Veronan vuoro voittaa

Teksti
Kuva
Future7media
Enduron MM-sarjan kolmas kisaviikonloppu ajetaan Romaniassa. Lauantaina saatiin tälle kaudelle uusi voittaja, kun parhaasta vauhdista vastasi Andrea Verona.

Romanian kilpailu oli suunniteltu päivää kohti kolmen kierroksen pituiseksi, mutta ilmeisesti järjestäjä huomasi, että eihän sellainen riitä mihinkään ja lisäsi kisaan vielä yhden kierroksen. Totta onkin, että päivä olisi ollut ajallisesti aika lailla totuttua lyhyempi, mikäli olisi ajettu vain kolme kierrosta. Toki kolmellakin kierroksella varmasti olisi voittajat selville saatu. 

EnduroGP-luokassa kisa voitosta oli kahden kauppaa. Josep Garcia ja Andrea Verona vuorottelivat kärkipaikalla, eivätkä muut pystyneet vastaamaan kaksikon vauhtiin. Kun päivä oli puolivälissä, oli ero Veronan eduksi ruhtinaalliset neljä sekunnin kymmenystä. Kolmospaikalla ollut Steve Holcombe oli jäänyt kärjestä jo 25 sekunnin päähän. Taistelu voitosta päättyi päivän toiseksi viimeisellä maastokokeella, jossa Garcia teki pienen virheen ja hävisi Veronan pohjille reilut seitsemän sekuntia. Tiukassa kisassa tuota ei enää kiinni ajettu, etenkin kun Garcia jäi viimeisellä maastokokeella vielä reilut kuusi sekuntia lisää. 

- Olen tosi tyytyväinen kauden ensimmäisestä GP-voitostani. Ajo kulki hyvin tänään. Ensimmäisellä crossitestillä kaaduin, mutta siitä huolimatta aika oli hyvä. Sen jälkeen ajorytmi oli hyvä ja tasainen koko päivän. Tähän pyrin myös huomenna ja totta kai myös siitä eteenpäin, Verona suunnitteli .

Garcia joutui tyytymään kakkossijaan lopulta lähes 14 sekuntia hitaampana.

- Olen ajooni tyytyväinen, mutta viimeisellä kierroksella kaaduin extremetestillä ja menetin siinä aikaa. Meillä oli siihen asti tiukka kisa Andrean kanssa. Huomenna yritän pysyä pystyssä, niin eiköhän se riitä voittoon, Garcia arveli.

Päivän kolmanneksi parhaasta suorituksesta vastasi Steve  Holcombe.

- Oli ihan ok päivä. Tänään ei vain vauhtini riittänyt kärkikaksikkoa vastaan etenkään crossi- ja endurotestillä. Täytyy käydä vielä tänään kävelemässä paikkoja, jos löytäisin huomiselle jostain vauhtia lisää, Holcombe suunnitteli.

Luokittain

Enduro1-luokan kärjen muodosti tuttu kolmikko, niin ikään tutussa järjestyksessä Josep Garcia, Steve Holcombe ja Jamie McCanney. Suomalaisista Roni Kytösen vauhti oikeutti tällä kertaa seitsemänteen sijaan. Parempaankin oli mahdollisuus.

- Kaksi ensimmäistä kierrosta olivat varmasti urani parasta ajoa, jos pois luetaan toisen kierroksen extremetestin lippa. Sitten en tiedä, eikö ”kasetti” kestä vielä vai mikä oli, mutta en pysynyt enää viimeisellä kierroksella vauhdissa mukana. Positiivinen signaali kuitenkin, että vauhti on hyvää, Kytönen kertoi päivän jälkeen.

Hermanni Haljala ei puolestaan päässyt kunnon vauhtiin koko päivänä ja sijoitus olikin kauden heikoin, 11.

Enduro2-luokassa voittaja oli luonnollisesti totaalin voittanut Andrea Verona. Nathan Watson oli luokan kakkonen, mutta jäi voittajalle jo lähes kaksi minuuttia. Kolmantena podiumille kapusi Albin Elowson.

Enduro3-luokan ykkönen oli odotetusti Brad Freeman, jolle voitto oli jo kauden neljäs. Kakkossijasta kisasivat tiukasti perjantain supertestin voittanut Matteo Cavallo ja Albin Norrbin. Cavallo oli nelisen sekuntia kilpakumppaniaan nopeampi.

Juniorit

Juniorluokassa saatiin uusi voittaja, kun podiumin ykköskorokkeelle nousi Max Ahlin. Kevin Cristino oli toinen ja sarjajohtaja Axel Semb joutui nyt tyytymään kolmossijaan. Samuli Puhakainen sivusi kauden parastaan ja ajoi maaliin yhdeksäntenä. Junior2-luokassa sijoitus oli viides.

- Tänään en kaatunut kuin kerran. Jos vertaa aikaisempiin kisoihin, niin se oli tässä hyvää, mutta muuten tämä oli ihan samanlaista kuin ennenkin. Tuntuu, että ajaa ihan hyvin, mutta ei vain pääse mihinkään. Ei tässä voi tyytyväinen olla, kun kuitenkin podium on tavoitteena. En ymmärrä mitä tässä pitäisi tehdä toisin. Miehestä se kuitenkin on kiinni eikä pyörästä, Puhakainen pohti.

Youth-luokan kärjen miehittivät jälleen italialaiset. Podiumille noustiin järjestyksessä Alberto Elgari, Manuel Verzeroli sekä Ranskan Clement Clauzier. Suomalaisittain päivä oli kaksijakoinen. Tiitus Enjala selvisi maaliin ja päätyi sijalle 12.

- Yhdet lipat tuli vedettyä endurotestillä ihan lopussa ja siinä meni aika paljon aikaa kun kaaduin sellaiseen mäkeen ja siitä vehkeet ja ukko alas. Muuten oli sellainen tasapaksu päivä. On vain jotenkin vaikea ajaa puhtaasti. Aina kun ylämäessäkin hiukan horjahtaa, niin heti on vauhti pois. Otin kyllä aika rauhallisesti alussa, koska polvi on vähän kipeä. Kolautin sitä vähän viikko sitten crossiradalla. Ei vauhti kuitenkaan siitä sitten parantunut vaikka vähän yritinkin. Tuntui vain, että sinkoilee heti sinne tänne kun nostaa vauhtia. Täytyy huomenna kokeilla jos saisi vähän lisää vauhtia tähän hommaan, Enjala suunnitteli.

Juho Ahokkaan matka päättyi harmittavasti keskeytykseen viimeiselle maastokokeelle.

- Parisataa metriä ennen maalia tuli keskeytys tekniseen vikaan, mutta sain ainakin tästä ihan hyvän treenin alle. Päivä lähti kyllä ihan hyvin käyntiin ja tuli muutama ihan hyvä pätkäaika. Reitillä oli sellaista ylämäkeä, jota en ole ennen ajanut, niin kädet vähän väsyivät. Oli pakko ottaa vähän vauhtia pois ja ajaa turvallisesti, koska en voitosta ajanut. Nyt mennään vähän katsomaan vielä paikkoja huomiselle ja yritetään ottaa kauden ensimmäiset pisteet, Ahokas lupaili.

Huomenna kilpailu jatkuu samalla aikataululla, eli matkaan lähdetään kello 9.00 ja maaliin odotellaan ensimmäisiä kilpailijoita kello 16 aikaan.