Motocross

Mikke Lindström oli paras suomalainen nuori kuljettaja sunnuntaina Puolassa.
Melissa Mäntylä ja Hanna Mertsalmi jatkoivat EM-urakkaansa
Pauls Jonass ajoi tänään Portugalin liejussa uransa ensimmäisen MXGP-luokan voittoon.
Kimi Koskinen ajoi kauden parhaan EM-eränsä eilen Portugalissa ja kisan startti nosti nuorukaisen monien tietoisuuteen. Kasimir Hindersson oli sen sijaan vaikeuksissa.
Jett ja Hunter Lawrence kirjoittivat nimensä historiankirjoihin viime yönä Denverissä.
Pitkä arvuuttelu on ohi ja Eli Tomac vahvisti ajavansa kesällä Amerikan MX-sarjan.
Ensi yönä (Suomen aikaa) ajettavan Yamaha PulpMX LCQ Challenge -kilpailun voittaja saa yli 20 000 dollarin palkinnon lisäksi myös paikan Tampere Supercrossiin.
Harri Kullas pääsi hyvään vauhtiin Ranskassa, jossa kaasuteltiin kovatasoinen kv-kisa.
Jett Lawrence on vahvasti matkalla kohti ensimmäistä supercrossmestaruuttaan ensimmäisellä kaudellaan 450-kuutioisten luokassa.
Huhut supercrossin MM-sarjan ympärillä käyvät taas kuumina ja sarjan tulevaisuus näyttää valitettavan epävarmalta.