Sulje mainos tästä

Enduromestarit kärjen tuntumassa

09.06.2018 - Yleistä alalta
Timo Myöhänen taituroi TR1-luokan voittoon.
Kuva: Sari Kiuru
Kauden toinen trialin SM-osakilpailu ajettiin lauantaina Jämsän maastoissa. Voittajanimet löytyivät pääosin ennakkosuosikkien joukosta, mutta pakkaa sekoittivat myös endurosta tutut huippuajajat.
Jämsän SM-trialin osallistujalista oli mestareita pullollaan, kun radalla nähtiin mm. enduron kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes ja enduron MM-sarjassa niin ikään ajavat Eemil Pohjola ja Roni Kytönen.

TR1-luokassa voittoon ajoi Hämeen Moottorikerhoa edustava Timo Myöhänen. Toiseksi taituroi järjestävän seuran Jämsän Seudun Moottorikerhon Jere Karjalainen.

TR2-luokan kärkikolmikoksi povattiin ennakkoon kotiseuran kilpailussa ajavaa Mikko Mäkelää, Tervakosken Moottorikerhon Leevi Paajasta sekä MPT:n Ossi Jahnia. Jahn veti miehistä pisimmän korren ennen Paajasta. Mäkelä jätettiin tällä kertaa neljänneksi.

TR3-luokka oli Tervakosken Moottorikerhon Ilkka Oittisen juhlaa. Oittista pidetiinkin luokan ennakkosuosikkina, mutta Remeksen ja Pohjolan osallistuminen aiheutti voittajaehdokkaallekin puntin tutinaa. Remes ajoi kilpailun toiseksi, ja Pohjola seurasi perässä kolmantena. Jämsän SM-kilpailu oli molemmille uran kaikkien aikojen toinen trial-osakilpailu.

– Olen muutaman kerran tänä vuonna harjoitellut trialia ennen tätä kisaa, valaisi Remes valmistautumistaan.

– Loukkasin itseäni eilen harjoituksissa ja se vähän vaivasi alkukierroksilla, Pohjola puolestaan harmitteli.

TRJ-juonioriluokassa MPT:n Arttu Sämppi ajoi voittoon ennen luokkaa johtavaa Espoon Moottorikerhon Max Parkkosta.

TR4-luokassa taitavimmin ohjaustankoa väänteli Tervakosken Moottorikerhon Ari Kyöstilä. Ensimmäisen osakilpailun voittaja ja Kyöstilän seuratoveri Jari Leipijärvi joutui tyytymään tänään toiseen sijaan. Vieraileva endurokuljettaja Roni Kytönen oli kahdeksas elämänsä ensimmäisessä trial-kilpailussa.

– Muutaman kerran on tullut harjoiteltua trialia ennen tätä päivää. Kivaa oli, summaili Kytönen.

Kaikki kolme vierailevaa enduroajajaa kilpailivat iloisella mielellä ja lupailivat tulla uudestaankin kilpailemaan trialissa, jos vain toisen lajin kilpailut eivät osu samaan aikaan.

TR5-luokan voittajaksi kruunattiin Tuusulan Moottorikerhon Pyry Nikkanen ennen pääministerikaima Juha Sipilää.

Trialia on viimeksi päristelty Jämsän maastoissa 2000-luvun vaihteessa, mutta tauosta huolimatta kilpailujen järjestelyt keräsivät kehuja. Tapahtumaa oli suunnittelemassa ja toteuttamassa lukuisia talkoolaisia viime syksystä asti.

Seuraava trialin SM-osakilpailu ajetaan Jyväskylässä 14. heinäkuuta.

Tulokset:
https://docs.google.com/spreadsheets/u/1/d/e/2PACX-1vS8PkTjvtVf808W4_0UZ4tFs_cbUzQn9g_M5AMf1gjL0dBAVdzCAnWxFuL5h-zy3TxYWf-huj7U2PFh/pubhtml?gid=0&single=true

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01