Sulje mainos tästä

Scramble & trial jälleen Erkylän lukoilla

22.08.2018 - Yleistä alalta
Vanhat motocross- trial- ja enduropyörät esittäytyvät Erkylän lukoilla.
Kuva: Tapio Vuori
Tulevana viikonloppuna jyrähtää jälleen Erkylän lukkojen vanhalla motocross-radalla. Kyseessä on jo 18. kertaa järjestettävä Hyvinkään Scrmble&trial tapahtuma, höystettynä endurolla.
Tapahtumaan ovat lupautuneet mukaan muun muassa sellaiset maailmantähdet, kuin trialin kolminkertainen maailmanmestari Yrjö Vesterinen (synt, 1952)ja motocrossin moninkertainen MM-mitalisti Vladimir Kavinov (synt. 1949).

- Olin yhteydessä Vesteriseen tuossa jokin aika sitten ja hän laittoi tapahtumamme mietintämyssyyn ja nyt tiistaina hän sitten soitti ja kertoi tulevansa, ja lupasi hankkia jostain pyöränkin, että pääsee lauantaina hieman verestelemään muistoja näytösajossa, kertoo Erkki Petäjä, yksi tapahtuman puuhamiehistä.

Vesterinen voitti urallaan kolme maailmanmestaruutta (1076, 1977, 1978). Hänellä on myös kaksi MM-hopeaa (1975, 1979) ja kaksi pronssia (1980, 1981). Hän on myös ensimmäinen mannereurooppalainen, joka on voittanut Scottish Six Days Trialin, vuonna 1980. Hän on myös 11 kertainen Suomen mestari. Vesterinen on jo pitkään asunut Englannissa ja on kiinteästi yhä tekemisissä moottoripyöräilyn kanssa.

Vladimir Kavinov oli aikoinaan tuttu näky Erkylän lukoilla ajetuissa MM-crosseissa. Hän saavutti urallaan 250ksm:n luokassa kolme henkilökohtaista MM-mitalia (1976 MM-pronssi, 1977 MM-hopeaa ja 1979 MM-pronssi). Lisäksi hänellä on yksi maajoukkueiden MM-kulta (1978) silloisen Neuvostoliiton joukkueessa. Kavinov on syntynyt Venäjällä (Neuvostoliitossa), mutta muutti jo nuorena Ukrainaan, jossa hän asuu myös nykyisin. Kavinovin tulo Hyvinkäälle on myös sattumien summa.

- Erään kaverin avovaimo on ukrainalainen ja hän kertoi tuntevansa Kavinovin ja siitä asia lähti rullaamaan. Oli aikamoinen yhteensattuma, että saatiin moninkertainen Hyvinkään MM-crossien kävijä tapahtumaamme, kertoo tapahtuman puuhamies Kai Uusitalo.

Kaikkiaan tapahtumaan on tulossa yli 180 osallistujaa. Trialin ja enduron näytösajot ajetaan lauantaina klo 11 alkaen. Scramble, eli motocross on vuorossa sunnuntaina klo 12. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tapio Vuori

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01