Sulje mainos tästä

Barreda kirii

11.01.2018 - Yleistä alalta
Joan Barreda kirii kohti kärkeä.
Kuva: Honda
Joan Barreda ajoi kovan pohja-ajan Dakarilla keskiviikkona. Adrien Van Beveren jatkaa kuitenkin yhä kilpailun johdossa.
Alkuviikosta navigointivirheen vuoksi lähes puoli tuntia aikaa menettänyt Hondan Joan Barreda iski keskiviikon etapilla Dakar-rallissa. Keskiviikkona vuorossa oli viimeinen kisapäivä pehmeillä hiekkadyyneillä, ennen kuin kuljettajat siirtyvät kivikkoisemmille osuuksille.

Barredan osalta haastavaa navigointia sisältänyt keskiviikon etappi sujui mainiosti ja hän kellotti reilun kolmen tunnin mittaisella erikoiskokeella kymmenen minuutin pohja-ajan. Toiseksi kaasutteli KTM:n Matthias Walkner ja kolmas oli Barredan Honda -tiimikaveri Kevin Benaves.

Rallia tiistain jälkeen johtanut Yamahan Adrien Van Beveren oli päivän viides, jääden reilut 14 minuuttia pohja-ajasta. Tiistain jälkeen yhteiskilpailussa toisena olleella Husqvarnan Pablo Quintanillalla oli teknisiä ongelmia aivan erikoiskokeen lopussa ja hän putosi yhteiskilpailussa toiselta sijalta yhdeksänneksi.

Van Beveren jatkaa yhä kilpailun johdossa. Hänestä vain minuutin päässä on Benavides ja puolestaan kolmantena oleva Walkner on vain 14 sekuntia Benavideksen perässä. Kilpailun alku on muutenkin ollut erittäin tasainen, sillä yhdeksäntenä oleva Quintanilla on vain 16 minuuttia Van Beverenin takana. Näin ollen kaikki on kilpailussa vielä mahdollista.

Alla video päivän tapahtumista.

Kärjen tilanne viiden ajopäivän jälkeen:

1. Van Beveren Adrien 14:37'40
2. Benavides Kevin +01'00
3. Walkner Matthias +01'14
4. Barreda Joan +07'33
5. de Soultrait Xavier +07'42
6. Price Toby +10'39
7. Meo Antoine +12'12
8. Farres Gerard +15'24
9. Quintanilla Pablo +16'12
10. Brabec Ricky +25'48

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01