpailua sittenkin viisaampaa Vanhemmuutta ?

Kyllä minä olen myös samoilla linjoilla,ettei pienten tarvisi vielä vetää äärimmilleen.