Motocross

Kauden viimeinen Triple Crown -kilpailu osoittautui todella tapahtumarikkaaksi, vaikkakaan voittajasta ei ollut lopulta epäselvyyttä. Sarjakärki Jett Lawrence koki puolestaan kovia.
Motocrossin lajiryhmä tiedottaa luokituksista, EM-karsinnoista, pikkupyörien rungoista ja muista asioista.
Kimi Koskisen ensimmäinen EM-kilpailu pitkän tauon jälkeen ei sujunut suunnitelmien mukaan.
Jorge Prado ajoi täydellisen kotikilpailun, voittaen päivän molemmat kisaerät ja eilisen karsintaerän. Emil Weckmanin ja Kimi Koskisen osalta viikonloppu oli varsin mollivoittoinen.
Cooper Webb palasi voittojentielle Seattlen supercrossissa.
Harri Kullas tullaan näkemään toukokuusta lähtien Brasilian motocross-sarjassa.
Emil Weckman ja Kimi Koskinen taistelevat viikonloppuna MM- ja EM-pisteistä Espanjassa.
Motocrossin lajiryhmä on julkaissut SML:n sivuilla tiedotteen, jossa kerrotaan tämän vuoden kisakalenterista ja uusista säännöistä.
Miro Sihvosen ensimmäinen kisaviikonloppu Brasilian mestaruussarjassa oli todella tapahtumarikas.
Jere Haavisto nappasi kaksi nelossijaa eilen Hollannin mestaruussarjan avauksesta. Tässä Haaviston mietteet kisan jälkeen.