Verona päivävoittoon

Andrea Verona otti päivävoiton kotiyleisön edessä.
Kuva
Pole Position
Tuttu tahti jatkui Sixillä maajoukkueiden osalta, mutta yleiskilpailussa saatiin uusi päivävoittaja.

Kuljettajat saivat tänään Sixillä vaihtelua, kun neljännen kisapäivän reitti oli suurimmaksi osaksi uutta. Päivään mahtui kolme täysin uutta maastokoetta, joista yksi oli 15 minuutin mittainen. Pöly helpotti tänään myös hieman ja etenkin siirtymillä ei ollut pöly ollut niin suureksi haitaksi. Tänään kilpailussa nähtiin myös hieman erikoisempi tapaus, kun päivän viides maastokoe peruttiin. Tiettävästi maastokoe meni aamulla niin huonoon kuntoon, että järjestäjät katsoivat järkevimmäksi peruuttaa se iltapäivästlä.

Henkilökohtaisessa yleiskilpailussa Italian Andrea Verona otti ensimmäisen päivävoiton kolmen sekunnin erolla Espanjan Josep Garciaan. Ruotsin Mikael Persson jatkoi hienoja suorituksia ja oli päivän kolmas, jääden 31 sekuntia Garcialle. Italian kaksikko Matteo Cavallo ja Davide Guarneri oli eiliseen tapaan neljäs ja viides. Hermanni Haljalla oli tänään pieniä ongelmia, mutta hän oli suomalaisista yleiskilpailun nopein. Haljala oli 43. ja jäi kärjelle 2.59. Eemil Pohjola oli 45. (+3.19), Samuli Puhakainen oli 55. (+4.28), Eetu Puhakainen 57. (+4.34), Roni Salin 65. (+4.51) ja Pyry Juupaluoma 78. (+5.28)

Maajoukkueissa Italia matkaa kohti mestaruutta. Heidän eronsa toisena olevaan Espanjaan on nyt viisi minuuttia. USA on kolmantena, seitsemän minuuttia Italiasta. Ruotsi on neljäs, mutta heidän eronsa USA:n kasvoi tänään reilulla puolella minuutilla. Ranska on kilpailussa viides. Suomi putosi tänään yhden sijan, kun Brasilia pääsi kuittaamaan joukkueemme. Suomi on nyt kilpailussa 12.

Nuorten maajoukkueissa Italia repi lisää eroa muihin ja heidän johtonsa on jo 6.29. USA:n Austin Walton oli tänään vaikeuksissa ja menetti 10 minuuttia aikaa. Päivän päätteeksi Walton kertoi, että hänen olkapäänsä on murtunut, eikä hän pysty enää jatkamaan. USA on vielä tuloksissa tällä hetkellä neljäntenä. Toiseksi nousi Ranska ja Ruotsi otti kolmannen sijan. Yhden keskeytyksen jälkeen Suomi on kilpailun viimeisenä.

Naisissa USA kasvatti johtoaan, joka on nyt 11.34 Iso-Britanniaan. Espanja on kilpailussa kolmantena.

Alla tulokset.