Herlings GP:n voittoon, Kullas toisen erän 10.

Kuva
Ray Archer
Jeffrey Herlings otti Valkenswaardin MXGP:n voiton, mutta ei niin suvereeniin tyyliin kuin moni uskoi. Siinä missä MXGP-luokassa Harri Kullaksen päivä oli hyvä, MX2-luokassa Jere Haaviston päivä oli puolestaan todella synkkä.

Jeffrey Herligns on hallinnut Valkenswaardin hiekalla ajamiaan kilpailujaan suvereenisti, joten kaikki odottivat hänen kävelevän voittoon myös tänään. Etenkin kun Tim Gajser joutui keskeyttämään eilen ja joutui starttaamaan molempiin kisaeriin puomin ulkoreunasta. Siinä missä eilen kilpailut vietiin läpi hienossa auringonpaisteessa, tänään vesisade teki olosuhteista todella vaikeat ja raskaalla hiekkaradalla nähtiin todella paljon keskeytyksiä.

Gajserin startit onnistuivat

Ensimmäisessä erässä startin otti nimiinsä Jorge Prado, joka sai peräänsä Herlignsin ja uskomattoman hyvän lähdön ulkoreunasta ottaneen Gajserin. Honda-kuljettaja olikin koko erän uskomattomassa vauhdissa ja ajoi heittämällä Herlingsin ohi ja hetkeä myöhemmin myös Pradon ohi. Gajser piti koko erän yllä todella kovaa vauhtia ja voitti erän yli 20 sekunnin erolla Herlingsiin. Arminas Jasikonis oli kolmas, Prado neljäs ja Gautier Paulin viides. Harri Kullas jäi niukasti MM-pisteiden ulkopuolelle erässä, ollen 21.

Toisessa erässä Herlings otti startin nimiinsä ja Gajser toisti upean starttinsa ulkoreunasta, ollen toisena. Herlings osoitti toisessa erässä olevansa yhä Valkenswaardin herra, eikä päästänyt Gajseria missään vaiheessa iskuetäisyydelle. KTM-kuljettajan voittomarginaali oli maalissa 23 sekuntia. Gajser oli toinen ja hienon kilpailun ajanut Jasikonis kolmas. Ensimmäisessä erässä kaatumisen takia keskeyttänyt Shaun Simpson oli neljäs ja polvivaivasta kärsivä Tony Cairoli viides. Kullas onnistui toisen erän startissa hyvin ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 12. Parhaimmillaan kahdeksantena erässä ollut Kullas ajoi ruutulipulle sijalla 10 ja jätti taakseen tukun MM-sarjan huippunimiä.

Haavistolla tekniikkamurheita

MX2-luokassa Tom Vialle ajoi päivän ykköseksi, ollen ensimmäisessä erässä toinen ja voittaessaan toisen erän. Päivän totaalin kakkonen oli Maxime Renaux ja kolmas Jago Geerts. Geerts voitti ensimmäisen erän, mutta kaatui toisen erän startissa ja jäi letkan hännille. Lopulta Geerts nousi sijalle 7. Jere Haaviston kisapäivä oli todella synkkä. Haavisto keskeytti ensimmäisen erän tekniseen vikaan, eikä päässyt starttaamaan vian takia toiseen erään.

Vesterinen kaatui

EMX250-luokan viikonlopun toinen erä kaasuteltiin Valkenswaardissa aamulla. Matias Vesterinen oli startin jälkeen sijalla 17. Mutta kun Vesterisen edellä ollut kuljettaja jäi ajouraan kiinni, menetti myös Vesterinen aikaa tilanteessa. Vielä huonommin kävi hetken kuluttua, kun kanssa kilpailija ajoi imatralaisen kylkeen ja hän kaatui tilanteessa. Vesterinen jäi tilanteessa letkan viimeiseksi, josta hän nousi lopulta sijalle 30. Erän voittoon ajoi Tanskan Bastian Boegh Damm, joka uusi näin ollen eilisen voittonsa.

Naisten luokan toisen erän voiton otti tänään Larissa Papenmeier, ennen Courtney Duncania ja Nancy Van De Venia.

MM-sarjan jatkuu parin viikon kuluttua Argentiinassa.

Kommentit

Lähettänyt TERO RIUTTAMÄKI : Ma, 03/09/2020 - 13:52

Hienoa Kullas!!

Kieli
suomi