Alangolle sattuu ja tapahtuu

Alanko lähetti Xracingille videon kilpailustaan ja samalla muutamat saatesanat siihen liittyen.

- Lauantaina aamuna heräsin ja kävin ulkona - melkoinen muutos jopa edellisiltaan. Koko matkan Hyvinkäälle asennoiduin vain selviytymään ja paikan päällä olinkin positiivisena, haasteen edessä, ei paineita.

MK1alku olikin tapeilta ajettavaa, innoissani sen 50m ajoin, kunnes kaikki aamun odotukset kävivät toteen.

MK1:llä meni varmasti 90% spoorista jalkoja ilmassa heilutellen, oli sitten ihan hirveetä. Toisella kierroksella huomasin jopa vatsalihaksissa jotain, koskaan ennen ei ole ajaminen siellä tuntunut. Peukalo murtui MK2:lla ja ehkä 1km myöhemmin katosi takajarru. Ei meinannut mopo käydäkään, onnistunut ryyppynuppia käyttäessä hivuttamaan tk-säädön kiinni asti. Kirsikkana kakun päälle, kun ei ollut takajarrua, eikä etujarrua pystynyt käyttämään, lähti liukupohjastakin vielä päkiästä pala MK3 aluksi.

Alla video tapahtumarikkaasta kilpailusta.