Aitta voittoisa Viron mestaruussarjassa

Aitta voitti kahden päivän yhteistuloksissa E1-luokan, missä Jaakko Översti oli kolmas. Kim Teikari ajoi viidenneksi ja Tuomas Kyytsönen kuudenneksi.

 

- Mielestäni ajoni oli vappuhengessä, eli ei tuntunut hyvältä. Kello kuitenkin tykkäsi. Endurotesti ykkönen oli pehmeää turvesuopatikkoa, missä minulla sujui.
Uutinen: Aitta voittoisa Viron mestaruussarjassa

Foorumit

Heitänpä tähän muutamia huomioita ja kypärakameraklippejä Viron kisoista.

Kisan formaatti muuttui kisaa edeltävänä päivänä radikaalisti, koska hienoimmat siirtymät jouduttiin siirtämään öljysorateille viherpiipertäjien ja myös haastavien kelien takia. Kisan alkuperäinen juju oli (kuten oli myös viime vuonna) haastavat, nopeatempoiset maastosiirtymät tiukkine AT aikoineen. Järjestäjät joutuiva yön pikkutunteina merkkaamaan reilusti yli puolet metsäsiirtymistä öljysorapintaisille teille, joka söi mielekkyyttä kisoista. Näistä tuli tyypillinen "eteläsuomen kisa", jossa suurin osa siirtymiä ajetaan kestopäällysteisiä teitä pitkin. Maastokokeiden yhden kierroksen kellotettu aika jäi parinkymmenen minuutin paikkeille.

Tosin, mikäli järjestäjän kommentit märistä olosuhteista (joissakin paikoissa oli ollut 20cm vettä) pitävät paikkaansa, niin hyvä niin. Minkäpä järjestäjät näille olosuhteille ja viherhihhuleille voivat. Mutta itse järjestäjäorganisaatio oli tehokas ja oikein mukaavaa ja lupsakkaa sakkia joilla oli hymy herkässä.Tätä ei ole Suomen eskakisoissa totuttu juuri muualla kuin Tohmajärvellä näkemään. Katsastus sujui sukkelasti, tarkistivat että valot toimivat ja mopossa on fimmikumit, ääniä ei mitattu. Mitään pondereiden ohjelmointihässäköitä ei ollut. Niinpä katsastusjonoja ei syntynyt. Park Fermeehen työnnettäessä tarkistivat vaan että vanteissa on punainen maalipiste ja sillä hyvä ja toivottelivat illan jatkoa. Ajanotto toimi rivakasti, vaikka oli manuaalinen/valokennoajanotto.

Mutta se, mitä suomalaisilla endurokisajärjestäjillä on ehdottomasti opittavaa, on netin käyttö tulospalvelussa (joo, oli oikeasti toimivat livetulokset heti kännykässä). Myös ilmoittautumisen yhteydessä ja ajajakokouksen jälkeen kaikkien kuskien lähtöajat AT aikoineen olivat netissä. Ei tarvinnut alkaa ynnäilemään AT aikoja. Ainut jota piti tehdä, oli kopioida AT ajat jesarille ja kiinnittää se mopoon. Eli tämmöiset AT listat haluaisin suomenkin kisoihin. Näissä kisoissa toisaalta pelattiin vielä fyysisen aikakortin kanssa, mutta kokonaisuudessaan todella yksinkertainen ja varmatoiminen ajanotto kun vertaa näihin meidän tarraponderiajanottohässäköihin...Tällä kokemuksella Virossa ei kuulu varikolla kuiskutusta "ajastus ei töötaa"

http://enduro.ee/wp/start-list/

Kisan kulusta vielä muutama kommentti. Lauantain kisapäivä lähti käyntiiin siten, että kaikki kiersivät ensimmäisen lenkin (4 maastokoetta siirtymineen) tutustumisajona, ja ihan hyvä niin, sillä extreme testi oli kohtuu mielenkiintoinen märkien siltojen ja puuesteiden takia. Myöskin kisareittiä tai siirtymiä ei oltu merkitty ihan niin jämptisti kuin mihin suomipoika on tottunut. Merkkien kanssa sai olla tarkkana. Vetomiehet ajoivat lauantaina kolme kierrosta, ja me hobbyilijät pari kierrosta (joista siis yksi oli tutustumiskierros).

Lauantain haastavin osuus oli turvesuon ylitys, ainakin joillekin se näytti tuottavan kohtuu paljon tuskaa ja kiehuneita nelareita keskellä suota näkyi. Paloipa siellä yksi nelarimopokin ihan liekillä. Myös muutamat sillat olivat kohtuu heikossa hapessa mutta niistä kohtuudella selvittiin.

Sunnuntain kisapäivä olikin sellainen palauttelukisa, koska suopätkä ja yksi haastava, märempi ja savisempi siirtymä oltiin liputettu pois, joten sunnuntai oli sellainen diipadaapaa ajanpahan vaan päivä, mutta ihan mukava päivä sekin, koska suurimmat hiet oltiin lauantain suosiirtymälle ansiokkaasti jo jätetty ja illan jälkipelin ja saunomisen jälkeen keho oli jo valmiiksi finaalissa. Suurin negatiivinen asia oli todella pitkät AT ajat, parhaimmillaan joutui miltei puolituntia odottelemaan AT asemalla lähtölupaa koska alkuperäisestä plänistä ne pitempikestoiset metsäsiirtymät oltiin raksittu pois (myös lauantain osalta).

Perjantaina oli Prologi Tarton keskustassa , olivat sulkeneet kaupungin pääkadun, että pojat pääsee mopoilemaan erinäisten kummallisten esteiden yli. Kyllä vetomiehet senkin hienosti vetivät ja nähtiin siellä trial mopoilijoitakin.

Crossitesti:
https://youtu.be/iZ4YpDDGXrU

Endurotesti 1
https://youtu.be/5K6ucxQcy9c

Endurotesti 2
https://youtu.be/tXzJCg9CWSw

Extremetesti
https://www.youtube.com/watch?v=gmw-ACI7oSs

Ja vielä muutamia siirtymäpätkiä:

https://youtu.be/THPAzvusNkE

https://youtu.be/dFv7qrVzFJQ

https://www.youtube.com/watch?v=NSDrgN6z7EU (suon alku videon loppupuolella)

https://www.youtube.com/watch?v=aKkax5hHwAQ (tokakierroksen alkusiirtymää)

Hei.

Kiitos myös näin toimituksen puolesta Jani sulle erittäin kattavasta lisäinfosta!

-Marko Vihriä-
OFFROADPro

Tervehdys,

Janin hyvään kirjoitukseen lisäisin vielä "uuden Ässät" luokan joka otettiin tuolla kisoissa käyttöön sellaisille kuljettajille jotka osallistuvat Enduro kilpailuun ensimmäisiä kertoja. Reitti helpotettu jotta pysyy paremmin ajassa ja ei ole liikaa toisten nopeampien kuljettajien tiellä.
Mielestäni erinomainen ajatus saada uusia harrastjia Enduron pariin. Ja laski merkittävästi kynnystä osallistua omalla kohdallani!

- Iikka -