Enduro

Enduron MM-sarjan toinen kisapäivä Portugalissa päättyi Steve Holcomben voittoon. Suomalaisista maaliin selvisivät vain Hermanni Haljala ja Samuli Puhakainen.
Valitettavasti Roni Kytöstä ei nähdä tänään Portugalin MM-endurossa.
Enduron MM-sarjan avauspäivä päättyi Josep Garcian voitonjuhliin. Suomalaiskuljettajien suoritukset sujuivat odotuksiin nähden alakanttiin.
Enduron MM-sarja polkaistiin käyntiin eilen illalla supertestin merkeissä. Tässä tuloskatsaus kahden minuutin testille, jossa tuli jo yllättävän paljon eroja.
Roni Kytönen saa tänä vuonna avukseen enduron viisinkertaisen maailmanmestarin, kun Samuli Aro toimii jämsäläisen reppupyörämiehenä.
ISDE 2024 ajetaan Espanjassa Silledassa 14.-19.10.2024. Muuta tietoa kilpailusta vielä ei oikeastaan olekaan, mutta tämän kartoituksen avulla pyritään saamaan selville, kuinka paljon kerhojoukkueita on Suomesta osallistumassa kilpailuun.
Juho Ahokkaan piti startata huomenna enduron MM-sarjan avaukseen, mutta nuorukainen joutuukin jättämään kilpailun väliin.
Hermanni Haljala on valmis toiseen aikuisten MM-kauteensa, kun enduromoottoripyöräilijät suuntaavat kahden ensimmäisen osakilpailunsa kimppuun Portugalissa loppuviikolla.
Kevät on jo niin pitkällä, että enduron MM-sarjan avaus on edessä tulevana viikonloppuna. Sarja käynnistyy Portugalin Fafesta. Kisaan on ilmoittautunut myös viisi suomalaiskuljettajaa.
Mäntyharjun Moottorikerho järjestää elokuussa C-luokan kuljettajille oman kerhojoukkuekilpailun.