Sulje mainos tästä

Suomelle neljä PM-mitalia

27.08.2018 - Yleistä alalta
Niko Nurmi (vas.) ylsi uransa parhaaseen sijoitukseen napattuaan junioriluokan PM-pronssia. Jörgen Nylund kuittasi puolestaan Open-luokan PM-kultaa. Kuva: Sari Kiuru
Trialin PM-mitaleja jaettiin viikonloppuna Ruotsin Alessa. Myös suomalaiset saivat mukaansa nipun mitaleja kotiin viemisiksi.
Lauantaina Ruotsissa jaettiin henkilökohtaiset mitalit ja sunnuntaina vuorossa oli joukkuekisat. Ensimmäisenä päivänä Suomi kuittasi kaksi PM-mitalia, kun Tervakosken Moottorikerhon Jörgen Nylund voitti Open-luokan ja Espoon Moottorikerhon nuori lahjakkuus Niko Nurmio ylsi junioriluokan PM-pronssille.

Montesalla kisannut Nylund hämmästeli vaikeita jaksoja, vaikkakin kuittasi lopulta luokkansa mestaruuden.

– Kiva oli ajaa sopivan haastavilla jaksoilla. Hyvillä mielin lähdetään huomiseen joukkuekisaan, Nylund toteaa.

Junioriluokassa kolmanneksi yltäneen Niko Nurmion viime vuonna sairastuminen perui tuolloin kisaan osallistumisen ja tänäkin vuonna jännitettiin pääseekö viikolla sairastellut nuorukainen mukaan. Nurmio joutui osallistumaan kilpailuun kuumeisena, muttei se ei lopulta vaikuttanut tulokseen. Hän nappasi uransa parhaan PM-sijoituksen.
Kaiken kaikkiaan nuorten luokan kymmenen parhaan joukossa oli neljä suomalaista, kun Hämeen Moottorikerhon Samuel Jääskeläinen sijoittui viidenneksi, kerhokaveri Leevi Seppälä kahdeksanneksi ja MP-taidon Mikko von Plato sijalle kymmenen. Kaikki neljä tulevat ajamaan tänään Suomen nuorten joukkueessa, joten heillä on realistiset mahdollisuudet jopa mestaruuteen.

Top viiden tavoitteeksi asettaneen ja sinne yltäneen Jääskeläisen silmissä kiiltääkin jo joukkuekulta.

– Jaksot oli sopivan vaikeita. Joukkukisassa on kulta tavoitteena ja saavutettavissa neljällä kuskilla, kun viime vuonna oli vain kolme Nikon jäätyä pois sairauden takia, Jääskeläinen toteaa.
Kahdeksanneksi nuorten luokassa ajanut Leevi Seppälä komppaa joukkuekaveriaan.

– Henkilökohtaisessa kisassa eka kierros oli huono, muttei haitannut lopputulosta, sillä sijoitus parani yhdellä viime vuodesta. Kivaa oli ajaa ja jaksot olivat hienot. Sunnuntaina on tärkeämpi kisa, kun ajetaan nuorten joukkuekisa. Nyt neljällä kuskilla kulta on tähtäimessä, kiteyttää tyytyväinen Seppälä.

Myös Mikko von Plato oli tyytyväinen saavutettuaan oman tavoitteensa top-kymmenestä.

– Sopivasti haastetta oli jaksoilla. Reppurikin pysyi hyvin mukana eikä edes lonkkavaiva ehtinyt haitata nopeatempoisessa kisassa, nuorukainen iloitsee.

Myöhänen paras suomalainen aikuisten luokassa

Aikuisten luokassa moninkertainen trialin Suomen mestari, Hämeen Moottorikerhon Timo Myöhänen piti nopeinta vauhtia, mutta jäi tiukasti mitalien ulkopuolelle sijoituttuaan neljänneksi.

– Hyvin meni, tavoite täyttyi eli neljäs sija. Vain 10 pistettä jäi kolmannesta sijasta, joka sekin olisi ollut mahdollista ottaa, toteaa Myöhänen.

Miehellä oli selvät analyysit siitä, mitkä pisteet olisi ollut vältettävissä.

– Norjalaiset olivat vahvoilla odotetusti. Omat voimat meinasi loppua, mutta pinnistelin loppuun asti välillä käsiä ravistellen. 36 jakson kisoja ei kovin montaa ole takana tänä vuonna. Joukkuekisaan mennään nauttimaan ajamisesta kuten henkilökohtaisessakin kisassa tein. Kotimaan ratamestareille lähetän vinkin, että Suomen kisoissa olisi jatkossa muutama haastavampi jakso mukana, vinkkaa Myöhänen, joka tulevaisuudessa tulee ajamaan EM-kilpailuja pienen tauon jälkeen.

MP-taidon Leevi Lindqvist oli aikuisten luokan kymmenes saavuttaen niin ikään ennen kilpailu asettamansa tavoitteen.

– Jaksot olivat hienot ja kivaa oli. Tykkään haastavista jaksoista, joita nyt oli reilusti tarjolla. Voitontahtoisena ja valmiina lähdetään joukkuekisaan, toteaa Lindqvist, joka saalistaa aikuisten joukkuemitalia yhdessä Myöhäsen ja Leevi Paajasen kanssa.

Kallio ongelmista huolimatta paras suomalainen +40-luokassa

+40-luokassa kisasivat Suomesta kahdenneksitoista ajanut Hämeen Moottorikerhon Tommi Kallio sekä sijat 17 ja 18 ottaneet Salpausselän Moottorikerhon Esa Reijo ja Pertti Teräsahde.

Kallion kisaan haastetta toi kaasutinremontti, joka vaati 40 minuutin puurtamisen kesken kilpailun, mutta pyörä tuli kuntoon ja kisa jatkui. Jaksot mies koki sopivan haastaviksi.

– Hyvin aika riitti ajaa kisa hienosti läpi, Kallio kiteyttää.

Myös Reijo oli tyytyväinen omaan sijoitukseensa.

– Päivää ennen kisaa jaksoihin tutustuessa ne tuntuivat hurjilta. Kisassa kuitenkin kaikki jaksot olivat yhtä lukuunottamatta ajettavissa. Joukkuekisassa tavoitteena on mitali, kun nyt henkilökohtaisessa kisassa tavoitteena oli pysyä ehjänä, Reijo naurahtaa.

Sijalle 18 ajanut Teräsahde ei sen sijaan saavuttanut aivan haluamaansa tulosta.

– Ekan kierroksen pisteet vaikuttivat kokonaisuuteen liian paljon. Kisassa oli pari helppoa jaksoa, mutta pääpiirteissään vaikeampia kuin TR3 Suomessa, analysoi Teräsahde maalissa.

– Huominen joukkuekisa ei aiheuta paineita. Tavoitteena on päästä ehjänä kotiin, mies jatkoi.

Veteraaniluokan joukkuekisaan kolmikko Kallio-Reijo-Teräsahde saa mukaan myös Jörgen Nylundin.

Menestystä myös joukkuekisoista

Lauantain kahdelle henkilökohtaiselle PM-mitalille saatiin myös sunnuntaina jatkoa, kun Suomen nuoret nappasivat junioriluokan PM-hopeaa ja eliittiluokan kuljettajat PM-pronssia. Suomen veteraanijoukkue sijoittui neljänneksi.

Suomen nuorten joukkueessa kisasivat eilen henkilökohtaisen PM-pronssin kuitannut Espoon Moottorikerhon Niko Nurmio, MP-taidon Mikko von Plato sekä Hämeen Moottorikerhon Samuel Jääskeläinen ja Leevi Seppälä.

– Hienoa oli tänäänkin ja jaksot olivat helpommat kuin eilen. Satutin hieman nilkkaani ekalla kierroksella, mutta se ei liikaa haitannut, vaan sain ajettua hienosti kisan läpi. Kaikilla oli hyvä ajopäivä ja joukkueella hyvä tsemppi, von Plato kertoili kisan jälkeen.
Eliitti-luokan joukkueessa kisasivat Hämeen Moottorikerhon Timo Myöhänen, MP-taidon Leevi Lindqvist ja Tervakosken Moottorikerhon Leevi Paajanen.

– Hyvin meni kisa. Leevi sautti toisella kierroksella vähän nilkkaansa. Jaksot oli hieman helpotettu eiliseltä ja kuskit ajoivat ihan hyvin kokonaisuutena, Myöhänen kiteytti.

Myös Suomen veteraanit saivat onnistuneita hetkiä, vaikka välillä kuljettajilla oli haasteita liukkailla jaksoilla.

– Yleisesti koko Suomen joukkue on tyytyväinen kisajärjestelyihin ja ilmat suosivat, kun sateet sijoittuivat yöaikaan. Yleinen ajatus on, että oli todella onnistunut kisaviikonloppu kaikin puolin, kun saatiin kaksi vielä tänään kaksi joukkuetta kolmesta mitaleille, totesi veteraani-luokan joukkueenjohtaja Janne Nylund.

Pohjoismaiden mestariksi sekä eliitti-, juniori- että naisten luokassa ajoi Norja. Ruotsi vei mestaruuden veteraaniluokassa.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Kommentit

Kirjoittanut FactoryMessageboarder, 28.08.2018, 16:07
"Myöhänen piti nopeinta vauhtia" Hurjia nuo ruotsalaiset kun eliittitason trialjaksojakin ajetaan näemmä kelloa vastaan!
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01