Turkki: ”Jämsässä on hyvä treenata”

Iina Turkki juhli Suomen Cupin voittoa viikonloppuna.
Kuva
Jani Hovi
Iina Turkki kruunattiin lauantaina naisten Suomen cupin mestariksi. Tässä nuoren naisen mietteitä kisan jälkeen.

Jämsän Seudun Moottorikerhoa edustava Iina Turkki johti enduron Suomen Cupia 10 pisteen turvin ennen sarjan päättänyttä Janakkalan kisaa. Kolmas sijakin olisi siis riittänyt mestaruuteen. Turkki ajoi kuitenkin päätöskisaan voittoon ja samalla selkeästi Suomen Cupin mestariksi. Mestaruus oli Turkille uran ensimmäinen.

Oliko paineita tänne tullessa?

- Ei ehkä paineita, jännitti kylläkin, mutta ei paineita ollut.

Reitti taisi kulua melkoisesti?

- Kyllä se kului. Ensimmäisellä kierroksella tuntui, että tästä ei tule yhtään mitään. Toinen kierros tuntui vähän paremmalta, mutta sen jälkeen tuntui, että se meni vielä vaikeammaksi. Pellolla oli kyllä riittävästi haastetta.

Tiesit varmasti tänne tullessasi, että kolmaskin sija riittää mestaruuteen?

- Tiesin kyllä, mutta ainahan sitä lähdetään voitosta ajamaan. Sitten kun alkoi näyttää ihan hyvältä, niin ajoin vain rauhassa omaa ajoani miettimättä sen enempää päivän tulosta. Sainion Sanna johti vielä kahden kierroksen jälkeen, mutta nousin kolmannella johtoon. Sitten sain Sannan kiinni, kun ei hän oikein tainnut nauttia tuollaisesta kuraspoorista.

Onko sinulla tänä vuonna vielä kisoja ohjelmassa?

- Ei ole, kyllä nyt huilataan hetki ja sitten ruvetaan trenaamaan ensi kauteen.

Minkälaista Jämsässä on treenata noin naiskuljettajan näkökulmasta ajatellen?

- Siellä on kaikkea. Siellä on hyviä ajokavereita ja aina saa tarvittaessa apua, se on helppoa. Siellä on hyvä treenata. Olen treenannut enimmäkseen Kaukolinnan Pasin kanssa ja sitten Silvanin Petterin kanssa, kun hän on paikalla.

Ensi vuonna ajetaan ensimmäistä kertaa naisten Suomen mestaruudesta. Vaikuttaako tuo tuleva SM-arvo motivaatioon?

- En oikein osaa sanoa, antaako se lisämotivaatiota. Samahan se on ajetaanko Cupia vai SM:ää. SM-sarjaan lähden kyllä mukaan ja kieltämättä olisi tietysti kiva voittaa ensimmäisenä naisena enduron Suomen mestaruus.