Turkille uran ensimmäinen SM-voitto, naisille runsaasti rangaistuksia

Iina Turkki oli tänään naisten luokan nopein kuljettaja Kangasalla.
Kuva
Jani Hovi
Iina Turkki vei nimiinsä tänään naisten SM-osakilpailun Kangasalla. Kilpailussa jaettiin myös poikkeuksellisen paljon rangaistusminuutteja.

Naisten SM-luokassa kaasuteltiin tänään Kangasalla viisi maastokoetta ja maastokoeaikaa kertyi kärkikuljettajillekin lähes puolitoista tuntia. Kilpailun vauhdikkaimmin aloitti Beta Racing Suomi-tiimin Iina Turkki. Turkki kellotti pohjat kahdelle ensimmäiselle maastokokeella ja johti kilpailua tuossa vaiheessa puolen minuutin erolla Kytönen Motorsport Husqvarna-kuljettaja Viivi-Maria Mäkiseen. Mäkinen ajoi kuitenkin 23 sekunnin pohja-ajan seuraavalle maastokokeelle, joten kaksikon ero oli seitsemän sekuntia ennen kahta viimeistä maastokoetta.

Toiseksi viimeisellä maastokokeella Mäkisen kilpailu meni pieleen. Ensin Mäkinen ajoi spoorista ulos lumihankeen ja huusi heti katsojat työntämään pyöräänsä. Kun Mäkinen pääsi tuosta tilanteesta pois, vain sata metriä myöhemmin, pienessä mäessä hänen eteensä kaatui toinen kuljettaja. Mäkinen lähti kiertämään kaatunutta kuljettajaa ja kaatui itse. Mäkinen huusi jälleen heti yleisöä auttamaan pyörän nostossa, ennen kuin pääsi jatkamaan matkaansa. Mäkinen hävisi maastokokeella yli minuutin Turkin pohjille ja tilanne näytti selvältä. Viimeisellä maastokokeella Mäkinen ajoi 15 sekunnin pohja-ajan, mutta se ei riittänyt, vaan Turkki otti uransa ensimmäisen SM-voittonsa 54 sekunnin turvin.

mäkinen

Viivi-Maria Mäkinen lähti kiertämään edessä ollutta kilpailijaa, mutta horjahti itse ja kaatui samassa paikassa.

Rangaistuksia

Kilpailun jälkeen kilpailunjohtaja kertoi Mäkiselle, että hän on rangaistusuhan alla ulkopuolisen avun vuoksi. Tämä joutui MK4:n tapahtumista. Lopulta kilpailunjohtaja päätti antaa Mäkiselle kolmen minuutin aikarangaistuksen ulkopuolisesta avusta, mutta Mäkisen onneksi se ei lopulta vaikuttanut hänen sijoitukseensa. Luokassa kolmanneksi sijoittui Team RX Moton Husqvarna-kuljettaja Anu Nummela. Kotiyleisön edessä ajanut Nummela jäi voitosta reilut kuusi minuuttia. Minna Virtanen kaasuttelin neljänneksi ja viides lopputuloksissa oli Riina Lampinen.

Lampinen ja kuudenneksi tuloksissa jäänyt Janette Mielonen olivat heti kilpailun jälkeen tuloksissa korkeammalla, mutta molemmat saivat kilpailun jälkeen aikarangaistukset. Kummankaan pyörä ei lähtenyt käymään kilpailun startissa ja näin ollen molemmat saivat 20 sekunnin rangaistukset. Kumpikaan ei saanut pyörää käymään omin avuin myöskään 20 metrin viivan jälkeen. Mielosen huolto työnsi lopulta hänen pyöränsä käymään ja Lampinen sai huolloltaan uuden tulpan, jonka vaihdon jälkeen hän sai pyöränsä käymään. Näiden asioiden johdosta molemmat saivat lisäksi 10 minuutin aikarangaistukset, ulkopuolisen avun saamisesta ja väärän liike-energian käyttämisestä.

Alla luokan tulokset.

d

Kommentit

Lähettänyt SAMULI KIRJAVAINEN : La, 03/04/2023 - 21:42

Onhan se aika käsittämätöntä, ettei tosta kolmikosta kaikki saanut samaa rangaistusta. Millähän liike-energialla Mäkinen kahteen kertaan pyöränsä pöpeliköstä matkaan sai.

Sielähän se Mäkinen vieläkin huhuilis Kangasalan metsissä, jollei ulkopuolista apua olis saanut, kuten Mielonen ja Lampinen.

No tuomaristo saa kyllä katsoa peiliin, vaikka pariinkiin kertaan.

Kieli
suomi