Mäntylä ja Pesonen dominoivat Kaanaassa

Kaanaassa kaasuteltiin tänään hienossa säässä.
Kuva
Henry Ahola
Melissa Mäntylä oli murskaavan ylivoimainen MXD-luokassa. Myös Eemil Pesonen ylsi molempien erien voittoon MXC/A-luokassa.

SML AMOQ SM-motocross-sarjan neljännen osakilpailun toinen kilpailupäivä Kaanaassa käynnistyi MXD-luokan SM-osakilpailulla. Ensimmäinen erä ajettiin 17 kilpailijan voimin. Hyvänä starttaajana tunnettu Noora Uro lähti puomilta jälleen parhaiten ja veti letkaa kaksi kierrosta. Kolmannella kierroksella Melissa Mäntylä otti kärkipaikan haltuunsa, eikä voittajasta ollut tämän jälkeen epäselvyyttä. Uro ajoi maaliin toisena ja kolmantena ruutulipulle ajoi Carita Lomp.

Toisessakin erässä Uro otti jälleen startin nimiinsä, mutta nyt kärkipaikka ei pysynyt hänellä niin pitkään kuin avauserässä. Mäntylä nousi johtoon jo ensimmäisellä kierroksella ja meni jälleen vastustamattomasti menojaan. Näin Mäntylä on edelleen sarjassa voittamaton. Uro ajoi taas maaliin toisena ja kauden kakkossijojen määrä on vain yhtä pienempi kuin Mäntylän voittojen määrä. Kun vielä Lomp ajoi maaliin kolmantena, oli erä kärjen osalta aivan ensimmäisen erän kaltainen. Näin ollen myös podiumille noustiin järjestyksessä Mäntylä, Uro ja Lomp.

mäntylä 2022 880

Melissa Mäntylä vei jälleen naisten luokan molemmat erät.

Molemmat erät Pesoselle

MXC/A-luokassa SM-pisteet kiinnostivat 24 kilpailijaa. Ensimmäisessä erässä parhaasta vauhdista vastasi Eemil Pesonen, toiseksi sijoittui Rene Nyman ja kolmantena maaliin ajoi Jasper Köiv.

Toisessa erässä parhaiten puomilta kiihdytti Rene Nyman, mutta Eemil Pesonen nousi nopeasti johtoon. Pesosen takana haettiin muutama kierros järjestystä, kunnes tilanne asettui lopulliseen muotoonsa. Pesonen ajoi melko helposti erän voittoon, Jasper Köiv oli toinen ja kolmanneksi kiiruhti Matias Miettinen. Yhteistuloksissa Pesonen oli kahdella erävoitollaan päivän ykkönen. Köiv nousi podiumin kakkospaikalle ja kolmospaikan miehitti Rene Nyman.

pesonen 880 2022

Eemil Pesonen oli CA-luokan ykkönen.

Veteraaneissa kolme erävoittajaa

MXV55-luokassa Juha Koirikivi ajoi voittoon molemmissa erissä ja oli näin ollen yhteistuloksissa päivän voittaja. Sakari Hyväri ajoi vastaavasti kummassakin erässä toiseksi ja nousi palkintopallin kakkoskorokkeelle. Päivän kolmonen oli eräsijat 4 ja 3 ajanut Jouni Moilanen.

MXV45-luokan voittoon ajoi odotetusti Alexander Wiik. Odotetusti siinä mielessä, että hän oli voittanut kaikki tähän asti ajetut erät ja sama tahti jatkui myös Kaanaassa. Markus Jaakola ajoi eräsijat 3 ja 2, joka riitti päivän kakkossijaan. Kolmanneksi sijoittui eräsijoilla 4 ja 3 Lari Lehtiö.

MXV35-luokkan päivä totaalin voitto meni Kimmo Laaksolle. Eemi Mutikainen oli toinen ja Janne Metsämäki kolmas.  Edit. 1.8. 08:30

Seuraavan kerran SM-pisteistä ajetaan Alavuden Murronnevan radalla 20.-21.8.

Päivän kaikki tulokset https://speedhive.mylaps.com/Events/2023981

Kommentit

Lähettänyt MIKA TOIVANEN : Su, 07/31/2022 - 22:11

V35 tulokset väärät, Mutikainen ekan erän 3. Ja toisen erän 1. Kimmo Laakso ekan erän 1. Ja toisen erän 2.

Kieli
suomi

Lähettänyt Niko Tynnilä : Su, 07/31/2022 - 22:44

Löytyisikö jostain oikeat tulokset v35&v45 luokan lähdöstä? 
mylaps näyttää liian vähän ajettuja kierroksia. 

Kieli
suomi

Lähettänyt Jani Hovi : Ma, 08/01/2022 - 08:45

Valitettavasti virallisia tuloksia ei ole vielä olemassa, ajanotto-ongelmista johtuen. Tietojemme mukaan tulokset julkaistaan mahdollisimman pian.
Kieli
suomi