käärmekustaasta

Kirjoittaja: MARKUS TUOMINENkäärmekustaalle eka kertaa lähdössä. koskahan saa tietoon lähtönumerot ja muuta tietoutta, eli tuleeko jotain papereita kotiin.

Kirjoittaja: Matti Lempinentuleeko siis katsojille jakoo jotain karttoja sillon mä olisin halunnut tulla hakee sen jo aikasemmin kun een pääse just sillon hakee sit

Kirjoittaja: Jani HoviLunta on muutama sentti maassa, sopivasti tasaamassa reittiä, mutta ei enempää. Valoisuutta tuo lumi onneksi tuo pimeään.

Kirjoittaja: Jani HoviEipä tänään päivällä ole mitään ohjelmaa. Kilpailutoimisto aukeaa n. klo 15, jolloin reittikartta on myös esillä.

Kirjoittaja: Matti Lempinentietääkö kukaa ketkä ajaa 0 pyöriä ja onko sielä tänää pvllä mitää ohjelmaa kun ajattelin tulla pyöriä vähän kattelee entä moneltas kartat tulee

hyvää kilpailua minun puolestani kuskeille ja järjestäjille

Kirjoittaja: SIRKKU KANNISTOAnteeksi Jani, en tarkoittanut, että se toistaminen olisi saanut minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Se vaan korosti tuota asetelmaa, "ennen nettiaikaa soitettiin ilmoitettuun numeroon, josta saatiin oma lähtönumero". No eihän tuota vaan voinut tietää. Olen jutellut luultavasti ainakin 20 kärmeksellä ajaneen kuskin kanssa, muttei ole tullut esille sekään!
Kiitos kuitenkin selvennyksestä ja vastauksista. Kai teillä siellä lunta on? Käytiin tänään treenaamassa talven ekalla spoorikelillä...on se vaikeeta taas!

Kirjoittaja: Jani HoviEihän tässä nyt Sirkku ketään tyhmäksi haukuta. Ajattelin vaan että on helpompi kommentoida asioihin kun lainasin lausuntojasi.

Eli joukkueella on yksi yhteinen aikakortti, ja kortti leimataan siinä vaiheessa kun koko joukkue on at:lla. Samoin kun aika katkeaa kun joukkueen viimeinen on ek:n maalissa.

Kierros on tuon noin 20km pitkä, mutta ek:n pituudesta allekirjoittaneelle ei ole tarkkaa tietoa. Veikkaisin noin 10km, mutta sekin selviää kilpailukeskuksesta. Matkaa ekaan huoltoon tulee noin 20 km.

Kilpailu ajetaan ns. rallisäännöllä, eli kaikille tulee sama aika siirtymälle/huollolle, riippumatta siitä kauanko on aikaa kuluttanut pikiksellä.

Muuten pöristellään ihan samoin kun normaalistikin. Kannattaa kuitenkin muistaa että kysy on joukkue kisasta, ja aika menee poikki vasta kun joukkueen viimeinen on maalilinjan ohittanut. Vuodesta toiseen näkee joukkueita, joissa nopein menee menojaa ja muut rämpii perässä.

Kirjoittaja: Matti Lempinenmaksaako ne reittikartat jos ei niin kai mä tuun käymään siellä lähtöpaikalla että saan sen kartan entä saako sieltä osallistujalistan jos saa niin hyvä tietää

Kirjoittaja: PETRI LÖYTTYonko kellään tietoo kumpa mäki ajetaan tänä vuonna käärmekustaassa?

Kirjoittaja: Pekka RekolaVaikka valtakunnallinen Itsenäisyyspäivän paraati pidetäänkin täällä Lahdessa, niin päätin lähteä Hämeenlinnaan tiistaina aamulla. (jos ei sada akkoja tai on muuten todella huono keli)
Onko muita SsMk:sia asiasta kiinnostuneena? -mukaan sopisi max. 5 - 6!

Kirjoittaja: SIRKKU KANNISTOHmmm...kiitos vain, Jani, selvennyksestä. Tunnen tässä itseni kokemattomuuttani koko lailla "tyhmäksi". Ehkei olisi kuitenkaan tarvinnut lainata jokaista sanaani?
Ollakseni nyt kuitenkin vielä hiukan lisää "tyhmä", kun kaikki "perinteet" eivät välttämättä vain tule ilmi joukkueen kesken etukäteen keskusteltaessa:
- onhan koko joukkueella siis 1 yhteinen AT-kortti?
- onko reitti vai MK sen 20km pitkä?
- kuinka pitkä ajomatka maastossa tulee ennen 1. huoltoa?
- ajetaanhan se nyt varmasti nastarenkain?
- onko nyt jotain "perinnettä" tms. poikkeamaa, kuin 3hlö yhden sijaan, mitä pitäisi tietää tai huomioida, poiketen normaalista henk. koht. kilpailusta? Vaikka tuntuisi kokeneemmalle itsestäänselvyydeltäkin...ettei tule ikäviä yllätyksia kisapaikalla aamulla

Kirjoittaja: SIRKKU KANNISTONiin? Ei siis mitään muuta erityistä?

Kirjoittaja: TINO TURTOMoi

Kiitokset Vuoren mikalle Gas Gas:in pyörän lainasta, jonka rikoin perk... Turun yötesteissä perjantaina no hyvä puoli on että pääsin katsomoon ja Mika ajamaan :) Ollaan Henkan kanssa kannustamassa hyvässä hengessä TMK kärkeen joukueella Niko,Ari,Mika

T:Tino Turto

Kirjoittaja: Jani HoviVähän kommenttia asioihin:

"Lainkaan väheksymättä tämän palstan tiedotustehokkuutta asian jättäminen tämän varaan ei mielestäni ole oikein. Kyllä kuskeille pitäisi ennen kisaa tulla postitse tarvittavat tiedot lähtöpaikasta, aikatauluista, jne."

-Kärme Kustaan ilmoittautuminen on perinteisesti jätetty niin myöhäiseksi kuin mahdollista, jotta kaikki matti myöhäiset pääsisi varmasti mukaan, ja tämän vuoksi ei papereita ei kotiin kuljettajille tule. Ennen nettiaikaa, lähtönumeron sai soittamalla kilpailun yhteyshenkilölle. Nykyisin internetin kulta-aikana tilanne on onneksi toisin. Ja olisiko sitten parempi lähettää kilpailijoille lähtöluettelo ja lisämääräys postissa, niin kuin monien kisojen kohdalla, vai hoitaa tiedottamista tätä kautta. Ja niin kuin Sirkku sanoit että varmaan 90% harrastajista seuraa tätä palstaa, jolloin varmasti jokaisesta joukkueesta joku lukee tätäkin, näin kärjistäen:) Ja kun kyse ei ole SM- kilpailusta, vaan kauden päättävästä leppoisasta ajelusta, niin tämä systeemi on ainakin ennen toiminut.

"Meidänkään joukkueessa ei kaikilla ole nettia ja voi veljet kun sönkkään puhelimessa että missä se lähtöpaikka nyt olikaan "se perinteinen jossa se ei ollut kuitenkaan viime vuonna" -sanooko jotain? No tarviiko ne huoltoautot sitten siirtää? "Joo joo, Jani Hovi sano netissä niin". No onko toi nyt joku varma tieto? "No onks sulle tullu postia, kun netissä sanottiin ettei tuu?". "No joo joo, mutta mitä sä nyt siitä huoltopaikasta selitit?". "Siis huolto on jossain missä se ei ole ennen ollut mutta viime vuonna oli".

-Lähtöpaikka on ollut kaikissa tiedotteissa selkeästi Aulangon Heikkilässä, paikka joka löytyy kartalta ja sinne on myös opasteet kilpailupäivinä. Ja jos ei Aulangon Heikkilää joka kartasta löydy, niin ainakin Aulanko niistä löytyy. Tiedotteissa on myös selkeästi sanottu että huolto on eri paikassa kun lähtö- ja maalipaikka. Varmaan kenelläkään ei ole tarpeellista tietää etukäteen missä tuo huoltopaikka on, vaan tieto siitä että huolto siirtyy pitäisi riittää. Ja kilpailukeskuksesta löytyy kartta mihin tuo huoltopaikka on merkitty.

Katsastus ajat ovat ihan normaalien sääntöjen mukaiset.

Sellaista tällä erää:)

Kirjoittaja: PETRI LÖYTTYkävin katsomassa lähtöluetteloa ja vaikuttaa siltä että on joukkueita enemmän kun mies muistiin.

Kirjoittaja: PETRI LÖYTTYonko sitten käärmekustaa sitten jokin poikkeus noiden papereiden suhteen koska itse olen saanut muista kisoista papereita kotia mistä näkyy lähtönumero ja lähtöaika sun muuta.

Kirjoittaja: Jani HoviLähtöluettelo löytyy nyt Kalkun sivuilta.

Jostain syystä tuosta sähkösestä kilpailukutsusta on jäänyt tuo puhelinnumero pois, kilpailun johtajan Ismo Virtasen tavoitat numerosta: 0400-483837

Kirjoittaja: SIRKKU KANNISTOLainkaan väheksymättä tämän palstan tiedotustehokkuutta asian jättäminen tämän varaan ei mielestäni ole oikein. Kyllä kuskeille pitäisi ennen kisaa tulla postitse tarvittavat tiedot lähtöpaikasta, aikatauluista, jne.

Meidänkään joukkueessa ei kaikilla ole nettia ja voi veljet kun sönkkään puhelimessa että missä se lähtöpaikka nyt olikaan "se perinteinen jossa se ei ollut kuitenkaan viime vuonna" -sanooko jotain? No tarviiko ne huoltoautot sitten siirtää? "Joo joo, Jani Hovi sano netissä niin". No onko toi nyt joku varma tieto? "No onks sulle tullu postia, kun netissä sanottiin ettei tuu?". "No joo joo, mutta mitä sä nyt siitä huoltopaikasta selitit?". "Siis huolto on jossain missä se ei ole ennen ollut mutta viime vuonna oli".

Eiköhän me sinne löydetä, ja meidän huoltokin sinne minne sen pitäisi, mutta on tämä nyt vähän rempallaan. 90%:lla on varmaan netti ja niistä 90% seuraa tätä saittia, mutta kun se ainoa yli 2v. kokemusta endurosta omaava ei kuulu kumpaankaan niin vähän pihalla ollaan. Jos Jani nyt kertoisi sitten vielä, että onko esim. katsatukseen liittyen jotain poikkeuksia vai onko se se normaalia puoli tuntia ennen?

Kirjoittaja: Jani HoviPyörät eivät jää suljetulle varikolle yöksi, vaan ne saa mukaan. Ja aamulla on siis näin ollen uusi katsastus.

Kirjoittaja: MARKO TAMMINIEMIKärme Kustaan kilpailu jos hoidetaan vanhan kaavan mukaan, itse kilpailu sujuu taas mainiosti järjestelyjen suhteen.

Pari pientä kauneusvirhettä näin kilpailun alla tiedottamisessa:

- Kilpailukutsusta en löytänyt puhelinnumeroa, josta annetaan neuvoa kilpailua ennen. Kaikilla ei ole nettiä !!! Ja mihin soitat jos esim sairastut kilpailun alla ja osallistuminen pitää perua?

- Toinen päivä ilmoittautumisen jälkeen on kääntymässä iltaan ja vielä ei näy netissä kilpailunumeroita (perjantai klo 15.30) Itselläni oli tarkoitus saada tänä iltana pyörä valmiiksi, jotta voin lähteä reissuun ja tulla suoraan kisapaikalle jonne kaverit tuo pyörät...

waan pakkasta sentään luvassa wiikonlopuksi :)

Kirjoittaja: MARKKU RONKAINENMoi! Jos ajaa ykkösluokassa saako pyörät himaan yöksi vai jääkö parfermeehen ja katsastus aamulla uudestaan??

Kirjoittaja: MARKUS TUOMINENkiitoksia tiedosta

Kirjoittaja: Jani HoviItse asiassa kilpailusta ei tule kotiin mitään papereita. Lähtöluettelo löytyy osoitteesta www.fin-enduro.com ja luettelo ilmestyy numeroineen loppuviikon aikana.

Kirjoittelin tuonne aiempaan viestiketjuun juttua kilpailusta, ja tässä vielä tuota tietoa:

Tämän vuoden kisa ajetaan jälleen kaksipäiväisenä. 5.12. aloitetaan iltakilpailu klo. 18 ja 6.12. kisa jatkuu klo. 9 alkaen.

Kilpailuluokat ovat samat kun ennenkin, eli luokka 1 ajaa ilta- ja päivä osuuden. Luokka 2 ajaa päivä osuuden, ja Business Class ajaa päiväosuuden (lyhennettynä).

Kilpailun lähtö ja maalipaikka on Aulangon Heikkilässä, eli eri paikka kun viime vuonna, mutta tuttu aiemmilta vuosilta. Kilpailun huolto on samassa paikassa kun viime vuonna, eli huollon täytyy siirtyä kilpailukeskuksesta huoltopaikalle. Maalipaikalle on opasteet Hämeenlinnasta, ja kun seurailee Aulangon tienviittoja löytää varmasti paikalle.

Reitti on noin 20 km. Ja kierroksia ajetaan keliolosuhteiden mukaan 2-3 per päivä. Reitti noudattelee suunnilleen viime vuotista lenkkiä, mutta reittipäällikkö A. Jaatinen lupaili taasen jotain uuttakin pätkää. Erikoiskoe on vaihtelevaa Hämäläistä metsämaastoa.

Reittikartta julkaistaan 5.12. iltapäivän aikana kilpailukeskuksessa, eikä reittiin saa tutustua etukäteen. Johtuen siitä, että reitti kiertelee pääasiassa armeijan mailla.

Kirjoittaja: PETRI LÖYTTYtulee kotia papereita