Tuulinen alku motocrossin MM-sarjalle

09.04.2011
Ludde Söderberg vauhdissa Bulgariassa.
Kuva: Xracing
Bulgarian Sevlievossa käynnistyi motocrossin MM-sarja erittäin tuulisissa olosuhteissa harjoituksilla.
Haastava rata järjesti kuljettajat huomista kilpailua varten. Ludde Söderberg sijoittui karsintaerän 33:nneksi, Toni Eriksson puolestaan kärsi rajun kaatumisen ja joutuu jättämään huomisen kilpailun väliin.

MM-sarjan avauspäivänä ajettiin harjoitukset, karsintaerien aika-ajot ja itse karsintaerät. Sevlievon haastava motocrossrata sai lisää vaikeuskerrointa puuskittaisesta tuulesta ja kuljettajat pääsivät heti tosi toimiin kauden avauksessa.

”Tuuli toi virheitä, jotka kostautuivat radalla. Karsintaerän aika-ajoissa otin liian tiukan ajolinjan tuuleen nähden ja laskeuduin paalien päälle, kantapää sai siinä rytinässä melkoisen tällin”, kuvaili Ludde Söderberg harjoituspäivää. ”Taistelin karsintaerän sisulla, jostain on aloitettava.”

Toni Eriksson oli puolestaan tänään epäonnekkaampi. Harjoitusten loppupuolella nopeaa kierrosta hakiessa Eriksson otti liian pitkän hypyn, josta kohdistui täräys hänen oikean jalan päkiään. ”Jalka kuvattiin välittömästi ja onneksi murtumaa ei havaittu, mutta puudutuksesta huolimatta kipu estää kilpailuun osallistumisen”, selvittää tilannetta tallipäällikkö Kari Tiainen.

”Kävin testaamassa kipukynnystä karsintaerän aika-ajoissa, mutta nilkka ei kestä hyppimistä, enkä pysty painamaan takajarrua, enkä varaamaan maahan. Jalalla ei voi kisata, vaikka kuinka haluaisin”, kommentoi epäonnekas Eriksson.

Motocrossin MM-sarjaa kiertää kaikkiaan kolme suomalaista kuljettajaa. ICE1RACING –kuljettajien Ludde Söderbergin ja Toni Erikssonin lisäksi MX2 –luokassa kilpailee Harri Kullas.

MX-LIFE.TV näyttää kilpailut netissä reaaliajassa ja MTV3 MAX televisioi motocrossin MM-sarjan osakilpailut koostelähetyksinä koko kauden ajan. Ensimmäinen kooste Bulgarian Sevlievosta sunnuntaina 17.4. klo 13.55.

Ice1Racing tiedotus

Kommentit

Kirjoittanut Jäätävän nopeaa tiedotusta, 09.04.2011, 18:20
Vau, onko muuten muissa tiimeissä/moto-lajeissa näin nopeaa tiedotustoimintaa?? Hyvä kun tiimiltä tulee jäätävän nopeasti tiedotetta päivän kisatapahtumista, toivottavasti myös jatkossa tiedotusta julkaistaan nopeasti.

Näkyyköhän ice1 tiimin-tiedotteet esim. moottoriliiton nettisivuilla, siellä kun ei ole näkynyt vielä mitään uutisia tästä hienosta suomalaisesta motocrossin kovimmalla tasolla ajavasta mm-tiimistä?
Kirjoittanut eikai, 09.04.2011, 18:56
eikai siellä olekkaan mitään tiedotettu kun ktm on mootoriliiton sponsori ja vissiinkin ktm kieltää sen.. kyllä se on väärin et ktm on liiton sponssi..
Kirjoittanut selitys, 09.04.2011, 18:58
Ei ole mitään epäonnea on vain hyviä tai huonoja suorituksia! Tässä tapauksessa oli huono suoritus joka johti jalan loukkaantumiseen!!
Kirjoittanut nopeaa tiedotustoimintaa, 09.04.2011, 20:35
veikkaan, että tiedotuksen yhteystiedot löytyvät täältä sivulta, mutta hyvä näin. Se on vaan hyvä juttu !
Kirjoittanut Vanhaliitto., 09.04.2011, 20:37
Eikös suomalaisella tiimillä ole lääkäriä,jos ei murtumaa niin puudutusta peliin. Muistaa vaan laittaa ajosaappaan jo yöks jalkaan jollei satu aamulla mahtumaan. Kiva antaa ohjeita täältä sivummalta.
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

info@xracing.fi   -   jani.hovi@xracing.fi   -   © 2009-2012 www.xracing.fi   -   Motocross varaosat ja tarvikkeet myy 24MX.fi
Image 01
Image 01
Image 01