Sulje mainos tästä

Tomacin housut ja olkapää ottivat osumaa

09.01.2018 - Motocross
Eli Tomac yritti laittaa housujaan takaisin kiinni radan sivussa.
Kuva: James Lissimore
Eli Tomacin kausi käynnistyi tavalla, jolla hän ei olisi sen varmasti halunnut käynnistyvän.
Monster Energy Kawasaki –kuljettajan Eli Tomacin finaali Anaheimissa käynnistyi hyvin. Tomac otti startin nimiinsä ja kasvatti johdon muutamaan sekuntiin seitsemän ensimmäisen kierroksen aikana. Sen jälkeen Tomac teki kuitenkin ison virheen starttisuoran jälkeen ja kaatui rajusti. Tomac pääsi nopeasti ylös ja menetti aluksi vain pari sijaa. Hän joutui kuitenkin pysähtymään pian, sillä kaatumisessa hänen ajohousunsa ”vyönsolki” ja vetoketju olivat repeytyneet auki. Tomac yritti laittaa housunsa takaisin kiinni, jonka jälkeen lähtikin jatkamaan matkaansa, mutta erittäin hiljaisella vauhdilla. Tämän jälkeen Kawasaki –kuljettaja kaarsi ratavarikolle, sanoi pari sanaa mekaanikolleen ja lähti ajamaan pois rata-alueelta.

Kilpailun jälkeen Kawasaki tiedotti, että Tomacin olkapää olisi ruhjeilla kaatumisen seurauksena. Maanantaina Kawasaki puolestaan kertoi, että antaa lisätietoa Tomacin tilanteesta myöhemmin tällä viikolla. Näin ollen ei ole vielä varmaa, pystyykö hän ajamaan tulevana viikonloppuna Houstonissa.

Xracing

Kommentit

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Kirjaudu
> Rekisteröidy > Unohtuiko salasana

Gallup

Lataa...

info@xracing.fi
jani.hovi@xracing.fi
© 2009-2014 www.xracing.fi
24MX - Euroopan suurimmat motocross valikoimat löydät www.24mx.fi
Image 01
Image 01
Image 01