Jääratasarja 2006

Kirjoittaja: Marko LaineJääratakausi on jälleen parhaimmillaan ja kaudelle on kilpailuja runsaasti. Luokkina kilpailuissa ovat A125, A250, A500, B125, B250 ja B500. Näiden lisäksi ajetaan myös luokissa veteraanit, C80, Sivuvaunut ja uutuutena ATV.
Kausi alkaa Seinäjoen MK:n järjestämänä 7.1.2006 kansallisella kilpailulla. Tässä kilpailussa on mukana A ja B-luokat sekä veteraanit.

SM-sarja alkaa Mäntsälästä 25.2.2006 jatkuen neljän viikonlopun verran eteenpäin. Mäntsälän kilpailu on siis ensimmäinen, jossa nähdään ATV:t (mönkijät) tositoimissa. Jo nyt on kilpailuun ilmoittautunut kuskeja Viroa myöten, joten vauhti tulee olemaan kovaa. Keskusteluja Ruotsin suuntaankin on ollut ilmassa, joten voi olla että sinne saadaan oikein maaottelutunnelmaa. Ruotsin kuskit ovat EM-tason kuskeja.
Myös paikalla oleva kilpailukalusto on näkemisen arvoista, joten kannattaa tulla pidemmältäkin. Samalla voi katsastaa myös Järvenpään jäärata-ajot seuraavana päivänä. Luokkia on kaikenkaikkiaan kymmenen, joten myös yleisölle riittää nähtävää.

Vaikka kilpailuun on aikaa, niin haluaisin vielä muistuttaa että kilpailijat, ilmoittautukaa ajoissa! Jälki-ilmoittautuneita ei oteta, joten jos ei ilmoittaudu ajoissa, ei myöskään aja kilpailussa.
Mäntsälän kilpailuun voi ilmoittautua osoitteessa www.mantsmk.net/jaarata/
Myös C80 -kuskeja kaivataan entistä enemmän, jotta saadaan junioritoimintakin kunnolla käyntiin.

Lisää kilpailuista löytyy mm. osoitteesta www.teamlaine.com