Takatalo leikkaukseen – SM-avaukset jäävät väliin
04.05.2010
Eeli Takatalo
Motocrossin EM-sarjassa kaksi ensimmäistä kilpailua ajanut ja SM-sarjaan valmistautunut Eeli Takatalo joutuu nilkkaleikkaukseen. Samalla nuorukaiselta jää väliin SM-sarjojen avaukset.
Eeli Takatalon viime kaudella loukkaantunut nilkka kipeytyi uudelleen kauden toisessa EM-osakilpailussa Ranskassa. Maanantaina Takatalo sai magneettikuvien tulokset ja lääkärinlausunnon. - Pohje- ja sääriluun välinen nivelside on repeytynyt ja se joudutaan leikkaamaan. Leikkaus on todennäköisesti ensi viikolla. Lääkärin mukaan toipumisaika on noin kahdeksan viikkoa ja sitten pitäisi päästä takaisin pyörän sarviin, kertoi pettynyt Takatalo.
Varmuudella Takatalolta jää väliin ainakin MX2, MX1 ja supercross luokkien SM-avaukset. - Nilkan kunnon mukaan pyrin palaamaan radoille takaisin mahdollisimman pian. Mitään riskejä en kuitenkaan nilkan paranemisen kannalta aio ottaa, koska SM-sarjat menevät kokonaispisteiden osalta kuitenkin sivu suun. Harmittaa tietysti hirvittävästi, koska kyse on vielä vanhasta vammasta. Koko talvi olisi ollut aikaa toipua leikkauksesta, mutta nilkka rupesi nyt vasta vaivaamaan ja lääkärit huomasivat ongelman sen jälkeen.
Xracing

Kommentit