Mustosen vahva aloitus hyytyi lopussa speedwayn MM-karsinnassa.

Jesse Mustonen pitää Patryk Dudekin takanaan avauserässään.
Kuva
Jesper Veldhuizen
Speedwayn MM-karsinta ajettiin tänään Saksassa Abensbergin speedwaystadionilla. Suomen edustajana jatkopaikkaa oli tavoittelemassa varkautelainen Jesse Mustonen.

Jesse Mustonen ei odotuksia pettänyt vaan aloitti kilpailun vahvasti. Avauserästä tuloksena toinen sija ja lauantaina GP:n voittanut Puolan Patryk Dudek sai katsella Jessen selkänumeroa.

Toisesta erästä saaliina oli kovan taistelun jälkeen yksi piste. Kolmanteen erään Jesse starttasi valkoisella kolmannelta lähtöpaikalta. Haastavalta starttipaikalta ajettiin kilpailussa vähiten pisteitä, mutta Mustonen lähti kuin tykinpiipusta liikkeelle ja johti erää startista maaliin ajaen selvän voiton. Kolmen erän jälkeen pisteitä oli plakkarissa kuusi ja kaikki oli vielä mahdollista.

Neljännen erän starttipaikka oli jälleen valkoisella. Tällä kertaa lähtöpaikka osoitti haastavuutensa. Startti ei ollut super hyvä ja pisteitä ei tullut.

Viimeisessä erässä Jessen starttipaikka oli ulkoa keltaisella. Startista mies irtosi hyvin, mutta jäi eka kurvissa hieman pussiin ja vastustajat karkasivat.

Päivän saaliina kuusi pistettä ja 11. sija. Vaikka jatkopaikkaa ei tullutkaan, niin synkkyyteen ei varkautelainen vaipunut, vaikka pölyisiltä, hikipisaroiden uurtamilta kasvoilta pettymys hieman näkyi.

- Alku oli tosi hyvä, ensimmäiset kolme erää. Kahdesta viimeisestä erästä ei pisteitä tullut. En päässyt starteista niin hyvin matkaan kuin ois pitänyt. Viimeisessä erässä startti oli ihan ok, mutta jäin ekapäässä pussiin, eikä ohi päässyt, kommentoi Mustonen.

- Monta kovaa kuskia pystyin tänään voittamaan. Ja hyvin tuossa kyydissä muutenkin pysyi. Osoitus siitä, että asioita on tehty oikein ja eteenpäin on menty. Tästä on hyvä jatkaa keskiviikoksi Ruotsiin Allsvenskanin otteluun, toteaa Mustonen.

Kilpailusta neljä parasta jatkavat 20. elokuuta Glasgowssa Iso-Britanniassa ajettavaan Challengeen, josta kolme parasta lunastavat paikan kauden 2023 GP-sarjaan.

Tulokset:

1. Anders Thomsen Tanska 13+3
2. Kai Huckenbeck Saksa 13+2
3. Max Fricke Australia 12
4. Kim Nilsson Ruotsi 11+3
5. Chris Holder Australia 11+2
6. Patryk Dudek Puola 10
7. Mathieu Tresarrieu Ranska 8
8. Norick Blödorn Saksa 8
9. Valentin Grobauer Saksa 7
10. Daniel Gappmaier Itävalta 6
11. Jesse Mustonen Suomi 6 (2,1,3,0,0)
12. Petr Chlupac Tsekki 6
13. Broc Nichol USA 5
14. Adam Ellis Iso-Britannia 3
15. Glenn Moi Norja 1
16. George Congreve Uusi-Seelanti 0