Motopalvelu katsojaopas: Marine SM-enduro

Samuli Puhakainen johtaa E1-luokan SM-sarjaa ennen Muuramen osakilpailua.
Tässä tietopaketti lauantaina ajettavasta enduron SM-kilpailusta.

Enduron SM-sarja jatkuu tasan kuuden kuukauden koronatauon jälkeen lauantaina Muuramessa. Samalla kilpailussa juhlitaan myös Keski-Suomen Moottorikerhon 85. juhlavuotta. Kilpailuun mukaan starttaa yhteensä 167 kuljettajaa, joista 91 (A- ja B-luokat) taistelevat SM-pisteistä. Paikalla on lähes kaikki SM-sarjojen kärkikuljettajat ja luvassa onkin tiukka vääntö pisteistä.

Edit. 14.8. 9.25 Kilpailussa ajetaan E1, E2- ja E3-luokkien SM-kilpailujen lisäksi myös V40- ja V50-luokkien Suomen Cupit. Kilpailu ei kuulu U20-luokan SM-sarjaan. 

Kivenkova pikkuluokka

E1-luokasta paikalla on SM-sarjan kärkiviisikko, joskin viidentenä oleva Eetu Puhakainen ajaa E2-luokassa. Luokan kärjessä Muurameen saapuu TM-kuljettaja Samuli Puhakainen. Puhakaisen kannalta kilpailusta ei tule helppo, sillä hän on ollut vasta pari viikkoa pyörän päällä loukkaantumisensa jälkeen, eikä hämeenlinnalaisen käsi ole vielä täysin kunnossa. Sarjassa kakkosena oleva Roni Kytönen saapuu sen sijaan Muurameen täydessä iskussa, kuten myös kolmantena oleva Paavo Henriksson. Sarjassa neljäntenä oleva Antti Ahtila tulee myös kilpailuun hyvässä iskussa. E1-luokassa Muuramessa mukana nähdään myös  Hugo Svärd, joka tulee olemaan aivan varmasti myös luokan voittotaistelussa mukana ja etukäteen mietittynä pikkuluokka tuleekin olemaan lauantaina mielenkiintoisin. Eikä luokan kohdalla voida unohtaa myöskään Lari Jukolaa ja Roni Salinia, joilla kummallakaan SM-avaus ei mennyt suunnitelmien mukaan. Valitettavasti Eero Remes ei pysty osallistumaan kilpailuun sairastumisen vuoksi.

Pohjola suosikki

E2-luokassa ei ole kuin yksi suosikki, sillä SM-sarjaa johtava Eemil Pohjola on sellaisessa vauhdissa, että Honda-kuljettajalle on vaikea löytyy todellista uhkaajaa. SM-sarjassa toisena oleva Henry Olenius ja kolmantena oleva Jani Salonen lähtevät myös Muuramaan vankistamaan mitalisijoituksiaan. Myös neljäntenä sarjassa oleva Teo Lehtimäki on mukana kisassa, kuten myös viidentenä oleva Niklas Laankoski. Ensimmäisessä osakilpailussa epäonnistunut Peetu Juupaluoma on ollut kesällä todella hyvässä vauhdissa ja hän onkin Pohjolan jälkeen ehkä luokan toiseksi kovin suosikki.

Selvä kolmen kärki

E3-luokassa Antti Hänninen on sarjan pistejohtaja ja Husqvarna-kuljettaja on myös suurin suosikki Muuramessa. Jiri Leino ja Mika Tamminen ovat sarjassa toisena ja kolmantena. Mikäli ihmeitä ei tapahdu, niin edellä mainitut kolme kuljettajaa tulevat miehittämään kolme parasta sijaa myös tulevana lauantaina. Sarjassa neljäntenä oleva Teemu Lehtimäki on myös kisassa mukana, mutta viidentenä olevaa Tuomas Niemistä ei kisassa nähdä. Viiden kärkeen luokassa mielivät myös Ossi Halonen ja Aleksi Vilkko.

Täydellinen lähtöluettelo.

Reitti

Kauden toinen SM-kilpailu kaasutellaan varsin vaihtelevalla reitillä, joka pitää sisällään nopeita pelto-osuuksia ja myös haastavia, sekä hitaita kivikko-osuuksia. SM-luokat ajavat kilpailussa kolmen maastokokeen mittaisen kierroksen neljä kertaa, joten luvassa on 12 maastokoetta. Kilpailu starttaa liikkeelle SM-luokkien osalta 9:01 ja järjestäjien mukaan yhden kierroksen kesto on tunti ja 45 minuuttia. Alustavan aikataulun maastokokeille saamme perjantaina.

Tässä kilpailun reittikartta:

h

 

REITTISELOSTUS

MK 1, Yrityskiinteistöt Sillanniitty

Sillanniityn maastokoe sisältää Muuramen shellin vastapuolella sijaitsevalla peltoalueella ajettavaa vauhdikasta pyörittelyä sekä viereisen hakkuuaukean kivikkoista osuutta. Yleisölle on parkkipaikkoja ja todella laajat katselualueet.

Karttalinkki maastokokeelle.

MK 2, Riihivuori

Riihivuoren laskettelukeskuksen alueelle on rakennettu viime vuoden kilpailun tapaan vauhdikas ja paljon korkeuseroja sisältävä maastokoe. Yleisölle on parkkipaikat ja todella laajat katselualueet.

Karttalinkki maastokokeelle.

MK 3, Kari Vehniäinen Racing, Härkövuori

Enduromiesten arvostama luonnon oma extreme-polku. Tämäkin maastokoe haastoi viime keväänä kansallisen kilpailun kuljettajia. Maastokoe on hyvin etenevää, kivikkoista polkua. Yleisö pääsee muutaman sadan metrin kävelyllä seuraamaan kivikkoisia mäkiä nousevia kilpailijoita. HUOM! Avotulen tekeminen alueelle on ehdottoman kiellettyä.

Karttalinkki maastokokeelle.