Toukokuunajossa pitkä siirtymä joka kierroksella

Kuva
Jani Hovi
Tänä vuonna perinteinen Toukokuunajo järjestetään Orimattilassa endurosprinttinä. Joka kierroksella kuljettajat pääsevät ajamaan kuitenkin pitkän siirtymän.

Toukokuun ajon kilpailukeskuksena toimii Ollosten motocrossradan varikkoalue. Kilpailussa ajetaan ensin n. 20 minuutin maastosiirtymä ja sen jälkeen n. 10 minuutin maastokoe.

Siirtymän alussa on hiekkapohjainen Kangasvuokontie, jossa on lähitalojen takia nopeusrajoitus. Tämän jälkeen käännytään vanhalle sähkölinjan pohjalle, joka on ajettu siirtymänä myös joissakin aikaisemmissa kilpailuissa. Seuraavaksi ajetaan pienempää hiekkatietä n. 200 metriä ja sen jälkeen siirrytään vaihtelevalle, aiemmin ajamattomalle koneuralle. Tämän jälkeen käydään jälleen hiekkatiellä ja siirrytään jouheammalle metsäpolulle. Lyhyet hiekkatieosuudet ja vaihteleva maasto vuorottelevat, kunnes siirtymän loppuosalla ajetaan hiekkatietä pitkin Ollostentielle. 200 metrin asfalttiosuuden jälkeen siirrytään maastokokeen lähtöön nk. yleisövallia pitkin.

Maastokokeen lähtö sijaitsee varikkoalueen kulmassa kuulutustornin läheisyydessä. Lähdön jälkeen ajetaan lyhyt lenkki varikkoalueen välittömässä läheisyydessä ja siirrytään tämän jälkeen motocrossradan keskialueelle. Tämän jälkeen siirrytään nk. endurolenkille ja poiketaan myös miniradalla. Endurolenkiltä tullaan takaisin motocrossradalle, joka ajetaan käytännössä kokonaan vastasuuntaan. Maastokokeen maali sijaitsee motocrossradan lähtöalueella. Koko maastokoe on leveää, hiekkapohjaista ja kohtalaisen nopeaa reittiä.

Ajoaikaa kertyy, luokasta riippuen kaksi-neljä tuntia. Lopullinen kierrosmäärä ja aikataulu ilmoitetaan, kun osallistujamäärä on selvillä. Koska kierroksen ajoaika tulee olemaan puoli tuntia, ei pitkiä huoltotaukoja ole tarve pitää, sillä isompikin joukko kuljettajia mahtuu samaan aikaan reitille.