Sulje mainos tästä

Weckman: "Tämä on moottoriurheilua"

16.05.2018 - Motocross
Weckman pystyi ajamaan koko viikonlopun aikana vain vajaat kolme kierrosta kilpaa.
Kuva: Jani Hovi / Xracing
Emil Weckman tuli Kegumsiin EM-sarjan pistekakkosena, mutta lähti kahden nollaerän jälkeen pistetaulukon neljäntenä.
Emil Weckman koki viikonloppuna Kegumsissa melkoista epäonnea. Loistavasti menneen edellisen osakilpailun jälkeen KTM Diga Junior Racing -tiimin kuljettaja oli vain kuuden pisteen päässä sarjaa johtaneesta Rene Hoferista ja edessä oli rata, jonka piti vielä sopia paljon paremmin Weckmanille kuin Hoferille.

Weckman oli aika-ajoissa ryhmänsä 10. nopein kuljettaja, joten hänen starttipaikka puomilla oli aivan puomin keskiosassa. Ensimmäisessä erässä Weckman ei kuitenkaan päässyt testaamaan lähtöpaikkaansa, kun hänen pyöränsä sammui juuri ennen lämmittelykierrosta. Weckman ajoi pyörän normaaliin tapaan puomin taakse ja kun tuli aika laittaa pyörä käymään ja lähteä lämmittelykierrokselle, ei homma onnistunutkaan. Pyörä lähti kyllä käymään, mutta sammui heti. Tämän jälkeen pyörää yritettiin käynnistää myös mekaanikkojen toimesta, mutta pyörä ei käynnistynyt. Mekaanikot tarkistivat tulpan, joka antoi kipinää toisen mekaanikon sormillekin. Vaikka pyörää yritettiin työntääkin käyntiin ennen erää, ei se startannut.

- Eipä tuolle mitään voi. Kyse on moottoriurheilusta ja välillä näin käy. En tiedä mikä pyörään oikein tuli, kun siitä ei löytynyt mitään vikaa myöhemmin, pettynyt Weckman kertoi.

Sunnuntaina ajetun toisen erän startti oli Weckmanin kannalta murheellinen, kun hän oli mukana ensimmäisen kurvin kolarissa ja pääsi jatkamaan kisaa viimeisten joukossa. Parin kierroksen aikana Weckman nousi sijalle 20, mutta sitten iski epäonni uudelleen. Kivi meni hänen eturattaan ja ketjun väliin, jonka johdosta takapyörä jumittui ja erä oli ohi. Näin ollen Weckmanin pistesaalis Kegumsista oli puhdas nolla.

Kun kahdeksan osakilpailun mittaisesta EM-sarjasta on ajettu kolme kisaa, on Weckman nyt sarjassa neljäntenä. Sarjaa johtava Hofer on jo 51 pisteen päässä, mutta toisena oleva Thibault Benistant vain 17 pisteen päässä.

- Mitä tahansa voi vielä tapahtua. Jäljellä on vielä pari kunnon hiekkakisaa, jotka sopivat minulle paljon paremmin kuin Hoferille. Mutta tietty hänen pistejohtonsa on suuri, Weckman kertoi sunnuntaina varikolla.

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01