Busto päihitti Boun itävaltalaisten riemuksi

Busto juhli kisan jälkeen ensimmäistä voittoaan GASGASin ohjaimissa.
Kuva
GASGAS
Jaime Busto toi GASGASsille historian ensimmäisen X-Trialin MM-osakilpailun voiton, kun kauden toinen kilpailu taiteiltiin Itävallassa.

Wiener Neustadt isännöi ensimmäisen kerran X-Trialin MM-kilpailua sitten vuoden 2017. Aiemmin Nova areenalla voittamaton lajilegenda Toni Bou joutui tällä kertaa toteamaan nuoren espanjalaisen maanmiehensä Jaime Buston paremmakseen. Bou teki finaalissa heti toisella jaksolla virheen ja putosi jo alussa Buston kyydistä. Neljänneltä jaksolta otettu ”vitonen” pudotti Boun taistelemaan kakkossijasta Adam Ragan kanssa. Viimeisellä jaksolla Bou näytti kuitenkin mestarin otteita ja ajoi sen virheittä, kun samaan aikaa Raga ja Busto ottivat jaksolta täydet pisteet. Uransa kolmannen voittonsa ottanut Busto keräsi finaalista kahdeksan virhepistettä ja toiseksi sijoittunut Bou puolestaan 10.

Bou johtaa MM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen viiden pisteen erolla Bustoon.

Alla koostevideo kisasta.