Sulje mainos tästä

SE-Team leireili asiakkaiden kanssa Virossa

04.04.2018 - Yleistä alalta
Virossa oli lumiset tunnelmat pääsiäisenä.
Kuva: SE-Team
SE-Team järjesti jälleen perinteisen Viron harjoitusleirin pääsiäisenä. Vaikka säät olivat haastavat, niin hauskaa riitti.
SE-Team mahdollisti jälleen asiakkailleen pääsiäisen ajoleirin Virossa. Tällä kertaa todella myöhäinen kevät Pärnussa muokkasi hieman leiriä, joten ajaminen tapahtui tällä kertaa vain Potsepan radalla. Potsepa oli alueen radoista parhaassa kunnossa ja osa porukasta ajoikin siellä kesärenkailla, kun taas osa luotti yhä nastarenkaisiin.

- Sään ja sairastelun takia tuli jonkun verran peruutuksia, mutta meillä oli jälleen mahtava porukka mukana leirillä. Mukana oli myös kuljettajien perheitä, jotka nauttivat samalla lomasta. Kun ajopaikat olivat hieman haasteelliset, niin menimme muutenkin hieman kevyemmällä kaavalla ja kuljettajilla oli enemmän vapaata ajoa, SE-Teamin Jutta Autio kertoo.

- Keli toi vähän haasteita ajohommiin, mutta kaikki saivat varmasti ajaa aivan tarpeeksi. Syksyllä järjestämme sitten uuden leirin ja silloin keksitään jotain uutta, enduron EM-avaukseen tänään lähtenyt SE-Teamin omistaja Santeri Enjala kertoi.

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01