Sea to Sky 2018 -käynnistyi

Turkin Kemerissä ajettava Sea to Sky –kilpailu vie nimensä mukaisesti kuljettajat mereltä vuorille neljän päivän aikana. Kisa käynnistyi keskiviikkona rantakisan merkeissä. Aamulla kilpailussa ajettiin kaksi erillistä aika-ajokierrosta ja sitten päivän päätteeksi oli vuorossa noin 20 minuutin mittainen yhteislähtö. Torstaina on vuorossa kisan metsäpäivä ja perjantaina reitti kulkee kanjoneissa. Kisa päättyy lauantaina ja silloin noustaan vuorille.

Keskiviikon rantakisan voittoon ajoi Husqvarnan Billy Bolt, 45 sekunnin erolla Shercon Wade Youngiin. Boltin tiimikaveri Alfredo Gomez oli kolmas. Suomalaisten mainetta kilpailussa pitää yllä Jari Mutikainen. Mutikainen suoriutui kisan ”lämmittelystä” hyvin ja oli 95.

Alla video avauspäivän tapahtumista.