Puhakainen puristi voittoon

Teksti
Eetu Puhakainen onnistui parhaiten Espoon Silverskin -kisassa.
Kuva
Henri Salminen
Espoossa ajettu Silverskin Extreme Cross Country Rodeo päättyi tiukan kisan jälkeen Eetu Puhakaisen voittoon. Toinen oli Antti Ahtila ja kolmas Jukka Pylväs.

Kaikkiaan 95 kilpailijaa starttasi Espoossa järjestettyyn Silverskin -kilpailuun. Reitin vaikeusasteen voi päätellä siitä, että 8,5 kilometrin pituista kierrosta ei kukaan selvittänyt alle puoleen tuntiin. Asia oli kuitenkin kaikilla jo etukäteen tiedossa, olihan kyseessä extreme cross country. Reitti saikin kilpailijoilta kiitosta, etenkin vaihtoehtojensa osalta. Mikäli jokin kohta tuntui liian vaikealta, niin aina oli mahdollisuus lähteä kiertämään ns. chicken line -reittiä pitkiä ohi vaikean paikan. Tämä kierto oli tarkoituksella aina sen verran pitkä, että kannatti ainakin harkita, kumpaa reittiä ajaa.

Ennakkoveikkauksissa tasaväkisinä suosikkeina matkaan lähtivät Antti Ahtila ja Eetu Puhakainen. Ahtila onnistui lähdössä loistavasti ja teki heti melkoisen eron muuhun joukkoon. Puhakainen piti hallussaan kakkospaikkaa ja ensimmäisen kierroksen täyttyessä kolmantena oli ehkä hieman yllättäen B-luokan kärkimies, Atte Salo.

Samassa järjestyksessä mentiin kaksi seuraavaakin kierrosta, mutta neljäs kierros muutti järjestystä. Eetu Puhakainen nousi kärkeen ohi kakkospaikalla ajavan Antti Ahtilan. Myös kolmospaikka vaihtui, kun Paavo Henriksson ohitti Atte Salon, pudottaen tämän neljänneksi. Samoin Jukka Pylväs teki kovaa kiriä ja ohitti myös Salon, pudottaen tämän viitospaikalle.

Viimeinen kierros oli Puhakaiselta jo pientä varmistelua, kun Ahtila ei seurannut enää aivan tuntumassa. Puhakaisen voittomarginaali oli lopulta kaksi minuuttia.

- Alku oli vähän hankala. Sain tosi huonon lähdön ja jouduin ohittelemaan aika paljon porukkaa. Sellaista kallioporrastakin yritin kolme kertaa, ennen kuin menin suosiolla chicken linelle. Loppu meni ihan hyvin, sain vielä Antin (Ahtila) kiinni siinä, Puhakainen kertasi päiväänsä.

Antti Ahtila

Antti Ahtila joutui siis tyytymään kakkossijaan.

- Sain hyvän lähdön ja johdin pitkään, mutta toiseksi viimeisellä kierroksella Eetu (Puhakainen) tuli ohi. Aloin vain väsyä ja huomasin, että Eetu ajaa kovempaa, niin en edes yrittänyt jäädä siihen eteen peippailemaan, Ahtila myönsi.

Jukka Pylväs

Jukka Pylväs nousi lopussa kolmanneksi ja oli todella tyytyväinen.

- Kävimme sellaista kissa ja hiiri -leikkiä koko viimeisen kierroksen Atte Salon ja Paavo Henrikssonin kanssa. Puolivälin jälkeen sitten iskin, kun oli vielä paukkuja jäljellä ja pystyin hiukan jättämään heitä, Pylväs myhäili.

Päivän nelonen oli lopulta Atte Salo ja viidenneksi rikkoutuneella eturenkaalla kisan loppuosan ajamaan joutunut Paavo Henriksson.

Luokkavoittajia olivat A:ssa Eetu Puhakainen, B:ssä Atte Salo, C:ssä Ville Niemi, V40:ssä Jukka Pylväs, V50:ssä Marko Perttilä ja V60:ssä Reijo Karppinen. Pariajossa nopein kaksikko oli Toni Salmi / Timo Lusenius.

Kaikki tulokset

 

***22:00 Uutiseen korjattu pariajon voittaja.

Kommentit

Lähettänyt Heikki Savonen : La, 05/29/2021 - 21:54

Hieno kisa. Ensi vuonna uudestaan! 

Kieli
suomi