Antti Hellsten Karkkilan ykkönen

Teksti
Antti Hellsten yleisen ykkönen. Antti Hellsten yleisen ykkönen.
Kuva
Sami Salonen
Kotimaiset ja ulkomaiset haastajat taipuivat

Kuten viime viikon treenien perusteella tiedettiin, kisan italialaiset Honda-tiimin ammattilaiset menivät kovaa. Davide Soreca voitti A1-luokan ja oli yleisen nelonen. Junnujen maailmanmestari Giacomo Redondi oli A2-luokan kolmonen ja yleisen kutonen. Erittäin hyvät suoritukset kummaltakin mieheltä, jotka vasta viikko sitten näkivät nastarenkaat ensi kerran.

Kokemus ja vauhti kuitenkin jylläsivät Karkkilan hienolla, mutta vaativalla sprinttiradalla. Vallitseva sää löi leimaansa mutta Antti Hellsten oli väkevässä iskussa. Tämä oli aavistettavissa, sillä muutenkin leppoisan oloinen Hellsten on viime aikoina ollut yhtä hymyä. Mies lienee tiennyt, että vauhti on kohdallaan ja pyörä pelaa.

Viime kauden loppupuolen terveysongelmista toipunut Toni Eriksson rykäisi yleiskisan kakkoseksi. Huimausoireet näyttävät jääneen taakse ja Eriksson on palannut omalle tasolleen. Kauden avauskisan perusteella Eriksson ilmoittautuu vankasti mukaan niin SM-kisojen kuin Päitsinkin kärkitaisteluun.

Neljän kierroksen sprintissä loppua kohden vauhtiaan petrannut Aleksi Jukola jyristeli yleiskisan kolmoseksi. Davide Soreca siis yleisen neljäs, Roni Kytönen viides ja Giacomo Redondi kuudes.

A1-luokassa voiton vienyt Soreca ei päässyt helpolla, sillä Roni Kytönen piiskasi piikin Hussea kovalla kädellä. Roni kipusi luokan kakkoseksi, jääden Sorecasta 23 sekuntia. Hyvää nousua tekevä Antti Ahtila oli luokan kolmas. Tuloksissa luokan kutoseksi jäänyt Henry Olenius näytti vauhtiaan, ajamalla luokan pohjat vikalle kierrokselle.

A2-luokassa Hellstenin ero Erikssoniin oli reilu minuutti, Eriksson jätti Redondia reilut kaksi minuuttia. Jiri Leino ja Alex Wiik sijoilla neljä ja viisi eivät paljoa Redondista jääneet.

A3-luokassa Aleksi Jukolan perässä, liki viisi minuuttia jääneenä maaliin tuli vanha kettu Niko Kalatie. Kolmoseksi kiirehti Joonas Salonen.

Kisan täydelliset tulokset tästä

Toni Eriksson on jälleen iskussa. Toni Eriksson on jälleen iskussa.
Kuva
Sami Salonen
Davide Soreca pisteli odotetun lujaa vauhtia. Davide Soreca pisteli odotetun lujaa vauhtia.
Kuva
Sami Salonen
Roni Kytönen paiskasi piikillä luokan kakkoseksi ja yleisen vitoseksi. Roni Kytönen paiskasi piikillä luokan kakkoseksi ja yleisen vitoseksi.
Kuva
Sami Salonen
Giacomo Redondi ei yltänyt voittotaisteluun mutta kovaa mies menee silti. Giacomo Redondi ei yltänyt voittotaisteluun mutta kovaa mies menee silti.
Kuva
Sami Salonen